Vinkkejä ja vertaistukea vailla

Moikka! Ensinnäkin hienoa et on tälläinen paikka!! Mulla on ainakin omasta mielestä melko monimutkainen tilanne, ja selostus voi siksi olla vähän pitkä… Kaipaisin kuitenkin vähän vinkkejä siitä, miten etenisin asian kanssa.
Mä olen nyt 27 -vuotias, ja mulla on ollut yläkoulusta saakka mielessä et voisko mulla olla keskittymishäiriö monestakin syystä. Lopulta vähän yli vuosi sitten sain diagnoosin ja lääkityksen siihen.
Mä oon jatkuvasti kamppaillut toistuvien masennusjaksojen kanssa, mut niitä ei oo koskaan todettu terveydenhuollossa, vaan aina testattu kilpirauhaskokeet ja oon jäänyt yksin asian kanssa, kun arvot on jääneet rajoille.
Tarkkidiagnoosin lisänä oli ahdistuneisuutta ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa, ja toistuvan masennuksen diagnoosi. Psykiatrin ohje oli myös, että jos mun masennusoireilu pahenee, mun olis käytävä hoitosuunnitelman arvioinnissa uudelleen.

Nyt mulla on ollut tosi haastava vuosi takana, ja oireilu on pahentunut. Sain diagnoosit työterveydestä, mutta työterveyslääkäri on nyt sitä mieltä, et ei lähetettä psykiatrille vaan pitäisi itse maksavana mennä. Ei ole edes ehdotettu lähetettä julkiselle puolelle, enkä älynnyt sellaista työterveydestä vaatia tai pyytää. Terveyskeskuslääkäri oli sitä mieltä, että työterveyden pitäisi hoitaa.

Oon siis kahden terveydenhuoltojärjestelmän välissä. Oon ennenkin pärjännyt mun oireilun kanssa, ja varmasti tämä kausi menee taas jossain vaiheessa ohi kun elämäntilannekkin helpottaa.

Oon kuitenkin hieman huolestunut, kun mulla on enenevästi hetkiä, jotka tunnistan dissosiaatioksi. Saatan lamaantua ja jäädä jumiin omaan päähän. Yhden kerran näin kävi auton ratissa, ja oli pakko ajaa parkkiin, kun en yksinkertaisesti saanut itteä “hereille” ja keskittymään hetkeen. Ajattelen nämä sellaisina “käänteisinä” paniikkikohtauksina. Lisäks mulla on lyhyitä muistikatkoja, en esimerkiksi aamulla muista oonko antanut koiralle ruuan vartti sitten vai en. Muutama päivä sitten olin lähettänyt ystävälle viestin, jota hänen vastatessa en muistanut lähettäneeni. Olen aina ollut hajamielinen, mutta yleensä kyse on siitä, etten esimerkiksi muista mikä asia oli mielessä, mutta tälläiset tilanteet on erilaisia.

Mä oon ajatellut, et tää liittyy kovaan psyykkiseen kuormitukseen ja myös mun tarkkaavuushäiriöön, mut koska viime aikoina tää on tosiaan lisääntynyt ja alkanut häiritä enemmän, mä pohdin et pitäisikö mun kuitenkin vielä yrittää hakea jotain kautta apua.

Käyn viikottain psykoterapeutilla, mut en oo vielä osannut ottaa tätä hänen kanssa puheeksi. Mä oon lisäksi ihan tosi huono näyttämään huonoa vointia lääkärin vastaanotolla ja vaikutan aina tosi hyvävointiselta, joten ymmärrän et lääkäreiden on hankala saada kiinni mun oikeasta voinnista. Kaipaisin siis ehkä vähän vinkkejä ja tsemppiä avun hakemiseen - oon tosi väsynyt siihen, ettei asioita oteta tosissaan ja jään aina apua pyytäessä yksin (vaikka toki ihana puoliso ja ystävät tukee, että täysin yksin en ole).

2 tykkäystä

Hei,

Kiitos, kun uskalsit tänne avata tilannettasi. Vaatii varmasti jo rohkeutta kirjoittaa näistä jutuista ja ymmärrän hyvin, että asioiden puheeksi ottaminen on vaikeaa. Nyt, kun olet asiat kirjoittanut, voit vaikka näyttää tämän tekstisi hoitokontakteillesi (psykoterapeutti vaikka ensimmäisenä, kun häntä tapaat niin usein). Työterveydestä voidaan kirjoittaa lähete julkiselle puolelle, mikäli tilanne sitä vaatii ja sanoisin, että työterveyslääkärillä ei ole varmasti ollut kokonaiskuvaa tilanteestasi, kun ei ole näin tehnyt.

Suosittelisin, että seuraavan kerran, kun sinulla on terapiasessio, sanot heti aluksi, että on yksi asia, josta haluat puhua. Ennen kuin sanot mitään muuta. Silloin et voi vitkutella asiaa sinne tapaamisen lopulle ja lopulta päättää olla taas sanomatta mitään. Voit vaikka tulostaa tuon viestisi paperille ja antaa sen terapeutille.

2 tykkäystä