Psykiatrisen sairaanhoitajan tukemana (/tuntuu että pakottamana mut se on ahdistuksen mielipide) oon alkanut etsiä psykoterapeuttia. Hoitaja varasi mulle ajan B-lausuntoon kertomatta mitään, ja vasta sen jälkeen sain kerrottua ettei mulla oikein ole varaa terapiaprosessiin. Tehtiin suunnitelma, että haen toimeentulotuen lisäosaa, ja sillä voisin kattaa omavastuukulut.
Heti toinen terapeutti, jolle laitoin viestiä, tärppäsi. Olin varautunut ottamaan yhteyttä kymmeniin ihmisiin ja oottamaan kuukausia, jopa vuosia, mutta tää uusi tyyppi ehdottikin tutustumiskäyntiä ens viikon keskiviikolle. Vastasin pari tuntia sitten että se käy.
Sitten ahdistus vaan räjähti. Käsistä katosi voima, yritän muistaa hengittää mutta joka käänteessä huomaan etten taaskaan hengitä. Kaikki kauhuskenaariot pyörii mielessä tulevasta käynnistä. Pelkään että alan dissosioida, pyörryn tai hyperventiloin, ja eniten kammottaa et mitä jos en pidä siitä tyypistä yhtään, ja sille pitäis sanoa ettei synkannut. Tiedän tavallaan, et hittoako häntä kiinnostaa se, koska potilaita on varmasti jonoksi asti tulossa ilman muakin, mutta mun omat torjumiseen liittyvät traumat vetää ihan omaa ralliaan asian kanssa. Toisaalta pelkään myös mun psyk. hoitajan reaktiota siihen, jos en mene tonne käynnille tai aloita terapiaa tän tyypin kanssa. Hän on sanonut ettei akuuttipolilla tai mielialahäiriötyöryhmällä oo sellaista hoitoa antaa, mistä hyötyisin. Pelkään että hän pettyy muhun. Kaikki vaan tapahtuu ihan liian nopeasti ja tuntuu että mitä ikinä teenkään, sotken asiat.
Tämän kaiken pelon ja ahdistuksen alla kysynkin, miten tällaista pelkotilaa kannattaisi lähteä purkamaan, että saisin itseni sinne vastaanotolle keskiviikkona/ etten karkaa odotushuoneesta ja ghostaa potentiaalista terapeuttia.
Kiitos kun sai jakaa tänne tunteita, jo tän platformin käyttö laski pahinta ahdistusta sadasta 97:ään.