Viiltely

Hei, mulla on ollu pitkään sellanen ongelma että jos joku miespuolinen henkilö jollain tavalla satuttaa mun tunteita niin vaan just se laukasee halun viillellä. Olen miettinyt tätä nyt kun hoksasin että itsetuhoisuutta on vain tällaisissa tilanteissa eikä muuten. Onko muilla mitään samankaltaista? Vinkkejä yms?

2 tykkäystä

Mulla ollu samaa! Nuorempana viiltelin, ja myöhemmin ollut muita tapoja “rankaista” itseäni. Omalla kohdalla kyse oli kykemättömyydestä ilmaista vihan tunteita, joten ne purkautuivat itseäni kohtaan. Auttanut, kun opetellut tunnistaan ja ilmaseen vihan tunnetta, mutta toki se vei aikaa.

1 tykkäys

Kuulostaa tärkeältä, että huomasit missä tilanteessa halu tulee. Voisi olla hyvä miettiä että mitä vaihtoehtoisia asioita voisi siinä tilanteessa tehdä olon helpottamiseksi, rauhoittamiseksi tai “purkamiseksi”. Suosittelen kuitenkin hakemaan myös ammattiapua, jos vielä sinulla ei sellaista ole!

1 tykkäys

Rankaista itseä. Viiltelyä hyvin vähän tehny, mutta kaikenlaista muuta sitten oon lisäksi. Idea rankaista itseä. Oon nälässä tahallaan pitkän aikaa. Puhutaan vuorokausista, nukun erittäin vähän, valvon toista vuorokautta putkeen, Otan turhaan vahvaa kipulääkettä, että verenpaineet tippuu kunnolla. Mun päivittäiset lääkkeet madaltaa ne muutenkin. Kipulääke sit riittää puottamaan enemmän. Huimaa sit enemmän. Nuo on vain esimerkkejä mitä oon joskus tehny. Enkä kaikkia yhtäaikaa. Pitkä aika nälässä alkaa jossain vaiheessa tekemään kipua. Koska otan sen rankaisuna, niin en heti tee sille mitään. Alkoholin kanssa oon myös lätränny, ei tee hyvää mun terveydelle missä oon muutenkaan. Oon toki joskus nälässä ollu rahan puutteen vuoksi kun ruoka loppui. Tai tosi vähän syöny.

1 tykkäys