Väkivaltaa ei tueta

Moi, kaikille.

Haluan avata ketjun parisuhde väkivallasta. Tästä aiheesta ei ole minulle kovinkaan helppo avautua, koska olin reilut 4-vuotta suhteessa jossa joka riidan aikana sain osakseni henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Itse en usko minkäänlaiseen väkivaltaan enkä sitä kohdista ketään tai itseäni kohtaan.

En vieläkään ymmärrä miten joku voi käyttää väkivaltaa muita kohtaan, koska itse ajattelen väkivallan yhtenä suurimmista loukkauksista mitä toiselle voi tehdä.

Onko mahdollista että se on malliopittu jostain vai mistä tällainen käyttäytyminen voi olla peräisin? Toivoisin keskustelua aiheesta. Kiitos.

T: JUUSTO

3 tykkäystä

Moi.

Itse en pystyisi jäämään jos olisin saanut väkivaltaa osakseni mutta jos sinusta tuntuu että haluat jäädä ja antaa mahdollisuuden niin mikäpä minä olen sinua tuomitsemaan. Toivottavasti sinun kumppanisi tajuaa lopettaa tuollaisen epätoivotun kohtelun. :thinking::ok_hand:

T: JUUSTO

1 tykkäys

Tärkeä avaus, kiitos @JUUSTO
Ehdottoman tärkeää on herätä tähän asiaan ja sanoa väkivaltaa käyttävälle, että se ei enää käy. Joskus tämä prosessi vie aikaa, mutta on silti pyristeltävä väkivallan poistamiseen. Jatkuessaan väkivalta rikkoo ihmisen pitkäaikaisesti (traumatisoituminen).

Malli on monesti juuri malliopittu, mutta voi liittyä myös henkilön puutteelliseen tapaan käsitellä tunteita.

t Ville

2 tykkäystä

Suurin osa väkivallasta liittyy käsittääkseni tunnesäätelyn haasteisiin. Mitä vahvempi tunnetila meillä on, sitä vähemmän rationaalinen ajattelu toimii. Jokainen tunnistaa varmaan tilanteita, missä on suutuspäissään tehnyt jotain mitä jälkeenpäin katuu. Joillekin se on rikottu pleikkariohjain, toisille loukkaavat sanat ja toisille fyysinen teko.

Kun kyseessä on ei-suunniteltu teko, joka on tehty tunteen vallassa heikon säätelyn takia, sitä ei oikein voi vain päättämällä lopettaa. Tästä syystä valitettavasti lupaukset “en tee enää” ovat usein lupauksia, joihin toinen aidosti uskoo mutta ei voi sitä pitää. Tästä seuraa ikävä kierre, kun kohde uskoo lupaukset ja tulee petetyksi niiden suhteen uudestaan ja uudestaan.

Tärkeintä olisikin ymmärtää miksi toimii tunteen vallassa siten. Ja mitä asialle voisi tehdä. Aika harvalta se onnistuu ilman ulkopuolista apua. Jos apua haluaa (tämä toki vaatii itselleen tunnustamisen, että tarvitsee apua), sitä on kyllä saatavilla.

Meillä jokaisella on tietyt kynnykset, joita emme halua ylittää. Suurimmalle osalle se on toisen koskemattomuuden loukkaaminen. Kynnys tehdä fyysisesti jotain toiselle vastoin tämän tahtoa on iso kynnys, ja suurin osa ei sitä ylitä edes suuttuessaan. Toisille kynnys taas jostain syystä on matalampi. Näitä kynnyksiähän meillä on vaikka miten paljon, esimerkiksi lain rikkominen. Lievän ylinopeuden kohdalla kynnys ei osalle ole iso, mutta tavaran varastamisen suhteen voi olla hyvinkin korkea. Moraali kehittyy koko elämämme ajan, ja uskoisin että ne joilla väkivallan suhteen kynnys on matala ovat kasvaneet jonkinlaisen väkivallan kanssa. Se on heille hyväksyttävämpää kuin keskimäärin muille, vaikka tietäisivät että se on väärin.

Sitten on vielä se pieni prosentti, joka käyttää väkivaltaa harkiten. Heitä ei kyllä kannata elämässään mielestäni pitää.

2 tykkäystä