Villin luokkaympäristön vaikutus mt-ongelmiin

Okei mulla on ollut kolmannelta luokalta asti tosi villi ja äänekäs luokka, kutosella se vaihtui sääntöjen rikkomiseen, huonoon käytökseen ja opettajien hermojen koettelemiseen tosi rajusti. Siirryin yläkouluun ja sain luokan, jossa tämä jatkui rasistisen puheiden lisäksi. Oon saanut monia paniikkikohtauksia tämän takia ja opettajat on kohdellut meidän luokkaa sillä tavalla, että me kaikki ollaan samanlaisia. Plus meillä käytös on ollu sukupuolijaotteista, joka on tuntunut itsestä pahalta,(olen itse muunsukupuolinen) kun on sanottu että vain tytöt osaa käyttäytyä. On ollut lukuisia huutoja ja saarnoja opettajilta koko luokan edessä, joten olen kokenut niiden kohdistuneen minuun(minulla on autismikirjon piirteitä). Joten tähän voi laittaa kokemuksia tai ajatuksia aiheesta :slight_smile:

1 tykkäys

Kuulostaisi siltä, että sun olis hyvä puhua jollekin henkilölle näistä kokemuksista. Terkkari, koulukuraattori, mukava opettaja, opo tai vanhempi etc. Mahdollisuuden mukaan vaikka sähköpostiviestillä, jos kasvotusten kohtaaminen ahdistaa.

Vaikka luokka käyttäytyisi miten huonosti, se ei ole oikein, että aikuinen opettaja huutaa tästä koko luokalle. Se on erittäin asiatonta käytöstä. Varmasti turhauttaa opettajaa, mutta aikuisena opettajan pitää pysyä asiallisena ja rauhallisena.

1 tykkäys

Käyn jo juttelemas nuorisopsykal mm näistä jutuista

Onpas ihanaa että pystyt tarjoamaan tällaisessa aiheessa vertaistukea :slight_smile: Upeeta että tulet kirjoittamaan tänne. En kovinkaan paljoa osaa muuta kirjoitella sinulle. Halusin lähinnä ilmaista tukeni kirjoittamaasi kohtaan osaamallani tavalla.

2 tykkäystä

Samojen teemojen kanssa tulee painittua päivittäin. Tosin työntekijänä koulun puolelta. Et kertonut, oletko yleisopetuksen luokassa vai pienluokalla. Isoin ero on yleensä opettajan valmiudet kohdata haasteita, pienluokalla opettajat ovat lähtökohtaisesti erityisopettajia ja yleisopetuksen puolella yläkoulussa aineenopettajia. Koulu on samanlainen onnenpyörä kuin päiväkoti, tuurilla voi päätyä ryhmään jossa on todella hyvät aikuiset ja huonolla tuurilla voi päätyä ryhmään jossa on todella huonot aikuiset. Ja sen ryhmän vaihtaminen on todella vaikeaa. Kuten eräässä koulutuksessa aikoinaan sanottiin, “miten käykin niin, että ne samat opettajat saavat aina ne helpot luokat, ja toisille tuntuu tulevan aina se haastava luokka?”.

Jokaisessa koulussa on opettajia moneen lähtöön. Jokainen heistä on ainutlaatuinen ihminen, jolla on omat vahvuudet ja haasteensa. Valitettavasti “hyvän” opettajan vaatimukset alkavat olla nykypäivänä sellaiset, että aika harva ne loppujen lopuksi täyttää. Ei riitä, että osaa opettaa. Oppimista ei voi tapahtua, ennen kuin oppilas kokee olonsa koulussa turvalliseksi ja stressittömäksi. Tämä vaatii opettajalta enemmän tai vähemmän ryhmänohjaustaitoja, herkkyyttä, ymmärrystä, halua muuttaa kangistuneita kaavoja tarpeen mukaan, psykologin- sekä terapeutin taitoja, ja paljon voimaa jaksaa tätä kaikkea kun aika ei siihen riitä. Lähes kaikki opettajat käytännössä tekevät 2 tai useamman ihmisen työt yhden ihmisen työajalla.

Tässä maailmassa yhä useampi opettaja väsyy ja yhä useampi “luovuttaa”. Kun opettaja ei ponnisteluistaan huolimatta saa haluamaansa lopputulosta, on inhimillistä nostaa kätensä pystyyn. Tällöin opettajan tavoite ei ole enää opettaa vaan selviytyä päivistä yksi kerrallaan.

