Tyhjien odotusten ja lupausten suo

Hävettää kun olen jatkuvasti äänessä tällä keskustelipalstalla.
Lupaan pitää pienen tauon tämän aloituksen jälkeen ja onneksi näitä ei kukaan vaadi lukemaan!

Uskon ja tiedän ihmisiä jotka kokee elämässään tilanteen. Kuin valo olisi pukeutunut heidän kohdalla varjoon ja se toivon siemen joka on kylvetty joko terapiassa, osastohoidossa tai jonkun ihmissuhteen kohdalla, ei olekkaan kasvattanut sitä kaunista, toivottua tulosta siinä ajassa kuin olisit olettanut.

Tiettyjen kasvatuksessa, ihmissuhteessa tai elämässä yleensä syntyneet traumat tai meidän persoonaamme tulleen ikävän piirteen paraneminen tai siitä poisoppiminen on pitkä prosessi joka voi aika-ajoin tuntua siltä, että en jaksa, eikä tästä tule mitään. Tuntuu kun auttava taho saisi sinut ottamaan askeleen eteenpäin joka peruuntuu kun poistut avunpiiristä.

On ikävä, mutta reilua silti, todeta että on tapauksia keskellämme jotka vuosi vuodelta kamppailee samojen asioiden kanssa ja uupuu tuossa prosessissa.

Olisi kivempi kirjoittaa jostakin kevyemmästä aiheesta!

Mutta tämä kirjoitus on kunnianosoitus sinulle joka urheasti jaksat jatkaa eteenpäin kaiken sen kokemasi keskellä ja siitä huolimatta, että joko lapsuudenkotisi, ihmismissuhteesi tai jokin tapahtuma elämässäsi on kohdellut sinua väärin.
Ja saanut sinut voimaan huonosti.

On uskomattoman upea asia että joukko ammattiauttajia on lähtenyt tekemään työtä sinun ja minun eteen jotka emme syystä tai toisesta ole avun piirissä, johon toki nykyiset resurssit ovat riittämättömät, vastaamaan henkilökohtaisella tasolla, niinkuin on todettu.

Nyt on keskustelufoorumi, livelähetykset ja paljon Yotubesta löytyvää informaatioita, eri aiheista.

Kiitos siitä ja kiitos sinulle joka osallistut ja käytät näitä palveluita, meidän yhteiseksi hyväksi.

3 tykkäystä

Moi. Samaistun ainakin otsikkosi perusteella tuntemukseen.
Koen ainakin tällä hetkellä, ettei tulevaisuutta unelmissani ole. Alan jopa epäilemään, että onko minulla kohtuuttomat unelmat vai miksi joudun kokemaan itkun ja pettymyksen kautta, ettei jokin asia toimikaan. Minusta tuntuu monesti, että oma historiani toistaa itseään eri muodoissa. Miksi uskoa johonkin, mikä kaatuu kuitenkin ennen tai jälkeen tietyn aikakauden aikana?
Sitä jopa alkaa miettimään vakavasti, mikä minussa on vikana? Miksi ne tietyt ihmiset pääsee elämässä eteenpäin? Jos yrität itse jotain, mikä sinua kiinnostaa niin voit olla 100% varma siitä, että se ei tule toteutumaan. Olen kuullut monien kertovan, että heillä on lukivaikeutta tms, mutta silti he ovat yleensä jossain amk tai yliopiston käyneitä. Varmasti on ollut haasteita koulussa, mutta pääseminen on ollut kaikesta vaikeudesta huolimatta helppoa jollain tapaa. Itse 22v alkaa miettimään sitä, että mikä on oikeasti oman elämän tarkoitus edes, kun valmennuskurssi yritykset kusevat? Tiedän, että minulla on hahmottamisen vaikeus ja tiedostan itsekin, että tietyt asiat ovat haastavia, mutta turhauttaa se etten saa kurssin puolelta mitään tukea. Enemmän tuntuu, että heillä on vain oikeus arvostella yritteliäisyyttäni ja todeta, että jokainen kerta on mennyt päin helvettiä tai he eivät ymmärrä, mitä yritän itse työlläni tuoda ilmi kaikesta piiperryksestä ja yksinkertaisuudesta huolimatta.

Anteeksi, että meni ohi aiheen… piti vähän purkautua ilman, että se osuu kehenkään henkilökohtaisesti.

Tiedän kirjoittaessani tätä, että hyppään sinun ajatuksiiisi liittyen ihan toisenmoiseen ajatteluun…

2 tykkäystä