Tunteiden käsittely, tunnetaidot

Tämä aihe kuuluu mielestäni olennaisesti mielenterveyskeskusteluun. Eli mitä sinulle tarkoittaa tunteiden käsittely?

Itsellä, keski-ikäisellä miehellä, ei ole ollut lapsuudessa tunnekasvatusta, en ole saanut oikeastaan muuta mallia siihen kuin että “isot pojat eivät itke” tai sitten hukutetaan tunteet (fyysiseen) työhön. Vasta vähän yli nelikymppisenä aloin opettelemaan tunnetaitoja, tässä muutamia havaintoja + kokemuksia.

Tunteiden välttelyn sijaan niiden tunteminen: mieli pyrkii välttelemään epämiellyttäviä tunteita ja keksimään esim. jotain viihdettä niiden kohtaamisen sijaan. Olen koittanut mennä niitä ikävimpiäkin tunteita päin ja antanut niiden tulla

Tunteiden sanoittaminen, niistä puhuminen, sekä ystäville että ammattilaisille. Joskus olen saanut hyviä keskusteluja aikaan tunteista tunnelautapeliä pelaamalla.

Pelon ja surun tunteet olen saanut kaivettua esiin kuuntelemalla tarkoin valittua biisilistaa. Se itkukin, joka on itselle vaikeaa, on sieltä lopulta tullut ja tuonut helpotuksen.

Vihaa olen purkanut yksin ollessani huutamalla kovaan ääneen (esim. autoa ajaessa), hakkaamalla nyrkkeilysäkkiä ja urheilemalla ns. ylikovaa.

Opettelen edelleen, joten lisävinkit ovat tervetulleita :slightly_smiling_face: Miten käsittelet vaikeita tunteita, kuten vihaa, pelkoa, surua, häpeää, jne? Ammattilaisiltakin toivoisin kommentteja, olenko yhtään oikeilla jäljillä?

9 tykkäystä

Musiikin kuuntelu on vastaus kaikkeen ja muutenkin elämän voimani ja ilma jota hengitän.
Jokaiseen tilanteeseen ja tuntemukseen löytyy sopiva levy, bändi tai soittolista.
Musiikki on ensiapu kaikkeen.

Sitten pitkä ja syväluotaava keskustelu hyvän ystävän kanssa saa laittamaan asioita perspektiiviin. Niiden keskustelujen jälkeen pahat olot tasaantuu ja hyvät olot tuntuvat aina vielä paremmilta kun ne saa jakaa jonkun kanssa.

Liiankin herkkänä ja helposti avautuvana tyyppinä on parisuhteissa ollut todella tukalaa olla ihmisen kanssa, joka ei osaa puhua tunnepuolen asioistaan muuten kuin umpitunnelissa.

Suomalaisen kulttuurin yhdet pahimmat sudenkuopat lieneekin “miehet ei itke” ja “se kellä onni on se onnen kätkeköön” mentaliteetti.

Tulee aiheesta mieleen erään biisin lyriikat: " Minä hymyilen vain ekan luokkakuvassa ja siihenkin minut tavallaan huijattiin ".

3 tykkäystä

Mulla on ollu ns. pahan laatuinen ‘‘tunnevamma’’ mikään ei tuntunu miltään ja parisuhteissa en kyenny näyttää tunteita, tai edes oikeestaa tuntenut toista kohtaan kunnolla mtn. Silloinhan ero ei tuntunut tietenkään miltään.
Hain asiaan keskusteluapua ja aloin tunnistamaan tunteita itsessäni yksikerrallaan ja pikkuhiljaa.
Nyt uudessa alkavassa suhteessa oon kokenut tunteita, joita en oo yhdessäkään aikaisemmassas suhteessa tuntenut ja oikeasti koen olevani onnellinen.
itkemistä en osaa, mutta toivottavasti sekin joku päivä vielä ilmestyy sieltä.

4 tykkäystä

Tunteiden käsittelyyn oon yrittänyt ensin tunnistaa nämä tunteet.

Kun tunne itsessäänhän voi pohjautua paljon kauempaakin kuin mitä olisi luullut. Esimerkiksi se, että vihaa vaikka jotakin esinettä tai tapaa, jota joku ilkeä sukulainen on käyttänyt tai tehnyt, vähän kaukaa haettu esimerkki mutta tällaisia hassuja mielenyhtymiä olen törmännyt useaan otteeseen elämässäni, kun olen ottanut tunteeni pöydälle ja mietiskellyt mikä se on ja mistä se tulee.

