Toffeeaivot

Kun ajaudun tilanteeseen, ettei ajatus kulje, unohtelen asioita, liike hidastuu, sanat katoavat ja tuijotan tyhjyyteen kutsun sitä tilaa toffeeaivoiksi. Sopivan lempeä ja myötäelävä nimitys. Saan luvan olla hetken “poissa pelistä”. Aivojen mikrolepotila kun näkö hämärtyy ja tuijotan silmiä räpsäyttämättä eteenpäin, tuntuu niin hyvältä. Alan ymmärtää miksi ihmiset tuijottaa niin paljon. Ehkä se ei olekaan tuomitsevaa ja arvostelevaa katsetta vaan hetken pako omista ajatuksista. Olen kuullut, että ihminen ei kykene ajattelemaan jos silmät eivät liiku. Liekö totta vai ei, mutta jotain totuuden perää siinä on miksi tuijottaminen tuottaa niin suurta mielihyvää.

Muistan kun lapsena maattiin nurmikolla, katseltiin taivaalla lipuvia pilviä ja elettiin hetkessä, miten hyvältä se tuntuikaan. Sitä tunnetta haluan enemmän elämääni, pysähtymistä ja tuijottamista. Istua metsässä, kuunnella tuulen havinaa, katsella kuinka puut heiluu ja tuntea maa jalkojen alla. Ehkä toffeeaivot käskeekin juuri tällaiseen toimintaan?!

Olen viime päivinä kokenut oloni todella epätodelliseksi, ikään kuin en tuntisi itseäni, kuin olisin joku muu tässä kehossa. Ulkona kävellessä katson itseäni ulkopuolelta, huomaan kuinka suustani tulee lauseita ihmisten kanssa jutellessa, mutta en tiedä mistä ne tulivat, en kykene muistamaan ajatelleeni. Se on todella hämmentävä olotila, pelottavakin. Mietin mikä juttu? Missä nyt mennään? Enkä tiedä miksi juuri nyt pitkän tauon jälkeen tulin tänne foorumille ja aloin vain kirjoittamaan ilman aihetta mistä kirjoittaisi. Luotan intuitioon, joten ehkä tälläkin on jokin tarkoitus.

Tunnistaako joku itsessään nämä toffeeaivot? :grin: Entä pystyykö joku samaistumaan epätodellisuuden kokemuksiin? :blush:

3 tykkäystä

Tunnistan tuon ainakin sanojen unohtelun osalta. Itselläni on hahmottamisen vaikeus, mikä osaltaan aiheuttaa sitä ja jurrun miettimään jotain tiettyä sanaa jatkaakseni lausetta, esim. juttelin ystäväni kanssa ääniviestitse kämpän hausta ja halusin hänelle kertoa miettiväni yhteen vuokrakämppään (jota en saanutkaan lopulta) yöpöytää sängyn viereen… suustani pääsikin vain työpöytä tämän yöpöydän tilalle ja ihmettelin sitä, miksi näin?
Ei ollut silti eka kerta välillä olen saanut hakemalla hakea jotain tiettyä sanaa tai unohtanut jonkun esim. paikannimen ja sitten kun olen halunnut puhua siitä, niin on pirskatin vaikeaa jatkaa lausetta/keskustelua, kun toinen ei välttämättä tajuakkaan mitä haen takaa ja en muistakkaan sitä tiettyä sanaa (olen kyllä siis ihan supisuomalainen, jolla on hankaluutta välillä muistaa jotain tiettyä sana) johonkin keskusteluyhteyteen. Ollaan siitä puhuttu sitten päivä tai pari.

Tykkään myös tuijotella tyhjyyteen olla tässä off tilassa. Kaveritkin välillä ovat ihmetelleet, kun olen saattanut vajota tuijottamaan jotain kaukaisuuteen.:sweat_smile::joy: Yksi kerta ex ystävä totesi omalle kaveriporukalleen, että “Se vaipui ajatuksiinsa” ja oli kiusallista havahduttuaan tästä huomata muiden katseet ympärilläni. This is me :smile:

Näin jälkikäteen ajateltuna he taisivat juuri silloin yrittää kysyä minulta jotain ja minä pakenin ahdistuksen tunnettani sisimmästä. Mikä kyllä lopulta kostautui itselleni myöhemmin.

