Työ = Sinä

Onko kellään sellaista oloa, että muiden mielestä työ määrittelee sut ihmisenä? Tai jos et käy tällä hetkellä töissä et ole mitään?

Olen ollut on/off suhteessa työn kanssa pitkään. Opiskelin itselleni ammatin ja nautin työstäni kunnes selkä meni ja nyt olen työttömänä.

Ainakun tapaan vanhoja tuttuja, ensimmäinen kysymys on aina, että ootko ollu töissä/ootko löytäny töitä? Jos sanot ihmisille olevasi työtön niin ilme muuttuu sääliväksi, mutta samalla katsotaan alaspäin, että oletpas laiska kun ei käy töissä niinkun kaikki muut.
Tai jos olet töissä, mutta työsi ei ole tarpeeksi tärkeää, niin olet samalla tavalla pohjasakkaa.

Onko muilla tätä ongelmaa?

5 tykkäystä

On vähän samoja fiiliksiä! Mulla on opinnot venyny ihan hirveesti, ja tuntuu, että oon kokonaisvaltaisesti surkee ja huono ihminen. Typerintä tässä on se, että nykyään mulla opinnot etenee hyvällä tahdilla ja oon kunnossa, mutta oon jääny johonkin epäonnistujan rooliin. Mulla menee hirveesti henkisiä resursseja siihen, että yritän vältellä tällästä ajattelua.

Mua ahdistaa nähdä vanhoja ystäviä ja sukulaisia, kun häpeen tätä tilannetta niin paljon, ja kaikki kysyy ensimmäisenä, että mitäs mä nykyään teen. En uskalla hakee töitä, koska en tiedä miten selittäisin monen vuoden taukoo opinnoissa.

Tuntuu, että tälläset asiat määrittelee ihmistä ihan hirveestä, aiheuttaa lisää ahdistusta ja vaikeuttaa entisestään päästä siihen opiskelu/työelämää kiinni.

1 tykkäys

Tärkeä aloitus. Olen välillä pohtinut, miksi työ on ensimmäinen asia, jota kysymme usein uudelta ihmiseltä tai ensimmäinen asia, jota kerromme itsestämme uudelle ihmiselle.

Monesti toki työ on merkittävä osa elämää, koska se vie ajallisesti paljon elämästämme. Lisäksi monesti työ kertoo siitä, millaisten asioiden parissa haluamme viettää aikaamme tai mitkä ovat taitoja, joista olemme ylpeitä.

Toisaalta työ on myös monesti sopivan neutraali asia, jonka kehtaa jakaa myös uudelle tuttavuudelle. Paitsi jos sattuu olemaan psykologi eikä jaksa niitä stereotyyppisiä reaktioita, joita seuraa siitä, kun kertoo ammattinsa :smiley:

Ongelmalliseksi tämä aihe muuttuu erityisesti silloin, kun työtä ei ole (esim. on työttömänä) tai työstä on vain negatiivista sanottavaa tai työkyky on muuttunut niin, että nykyistä työtä ei enää pysty tekemään, mutta oma identiteetti on rakentunut kyseisen työn ympärille.

Aloittajan esimerkki tilanteesta, jossa tavataan vanhoja tuttuja ja heti kysellään työtilanteesta, on kieltämättä kinkkinen. Ehkä tämän voisi ratkaista vaikkapa niin, että ennen kuin toinen ehtii kysyä mitään, ryhtyy itse ohjailemaan keskustelua haluamaansa suuntaan vaikkapa kertomalla, mitä kohti haluaa elämässään edetä tai mistä harrastuksista on ollut erityisen kiinnostunut viime aikoina tai miten on kehittänyt jotain omia taitoja tms. Aihe voi sinänsä olla mikä tahansa, mutta silloin, kun se on itse valittu, meillä on parempi hallinnan tunne tilanteesta ja se jo itsessään vähentää ahdistusta.

6 tykkäystä

Silloin kun minä nuorena 25v aloitin taksiurani, niin useasti asiakkaat kysy mitä oikeasti teet työksesi? Siis mitä ihmettä, eikö tätä lasketa oikeaksi työksi!?

No mä keksin kainkenlaisis vastauksia kyllä.

Tosin, olen opiskellut ksikenmoists tämän 25vuoden tsksiursni aikana.
Viimeisin villitys oli kun lähdin opiskelemaan timpuriksi 2019 ja kohta valmistun siitä projektists, ehkä!?

Mua on ajanut riittämättömyyden tunne takaa koko ikäni ja siitä syystä osittain olen aina pitänyt itseäni tiukoilla. Se on varmaan joku lapsuuden trauma.
Isä sanoi mulle että sinusta ei tule kolmen koiran syöttäjää.

Perhana ei ole kolmea koiraa mutta vaimon kanssa viisi ihanaa lasta tullut kasvatettua ja syötettyä.

Mutta kyllä ihmisiä arvotetaan työn ja tittelin kautta hirveesti ja se on väärin!!

Työtönkin on ihminen ja arvokas jo siitä syystä.

5 tykkäystä

Jos sallinette niin yksi viesti vielä tähän ketjuun.

Elämä itsessää on jo niin kovaa duunia että huhhu!