Joillekin tunteille on monta eri syytä ja monia eri asioita, jotka niitä laannuttaa tai voimistaa. Hyvin usein tilanteet, joissa yksi tunne esiintyy, esiintyy nk. koko ajan silmien edessä ja on helposti nähtävissä omista reaktioista mutta sitten kuitenkaan ei ole kyennyt itse huomaamaan, että mikä se on, mistä se tulee. Siksi se on tosi tärkeää tuntea itsensä ja ottaa selvää ja kaivella hiukan muistoja että mitä ne tunteet tarkoittaa itselle. Jos tuntuu, ettei esimerkiksi saa nykyistumalta toteuttaa tai ilmaista itseään tarpeeksi, että esimerkiksi haluaisi näyttää rakkautta paljon enemmän, mitä se poikaystävä/kumppani/aviopuoliso tekee tai mitä hän haluaa, niin niistä olisi hyvä keskustella. Tunteiden ilmaisu on kuitenkin todella iso osa omaa identiteettiä, mikä voi tuntua siltä, ettei saa olla täysin itsensä.

Toisekseen myös on tärkeää huomata, mitkä asiat ja tapahtumat saavat itselle huono olon. Sellaisten sanojen ja tekojen ns. triggeröiminen on myös asia, joita kannattaa miettiä ja puhua. Että esimerkiksi ei hakeudu tilanteisiin, jotka saavat itsensä tuntemaan ahdistetuksi, pieneksi tai lamaannutetuksi. Esimerkiksi itse tiedän, että en pidä kauhuelokuvista, niin en yritä väen vänkäämällä mennä katsomaan kauhuelokuvia, en vaikka se parempi puolisko sitä toivoisi, koska se menee omien rajojeni yli. Omien rajojen tiedostaminen - ja vielä isompana asiana - kumppanin niiden kunnioittaminen ovat avainsanoja, joista olen omat tunteitteni raamit ja oikeuteni veistänyt, kenenkään ei kuuluisi tehdä asioita, jotka tuottaa heille henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Sen takia muutama ex-kumppani on nyt sillä nimellä ex, kun näitä rajoja ei haluttu toisen osapuolen toimesta joko kuunnella tai kunnioittaa. Valitkaa itsenne aina ensin :orange_heart: Itsensä kanssa täälä kuitenkin ollaan suurin aika elämässä.

5 tykkäystä

Mulla myös kasvatuksellisista syistä ongelmia käsitellä ja ilmaista tunteita. Sitä on oppinut tietyllä tavalla “säästämään” muita ihmisiä omilta tunteiltaan kun niille ei ole ollut esimerkiksi lapsuudessa omassa perheessä tilaa. Tietyt sanomiset tai tunneilmaukset ovat saattaneet aiheuttaa vanhemmissa tilanteeseen sopimattomia reaktioita, enkä ole tullut kohdatuksi oikein. Opin sopeutumaan joka tilanteeseen laiminlyöden omat tunteeni ja tarpeeni.

Käsittelenkin kaiken yleensä kognitiivisella tasolla. Saatan puhua vaikka minulle tapahtuneista todella hankalista ja traumaattisistakin asioista hyvin arkiseen sävyyn. Toinen hyvä keino vältellä todellisia tunteitaan ja herkkyyttä on aina ollut minulle huumori. Nykyään tosin terapian myötä pystyn hieman paremmin myös “oikeana itsenäni” kohtaamaan asioita.

Häpeän tunne on viimeaikoina ollut hyvin vahvana läsnä, ja ajoittain häpeän koko olemustani. Siihen on auttanut ensinnäkin sen tunteen tunnistaminen, minkä jälkeen niistä häpeän aiheuttajista puhuminen on tuonut jonkun verran helpotusta.

Huomaan myös usein tunnereaktioideni (lähinnä pelon ja ahdistuksen) olevan täysin ylimitoitettuja tiettyihin tilanteisiin. Silloin on hyvä kerrata ne tosiasiat ja kuunnella, miksi esimerkiksi pelkää tilanteessa, jota ei tarvitse pelätä. Sellainen tietty tunteiden kanssa oleminen ja niiden sietäminen on välillä tosi hankalaa, mutta siitä on ollut hyötyäkin. Vielä kun siinä ikävän tunteen kourissa muistaisi, että mikään tunne ei kestä ikuisesti, ja se hankaluuskin loppuu jossain kohtaa. Hetken päästä sitä tuntee taas jotain muuta kuin sillä vaikealla hetkellä.

