Vähän pidempi esittely tähän väliin

Tää on tosi outoa mut samaan aikaan tosi siistiä että on tälläne platformi nykyään näistä asioista puhumiselle.

Aion vaan dumppaa kaiken mitä tulee ekana mieleen kun pyydetään esittelemään itseni so here we go ;

Oon täyttämässä tänä vuonna 20 joka tuntuu traumaattiselta, sillä mun sisäinen lapsi on eri mieltä ja haluais oikeesti vaan pelata pelejä eikä maksella laskuja ja Kela-tukia takasin.:grinning: Mulla on jonkin sortin ahdistuneisuushäiriö, mitä ei ole diagnosoitu mutta tunnistan itessäni niitä piirteitä vähän liikaakiin. Mulla on neljän vuoden parisuhde takana, ja mun kumppanilla on diagnosoitu ADHD ja masennus, meillä on siis aika :sparkles:tapahtumarikas​:sparkles: parisuhde (ainaki henkisesti). Oon herkkä ihminen, ja joskus on vaikea kertoa omia ajatuksia ilman kyynelvanaa poskillani.

Mua vaivaa monet asiat, varmaan aika samaa luokkaa mitä kellä tahansa oman ikäsellä, mutta silti aina tuntuu että oon ainoa kuka joutuu pohtimaan näitä. Mulla on kavereita, mutta en koe että he tukevat minua sillä tavalla mitä tarvitsisin, ja samalla koen että olen itse myös suoraan sanoen huono kaveri, kun en raaski häiritä heitä kysymällä ”miten menee?” sillä haluan vastaukseksi vähintään samanpituista tekstiä mitä minulta mutta en usko, että kukaan luottaisi minuun tai edes haluaisi luottaa. Mulla on taustaa koulukiusaamisesta, itse siis ollut kiusattuna. Koko ala- ja yläasteen se kestikin, ja vähän jopa amiksessakin, joka sitten laukaisikin ahdistuskohtaukset mulla. Oon kokenu häpeää omasta kehosta ja koko identiteettäni kohtaan kiusaamisen takia. Mulla on ollut syömisen kanssa vaikea pysyä tasapainossa, mutta se on onneksi helpottanut omille muuttaessani reilu vuosi sitten. Yksinäisyyden tunne sen sijaan on ollut osa arkea lähes koko yksinasumisen ja ahdistusta siihen kylkeenkin on mahtunut.

En tiedä oliko tämä liikaa vai liian vähän tämmöseen esittelykierrokseen itestäni, mutta ehkä joku lukee tämän ja löytää jotain tuttuja ajatuksia, joka luo toivottavasti ennemmin vertaistukea kuin pahaa mieltä. Nyt sukellan netin syövereihin ja opettelen ajamaan tätä alustaa😃

13 tykkäystä

Moi.

Olipa ihanaa että pystyit kertomaan nämä asiat täällä. Arvostan aina kun joku kertoo itsestään ja vuodattaa tunteitaan tekstin tai puheen muodossa. Omasta kokemuksesta voin kertoa että vaikka anonyyminä täällä olemmekin, voi niistä diipeistä ja kipeistä jutuista olla haastavaa puhua. Tässä ryhmässä on voimaa ja kiva että olet mukana. :heavy_heart_exclamation:

T: JUUSTO

2 tykkäystä

Kyllä juu juu juustosta löytyy, muistatko mainosbiisin?

No, sillä ei ole väliä jos et muista. Sinun teksteistä huokuu ihana lämminhenkisyys ja empatia!

Ihanaa kaikille teille ketkä olette löytäneet tälle keskustelupalstalle.

Täällä on varmaan suurinosa mun lasten ikäisiä ihmisiä, mä yritän lukulasit huurteessa pysyä juonessa ja keskustelun aiheissa mukana ja antaa vanhemman valtioimiehen tavoin vinkkejä mitä tuleman pitää kun elämän kokemus karttuu ja nuoruuden tuomat paineet vähenevät.

Parempaa on edessä, jos tänään on haastavat ajat. Voin sen kokemuksesta kertoa ja haluan rohkaista teistä ihan jokaista.
Jatketaan asioiden käsittelyä yhdessä, niin ettei kukaan koe olevansa yksin.

1 tykkäys

Mun iässä (50v) on nimittäin oppinut jo tunnistamaan harhoja ja paradigmavirheitä. Me tulkitsemme ja hahmoltamme vallitsevia olosuhteita ja asioita välillä päin h***ttiä jotka on lähtökohtaisesti toivottoman vääriä.

Meille syötetään ihanteita ja tavoitteita jotka ajaa meidät ulos omasta elämästämme.

Jos luet mun kirjoituksia, niin yritän niissä parhaani mukaan avata mitä tarkoitan.

Mutta muista, ne on mun oman elämäni historian aikaansaamia mielipiteitä ja näkemyksiä, eikä näinollen välttämättä sovi omien näkemyksiesi kanssa ollenkaan yksiin ja sekin on ihan ok!

Tykkään eriävistä mielipiteistä, koska ne on mitä parhaimpia mahdollisuuksia oppia uusia näkökulmia omille, joskus pinttyneillekkin ajatuksille.
Joten haasta minua ajattelemaan toisin jos niin koet.

Ystävällisin terveisin Mika Kamarto

1 tykkäys

Kyllä se aikuistuminen on jännittävää ja paljon kaikkea muuta (esim. ahdistusta), kun on tulee paljon vastuutta kaikesta mm. laskujen maksaminen.

Tällä hetkellä itse maksan Kelalle takaisin, koska itse mokasin alku kesästä asiani, mutta siitä jälkikäteen oppisin virheeni! Onneksi Kelan kanssa saa sovittua hyvin, jos heille joutuu jotain makselee takasinpäin liikamaksuja :blush:

Itse muutin reilu vuosi sitten kanssa omilleni ja koin kanssa yksinäisyyttä, koska asun yksin eikä ole muita sun kanssa saman katon alla. Olen tästä päässyt onneksi ylin!

Mutta jos kaipaat juttuseuraa tai jotain, niin mulle voi pistää viestiä matalalla kynnyksellä :heart:

2 tykkäystä

Itse muistan kun muutin Hangosta, jossa kävin Vapaakirkon raammattukoulua ja musiikkilinjaa , omaan asuntooni Vantaalle. Makasin ainoalla huonekalullani, joka oli patja keskellä olohuonetta ja mietin mitähän tästäkin tulee. Koulu jossa olin, meitä oli varmaan 100 opiskelijaa ja asuttiin koulun asuntoloissa ja seuraa oli runsain määrin. Yht’äkkiä olinkin yksin asunnossani tuon pajan kanssa.

Mutta kyllä se elämä siitä lähti pikkuhiljaa muotoutumaan.
Joten tsemppiä sinne!