Ja toi että silmät ei liiku ilman ajattelua… herää kysymys, miten minä kykenen tähän aika ajoin, että silmät liikkuu vaikka ei ajattelisi mitään? :sweat_smile::joy::eyes: Olen varmaan outo lintu.

Mahtavaa, että joku muukin kokee samoin! :grin: …tai en tiedä onko se nyt niin mahtavaa itsessään, mutta mahtavaa, että löytyy kohtalontovereita!
Keho on kyllä niin viisas, että ilmoittaa kyllä koska pääkoppa tuuttaa punaisella. Kun mieli on ylikuormitustilassa niin lopputulos on juurikin tämä hitaus, sanojen unohtelu ja muutenkin toffeen tahmaus.

Ei se onneksi vaarallista ole vaikka sanoissa sekoilee ja unohtelee kunhan ei vain itseään ala sättimään :blush: Huumorilla itse ainakin otan tilanteet…silloin käytän tätä “toffeeaivo” nimitystä. Kaveritkin jo oppineet huomaamaan koska toffeeaivot on kytkeytynyt päälle :grin:

Se on hyvä vaan ottaa itselleen näitä mikrolepotiloja! :blush::grin: Ja hahah :smile: Tulee mieleen tosta kuuluisia lausahdus “silmät liikkuu mut päässä ei liiku mikään” :smile:

1 tykkäys

En tiedä onko omat kokemukset sanoma. Mutta itsellä jos kirjotan pitkää tekstiä paperille (nimenomaan paperille) silmissä tuntuu sellainen “zoom out” tunne, niinkuin leijailisin kauemmaksi omasta kehosta mutta silti kirjotan.

Joskus tämä tunne on tullut kun kattonut elokuvaa, nii tuntuu kuin astuisin ulos kehostani, vaikka olen samassa paikassa. Tuo tyhjyyteen katselu, teen tuota tosi paljon kun matkustan ja istun ikkunan vieressä “hei kuuletko…KUULETKO?!” “aa mitä” ja sitten havahdun todellisuuteen.

Osittain se voisi olla sellainen mielen ZEN tila, jossa silmien ja aivojen ei tarvitse keskittyä mihinkään tiettyyn ja ei tule käskyä aivoilta tehdä mitään. Monesti kuulee “miehillä on 6. kyky tuijottaa mutta ne ei nää tai kuule mitää” omalla kohdallla tää on ihan totta.

Ja myös käy itsellä tuota “nii ja sitku kävin siellä näin sellasen…öö…siis sellasen… menee hetki nii sellasen sähköscootin…” ja sitte täytyy olla kekseliäs “oota nyt ku se o mulla mielessä, pystyn näkee sen asian mutten saa sitä sanaa ulos” ja onneksi useimmissa tilanteissa se on tullut myöhemmi mielee tai sitten kierrän sen sanan ja kerron siitä “laitteesta” tai asiasta jotain että se toinen ihminen tajuaa mistä puhun.

Harvoin onneksi on tullut hetkiä jolloin on joutunut kuuntelemaan ivaamista tuosta asiasta.
Eli myös täällä yksi “tofeeaivo” :person_raising_hand:

Mun on itse vaikea pysyä hetkessä, niin se tekee sen että en tunne tunteita, muuta kun ahdistusta. Olen hajamielinen, joka olen ollut ennen psykoosiin sairastumistakin. Mulla on myös usein haastavaa ymmärtää ja sisäistää, mitä toiset puhuvat. Pystyn toistamaan sen, mitä sanoivat, mutta en ymmärrä sen tarkoitusta.

Mulla tulee itellä tuo toffeeaivotilanne silloin, kun on tapahtunut paljon asioita ja sitten aivot tarvitsevat lepoa hetkeksi.