6 tykkäystä

Tästä tulee pitkä vastaus ja saattaa livetä pikkasen myös aiheesta :smiley: Itselleni todella rakas ja tärkeä aihe!

Oon opetellut olemaan tarkkailijana omassa mielessäni. Eli olemaan ikään kuin kolmas osapuoli ottamatta millään tavalla kantaa asioihin mitä tapahtuu. Tämä antaa mahdollisuuden tutkailla rauhassa esimerkiksi tunteita. Voin vain istua jonkin tietyn tunteen kanssa yrittämättä edes ratkaista sitä. Oli tullut huomattua, ettei tunteiden kohdalla niiden ratkaisu ole mitenkään hedelmällistä siinä vaiheessa, kun tunnereaktio on valloillaan. Monesti olen mennyt vain pelokkaammaksi tuntiessani jotain toista tunnetta samanaikaisesti.

Tietoinen mielemme on niin jännä kaveri, että sillä olisi tarpeena saada ratkaisu mahdollisimman nopeasti voidakseen toistaa samaa ajatusrataa mitä aiemminkin. Varsinkin tunteiden ollessa voimakkaita tietoinen mieli haluaa saada nopean tyydytyksen itselleen soveltuvalla huonolla ratkaisumallilla: tunnesyöminen, lamaantuminen, alkoholin juominen , tupakointi, sarjojen katsominen. Kaikkia näitä asioita tekee sijaistoimintoina sille ettei tunteitaan joutuisi kohtaamaan. Huonot ja toimimattomat mallit sekä riippuvuudet ovat mielen oma suoja, joka jossain vaiheessa kääntyy itseään vastaan.

Kun ymmärtää miten ja missä tilanteissa, nämä samat toimimattomat kaavat toistuvat, voi alkaa havainnoida, mitä niissä hetkissä tapahtuu. Tämä vaihe vaatii aktiivista itsensä sekä ajatustensa tarkkailua eli tarkkailijan roolissa olemista oman mielensä suhteen. Siellä saattaa olla äänessä muutenkin monta eri osaa itsestään, jotka voivat olla toisistaan irrallisia. Niihin en mene sen enempää.

Todella mullistavaa oli ymmärtää, että tunteet ovat kehollisia fyysisiä reaktioita. Tämä toi ymmärryksen kehomielen yhteydestä aivan uudelle tasolle. On valtavan helpottavaa tajuta mitä onkaan tullut paettua toimimattomilla malleilla: tunteita sekä niiden tuntemista. Tunteiden ymmärtäminen ja tunteminen vapauttaa energiaa ja sitä kautta muuttaa koko olemusta toisenlaiseksi kuin aiemmin.

4 tykkäystä

Itse käsittelen tunteet lähinnä loogisesti. Mietin reaktioni ja kantani järjellä. Muita tuntevia eliöitä se välillä ärsyttää.

Arjessa asioita miettiessä tunnen lähinnä surua, epätoivoa ja vihaa, mutta sellainen haarniska on kasvanut että aina kun ihmiset yrittävät vihjailla tai suoraan vittuilla jotakin ikävää, minä vain hymyilen takaisin. Toki nekin sitten jälkikäteen masentaa ja tuo esiin em. tunteita.

Meinasin tähän ensin kirjoittaa että olen tunnekylmä enkä tunne mitään, mutta tajusin että sentään negatiivisia tunteita tunnen, vaikkakin apatia on se mielen perusasetus. Jokin saavutus sekin. Ennenkuin tätä alkaa juhlimaan olen jo päättänyt juoda itseni hitaasti hengiltä. Siihen sentään rohkeus riittää

Toivottavasti löydät jonkun hyvän syyn vielä olla juomatta itseäsi hengiltä. Oletko koskaan ajatellut, että voisit käydä juttelemassa jollekin apatiastasi? Voisi helpottaa olemista.

2 tykkäystä

Ei se helpota. Psykologit odottaa sitä että osaa itse kertoa asioista. Ei ole apua minulle

1 tykkäys

Jos olisit tunnekylmä niin et todennäköisesti kirjoittaisi ja osaisi analysoida noin hyvin tunteitasi.
Anna heikkoudelle, ( joka ei ole sama asia kuin huonous) mahdollisuus. Olemme kaikki tavalla taikka toisella heikkoja. Sen kun sisäistää ja ymmärtää, niin on helpompi olla itsensä ja muiden kanssa. Se tekee myös tilaa rakkaudelle meissä.

1 tykkäys