Kuulin eräästä miehestä joka on haastanut vanhempansa oikeuteen kun ovat synnyttäneet hänet tähän maailmaan. Tämä tarina on tosi, mutta ota tämä kevennyksenä, ettei mene liian vakavaksi.

2 tykkäystä

Kyllä sen valitettavasti oon vuosien sitten tajunnut että työ määrittää. Oon itsekkin työttömänä jo vuosia ollut. Oon vankien jälkeen seuraava hierarkiassa ja joskus tuntuu että vangit on arvokkaampia. Välttelen uusia ihmiskontakteja ellei ole pakko. Että ei kysyttäisi mitä teet työksesi. Työttömyys on itselle tuntuu pahalle ja myös tuntuu että se on rangaistus jostain. Kun ei saa töitä ja kukaan ei halua ottaa mua. Itsellä on vakava sairaus ollut syntymästä lähtien ja sekin toisinaan tuntuu mitättömälle työttömyyteen nähden. Työttömyys, köyhyys ja yksinäisyys luultavasti tappaa minut joku päivä.

3 tykkäystä

Kyllä se valitettavasti työ määrittää aika paljon. Itsellänikin on työttömyysjaksoja, nykyisin pitkästi töissä ollut. Mutta, ainakin henkilökohtaisesti koen niin että työttömänä ollessani koin sen asian raskaampana kuin mitä itse koen muiden työttömyyden. Nykyisellä asuinpaikkakunnallani (työn perässä muutin) on kaveri jonka olen tuntenut täällä olo aikani, yli 10v. Hän ei ole sinä aikana ollut lainkaan töissä.
itse “markkinoin” itseni töihin kun tuntui ettei työttömänä pääse mihinkään ja jo ajatus oli että en minä tätä paikkaa saa kun menin haastatteluun. Ratkaisuna rupesin tekemään vapaaehtoistyötä ja osa-aikaista, oli ees jotain niin oli parempi fiilis itellä kun hain “oikeita” töitä. Ei hävettänyt sanoa että on ollu niin ja niin kauan työtön, vaan sai sanoa että teen semmoista osa-aikatyötä + vapaaehtoistyötä niin oli itellä parempi itsetunto työhaastattelussa.

3 tykkäystä

Vapaaehtoistyö on antoisaa ja tarkeää työtä. Itse olen nyt toista vuotta ollut Vantaan ruokapalveluksessa vapaaehtoistyössä aina kun siihen on ollut aikaa ja mahdollisuuksia.

Työ eikä titteli saisi määritellä identitteetiämme, vaikka ikävä kyllä se on syvään juurtunut ajatus yhteiskunnassamme.

Tärkeintä on kumminkin nähdä itsensä arvokkaana ja riittävänä vaikka tällä hetkellä olisikin työtön.
Ihmisillä on aina mielipiteitä, olit sitten työtön tai työssä. Niiden varaan ei voi omaa elämäänsä rakentaa.
Tärkein ja rakkain asia olet sinä itse, juuri semmoisena kuin olet.

Mitään täydellistä elämää, eikä olotilaa tässä vajaisessa maailmassa ole. Siksi pyri kaikin keinoin hyväksymään ja rakastamaan itseäsi ja lähimmäistäsi juuri semmoisena ja siinä tilanteessa kuin tällä hetkellä olet.

Yhdessä olemme vahvoja, sanoo TaksiMika. Ei täydellinen mutta hyväksynyt sen!

2 tykkäystä

Olen itse myös huomannut, miten paljon työ määrittelee ihmistä. Silloin kun olin työtön, yritin aina väistellä tuttavien kyselyitä siitä, mitä teen. Varsinkin mun sukulaiset naureskeli siitä, että makaan kotona kaiket päivät.

Tarjoilijana ollessani sain kuulla todella monelta sukulaisiltani, mukaan lukien myös mun isältäni, että mun kannattais tehdä jotain oikeita töitä. Kun pääsin kouluun, mun kummitäti ilmoitti, että kiva kun pääsen vihdoin oikeisiin töihin. Nyt koulussa ja ammattia itelle lukiessa, tuntuu, ettei tätäkään kukaan arvosta. Minusta tuntuu, että tää arvottomuuden tunne on vain kierre ihan sama mitä teen niin se kulkee mukana.

5 tykkäystä

Psst :smiley:

Kirjoitin tästä aiheesta blogitekstin
Oli aika jolloin suorittaminen määritti arvon - Onko vieläkin näin?

Turvautuessaan yhteiskunnan tai kolmannen sektorin taholta tarjottaviin tukipalveluihin, päätyy parperin pyörittämisen viidakkoon. Ihmisen oma kokemus sen hetkisestä elämäntilanteesta ei ole uskottava ilman jonkun toisen allekirjoitusta. Pitkässä juoksussa tämä on todella kuluttavaa täyttäessään hakemuksia vuosi toisensa perään.

Ihminen itsessään olikin jotain paperilla todistettavaa. Karu ajatus ihmisyytemme arvokkuudesta yhteiskunnassa. Tämä sama jatkuu, mitä erilaisimmissa elämänvaihessa. Milloin paperista alkoi tulla näin tärkeä ihmisen mittari?

Suorittaminen ja paperi ovat ihmisyyden mittareita liian monesti. On tullut huomattua liian monta kertaa…