Tunteet kadoksissa

Halusin tulla keskustelemaan tunteista ja erityisesti siitä kun niitä ei oikein ole. Mun mielestä tää on hyvä aihe keskustella, joten jakakaa ihmeessä kokemuksianne :slight_smile:

Mulla on tässä noin kahden vuoden pätkä aikaa missä ei oikeestaan ole ollut tunteita juuri lainkaan, ellei lasketa huonoja tunteita. Elämä oikeestaan tuntuu tietynlaiselta suoriutumiselta. Eniten oon ollut huolissani juuri siitä, miten niinkin tunteinen ihminen kun minäkin olen ollut menettää kaikki tunteet “yhessä yössä” tyylisesti. Pelkään, että tää on ikuista kun ei sen jälkeen ole mikään tuntunut entiseltään, liittyi se asia sitten tulevaisuuteen, seurusteluun tai melkein mihin vaan. En jotenkin halua elämältä enää mitään kun tunteet on kadoksissa, jotenkin mikään ei tunnu mielekkäältä tavotella. Koko tilanne tuntuu äärettömän paskalta mutta kevyesti hyvältä myös siinä mielessä etten stressaa tulevaisuutta liikaa.

5 tykkäystä

Erittäin tuttu tilanne! Välillä olen tosissaan miettinyt onko elämän tarkoitus, tehdä töitä, maksaa laskuja, kasvattaa lapset ja pitää heidän perustarpeista huolta ja sitten kun ne teini-iässä rupeaa itsenäistymään ja vanhemmat ovat tyhmiä, noloja ja jotenkin jälkeenjääneita.
Mutta ei se niin synkkä sitten olekkaan. Itsekkin olen tunneihminen ja noiden tunteettomien vaiheiden yli kun pääsee, niin tajuaa että silläkin on oma tehtävänsä tässä kokonaisuudessa. Kun pääsee vaiheeseen että rupee taas elämässä olemaan sitä fiilistä, niin kyllä se vaan sit hyvältä tuntuu. Elämä ei ole aina mukavuusalueella olemista vaan ne vaihtelevat olosuhteet kasvattaa meitä.
Näin olen itse kokenut. En väitä että asia näin on, mutta tämä on minun näkökulma aiheeseen ja 50vuoden kokemus.
Kasvuvaiheet on kuin vuoristoradalla menoa, ylös, alas, tiukkoja kurveja ja helpotuksen tunne kun saa taas maata jalkojen alle ja jossain vaiheessa uusi hyppy vaunuun ja taas mennään.

1 tykkäys