Varsinkin pienluokilla haasteita on yleensä reilusti enemmän kuin yleisopetuksen puolella. Toki riippuu koulusta, joissain kouluissa on päätetty säästää rahaa pistämällä pienryhmäopetusta tarvitsevat oppilaat isoihin yleisopetuksen luokkiin. Lopputulos on juurikin ylläkuvattua, kun yleisopetuksen opettajilla ei kaikilla ole ammattitaitoa kohdata näitä oppilaita.

Pienluokissa olevat oppilaat ovat siellä syystä, ja usein kyse on muustakin kuin pelkästään oppimisen haasteista. Mukana on paljon nepsy-oppilaita sekä itsesäätelyn pulmia. Omassa nuoruudessani kouluissa oli vain tarkkis, johon dumpattiin kaikki ne jotka aiheuttivat ongelmia normiluokissa. Onneksi nykyään ollaan vähän fiksumpia.

Eli käytännössä usein pienluokan oppilaat ovat niitä, jotka löytävät itsensä usein tilanteista joissa heille tulee negatiivista palautetta. Juurikin tätä “huutamista ja saarnaamista”. Yleensä tämä huutaminen ja/tai samoista asioista saarnaaminen tarkoittaa, että opettaja ei ole pureutunut tilanteen juurisyihin. Ja tällöin mikään ei oikeastaan muutu, samaa keskustelua käydään kerrasta toiseen kunnes opettaja väsyy ja luovuttaa.

Otetaan esimerkki, oppilas rikkoo koulun sääntöjä poistumalla koulun alueelta kesken koulupäivän. Opettaja kertoo, että näin ei saa tehdä. Oppilas toistaa teon, ja taas opettaja kertoo että näin ei saa tehdä. Luultavasti pakottaa oppilaan sopimaan, että teko ei enää toistu. Ja hetken päästä oppilas poistuu taas koulun alueelta, ja opettaja pitää puhuttelun. Ja niin edelleen. Jos tätä jatketaan, opettaja turhautuu ja tämä turhautuminen alkaa näkymään keskusteluissa yhä enemmän. Mutta oppilaan käytös ei muutu. Jos se muuttuisi vain sanomalla asiasta, koko ongelmaa ei olisi. Tässä kohtaa yllättävän moni opettaja menee neuvottomaksi. Mitä tehdä, kun oppilas vain jatkaa sääntöjen rikkomista?

Simppeliä vastausta on mahdoton antaa, mutta avain on kysyä “miksi?”. Miksi oppilas tietoisesti rikkoo koulun sääntöjä? Kun löytyy vastaus, voi taas kysyä “miksi?”. Lopulta aletaan pääsemään syiden juuriin. Yleensä juurisyiden korjaaminen on pitkä prosessi, eikä lähtökohtaisesti ole edes koulun vastuulla. Mutta kun oppilasta ymmärtää, on mahdollista saarnaamisen sijasta puhua niistä asioista, jotka oikeasti vaikuttavat. Tähän kun lisätään luottamus, eli oppilas kokee opettajan olevan luotettava ja turvallinen aikuinen (vaikka sitä ei aina toisikaan ilmi), on mahdollista löytää keinoja päästä sellaiseen lopputulokseen, jossa oppilaalla ei ole tarvetta rikkoa koulun sääntöjä.

Tätä tarkoitin aiemmin, kun sanoin että opettajan tulisi olla psykologi ja terapeutti kaiken muun ohella. Valitettavan moni opettaja ei ylläkuvailtuun prosessiin pysty, halua tai ehdi. Ja silloin ollaan yleensä sillä tiellä, missä ei-toivotusta toiminnasta tulee huutoa, saarnaamista, seuraamuksia ja kuilu opettajan ja oppilaan välillä vain kasvaa.

Meidän koulussa on sinänsä lykästänyt, että normaalin oppilashuollon lisäksi yksi Kyyberi käyttää päivänsä juuri näiden asioiden työstämiseen sekä oppilaiden että opettajien tukena. Uskallan väittää, että se työ on siihen laitettujen eurojen arvoista sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä. Valitettavasti vain suurimmassa osassa kouluja sitä panostusta ei ole. Eikä tule.

Crying.bananalle sanoisin, että mikäli opettajan toiminta on mielestäsi asiatonta, se kannattaa ottaa puheeksi esim. koulun kuraattorin kanssa.

4 tykkäystä

Valtavan hyvä vastaus Kyyberi!

Säestän tässä! Asiaa!
ja hei, Crying.banana.
oot oikeassa, luokkaympäristö vaikuttaa. Kuka voisi auttaa? Kuraattori? Psykologi? reksi? Mitä sun vanhemmat sanoo?