Tunteiden käsittelyn mahdottomuus

Oon ollut nyt niin toimintakyvytön, että toivon saavani täältä vertaistukea tai ymmärrystä. Pakko myöntää, että ajattelen itteni todella hajanaiseksi ja rikkinäiseks tyypiksi nyt.

Sitten asiaan, oon koko elämäni halunnut saada kumppanin, kuten suurin osa tietysti. Mulle toi tarve on ollut joskus lähes pakkomielteinen, enkä edes täysin tiedä miksi. Osaan myös elämästä nauttia yksin, mutta mun mielestä kumppanin kanssa moni asia on vielä mukavempaa. Viimesimmät treffikumppanit on menny aina ohi ennemmin tai myöhemmin, vaikka itse oisin toivnut jatkoa. Oon kuitenkin aina päässyt tosi hyvin juttuun ihan kaikkien kanssa. Tuntuu niin väärältä, että kaverit ympärillä saa kumppanit ja itse menet sinkkuna eteenpäin.

Tapasin uuden treffikumppanin, ja kaikki meni melkein liiankin hyvin ollakseen totta. Tavattiin ja viihdyttiin toistemme seurassa tuntikaupalla, ja tämän jälkeen viestitellen sovittiin jo jatkotapaamisesta. Nyt kun juttelut viestein ei ole mun odottamalla tasolla, niin stressaan minkä kerkeen. Mun on siis vaikea olla normaali oma itteni ja ajatella että tää juttu ei välttämättä johda mihinkään. En pysty vaikka miten yritän. Tää tunne on niin vahvaa, että en oikeen saa muusta elämästä kiinni, ei oikeen voimat riitä tai mielenkiinto. Kysyin muuten, että jos deittikumppani haluaa tavata viikonloppuna, no ei sieltä mitään innostunutta vastausta tullut. Kaikki tuntuis viittaavan siihen, että tämä henkilö pitää edistyä hitaasti, kun taas minä kyseenalaistan mielessäni joka sanan ja minuutin. Miks en osaa itekkin heittäytyä tuollatavoin? Hän kuitenkin ilmasi jo, että haluaa tavata vielä ja että meillä oli hyvä päivä. Hän myös sanoi, että ensi kerralla voitas olla hänen luonaan. Ei kukaan tollasta sano, jos kiinnostus olis nolla. Tietysti pelottaa että viestittelyllä kyllästytän hänet, tai tapaamiset peruuntuis. Ja tässä ollaan, en pääse eteenpäin ja ahdistus meinaa vallata mut.

Mikä mun päässä on vialla, miks tää on aina yhä uudelleen mun ongelma, onko tän kaltaseen diagnoosia epäillä?! Nyt löytyy keskivaikea masennus (mennyt parempaan suuntaan!) ja ahdistuneisuushäiriö. Epäilty epävakaata, voisko tänkaltanen liittyä siihen? Kiitos.

1 tykkäys

Hyvä muistaa että ei kumppanin löytäminen ole mikään nopeuslaji vaan se oikea tulee kyllä jossain vaiheessa vastaan. Se on vain asia mihin ei voi vaikuttaa ja muilla ihmisillä voi kestää hyvinkin kauan ennenkuin ovat valmiita sitoutumaan toiseen. Myöskin treffailukulttuuri on hyvin pinnallista ja monet eivät edes etsi vakavaa suhdetta deittisovelluksista. Eikä parisuhteeseen kannata rynnätä väkisin, sinkkuna oleminen on parasta aikaa tutustua itseensä paremmin!

4 tykkäystä

Komppaan tuota mitä @Oispanalle on tänne kirjoittanut.
Seurustelu/suhdeasiat on asia, joihin kannattaa edetä hitaasti.
Olen huomannut, että kantava suhde on sellainen missä on oppinut tuntemaan itsensä ja toinen tuntee sinut ja hyväksyy sellaisena kuin on.
Ihmettelen itse tätä kulttuuria, että jo nuorena pitää saada heti nyt asenteella itselle se mies/nainen. Joo… Olen mäkin nuori, mutta koen, että sinkkuus on kullanarvoinen aika itselle.
Sinkkuna voit antaa itsellesi paljon aikaa, tutustua rauhassa eikä sinun tarvitse kenellekään jakaa menojasi. Lisäksi opit tuntemaan omia rajojasi ja mikä on sinun sydämen asia.
Liika kiirehtiminen lopulta vain kostautuu itsellensä ja koen, että se aiheuttaa syyllistäviä ajatuksia ja huonoa oloa.

Uskon, että keskustelun aloittaja löytää sen oman kumppaninsa ajallaan.
Sinkkuna oleminen on oikeasti ihanaa itseensä tutustumista ja keskittymistä! :slight_smile:

2 tykkäystä

Juu itse myös aivan helvetillisen suhteen jälkeen olen vahvasti sitä mieltä, että parisuhteeseen ei kannata heppoisesti mennä, tai huonoon jäädä.

Vaikka se halu jakaa arki jonkun kanssa ja kokea läheisyyttä on voimakas tunne, niin silti yksin on aina mielestäni parempi niin kauan kunnes todella pysäyttävä ja kolahtava tapaus tulee vastaan.

Se on ymmärrettävää, että on ihmisiä jotka eivät kykene olemaan yksin, mutta ei silti ole hyvä idea lyödä hynttyitä yhteen vain jonkun kanssa, että olisi vain joku. Epätoivoiselle pohjalle on huono lähteä rakentamaan mitään kestävää.

Varmasti tuntuisi itsestäkin upealta törmätä ihmiseen, jolle erottuisin joukosta ja olisin erityinen monellakin tapaa verrattuna muihin. Olla todella kiinnostava persoonana ennen kaikkea. Silloin tosin kun haaveilee olevansa jollekin noinkin spesiaali, niin on minunkin varauduttuva viettämään yksineloa varmasti tosi pitkään.

Pahinta tässäkin asiassa on, että usein itse teemme siitä hankalampaa itsellemme kuin sen tarvitsisi olla. Ainakin itse selkeästi teen.

4 tykkäystä

Tämä on selvästikin sulle tosi iso asia ja pelkäät että joudut pettymään. Sellaisessa tilanteessa on hyvin ymmärrettävää että avoimena oleva tilanne ahdistaa. Epävarmuus on meille usein vaikeaa, olisi niin kiva tietää ja olla varma. Tekstistäsi näkee, että järjellä ymmärrät että toinen on varmasti myös kiinnostunut ja mietit myös, että voitko olla liian aktiivinen ja ajaa toista kauemmas.

Mietin, että voitko ajatella, että ahdistus kertoo nimenomaan asian tärkeydestä sinulle ja yrittäisit hyväksyä, että ahdistus on vain ymmärrettävää? Eli et yrittäisi ratkaista ahdistusta laittamalla viestiä tai ajattelemalla päätäsi puhki. Ja kun huomaat ahdistuksen tulevan, niin muistaisit sen olevan vain tunne, vaikka se tuntuukin pahalta. Teitä on tässä kaksi ja sinä olet jo tehnyt oman toiveesi ja kiinnostuksesi selväksi, etkä voi tehdä enempää.

Kärsivällisyyttä ja voimia! Jos saat ammattiapua, niin ota tämä puheeksi!

2 tykkäystä

Toisilla on hurjan iso pelko tulla hylätyksi ja virittyy jatkuvasti tähän asiaan ja ikäänkuin katsoo maailmaa tällaisten silmälasien läpi.
Pahimmillaan siinä voi karkoittaa toisen pois…
Ajattelen,että tää erillistyminen- yhteys ulottuvuus on sellainen minkä kanssa saa elämässään kamppailla hautaan saakka :slight_smile: Ja treeniä se vaatiikin. miten ihmeessä sellaista vois osata ennekuin sitä on treenannut? Maailman yksi vaikeimpia asioita! oo rauhassa tän kanssa, mutta ota oma vastuusi. On pakko jossain määrin vaan pärjätä yksin ja jaksaa yksinoloa jotta tasapainoinen suhde mahdollistuu.
Tunteissa ei siis ole mitään vikaa!!!
Kunhan muistaa oman vastuunsa :slight_smile: Terveisin psykologitäti :slight_smile: Jaksamista! Hyvä susta tulee!!! ja oot jo!

3 tykkäystä