Terve mieli reagoi olosuhteisiin

Mä en tykkää diagnooseista yhtään sen enempää kuin mistä muistakaan sanoista jotka luokittelee ihmisiä laatikoihin yksittäisten sanojen pohjalta.

Entä jos olisikin mahdollista muuttaa suhtautmistaan siihen mikä diagnoosi itsessään on. Diagonoosi laittaa ihmisen laatikkoon, johon päädytty sen pohjalta että täyttää tarpeeksi monet ranskalaisella viivalla merkityt kohdat jotka määrittävät mitä kuuluu tähän laatikkon. Mua on auttanut ja helpottanut ajatus johon törmäsin eräässä blogissa. Diagnooseihin määritellyt kriteerit ovat terveen mielen reagointia epävakaisiin ja turvattomiin olosuhteisiin.

Opettelemalla ajattelmaan näin en lyö sairaan leimaa itselleni tai muille jotka ovat elämässäni olleetm mukana vaan ymmärrän toisella tapaa heidän tekemiään valintoja. Näkökulman muuttaminen auttaa todella paljon.

Miten sää ajattelet diagnooseista? Mitä ajatuksia ne sussa herättää?

1 tykkäys

Ite aattelen, et joissain määrin ne on leimaavia, mutta joskus niistä on apua. Ainakin mä olen tyytyväinen ja oppinut ymmärtämään itseäni enemmän ja paremmin, kun sain tietää hahmottamisen vaikeudesta. Vaikka en osaa määritellä mitkä kaikki asiat siihen vaikuttaa eikä sellaista tietoa ole, koska sitä ei luokitella kuten lukihäiriötä virallisena oppimisvaikeutena. Kaikesta huolimatta se on itselläni helpottanut jotenkin ymmärtämään ja elämään omaa elämääni ja menneisyyttäni. Opettanut hyväksymään tehdytkin virheet.

Ennen ku sain tietää asiasta suoraan sanottuna ahdistuneisuus ja itseniho kasvoivat. Olen verrannut itseäni muihin ja teen sitä edelleen, terapian myötä vähän helpottanut. Eikä ahdists ja itseinho toki ole vielä täysin parantuneet, mutta joissain asioissa suhtautuminen on eri ja osaan “blokata” ajatuksiani, koska pystyn useasti hyväksymään erilaisuuteni.
Jos en olisi koskaan saanut tietää, että aivoni eivät pysty toimimaan täysin samalla tavalla kuin sellaisen, jolla ei sitä ole niin tilanteeni olisi huonompi ja erilaisempi kuin mitä se nyt on.

Itse inhoan niitä mielipiteitä, joiden mukaan jonkun toisen ei menestyminen olisi tyhmyyttä/ laiskuutta tai jotain muuta yhtä negatiivista kuvaavaa. Ne eivät ole totta. Jokaisella on omat ja eri haasteensa eikä aina asiat mene kuten oletetaan, että jokainen pystyy ja kykenee tekemään asiat kuten muutkin. Nallekarkit eivät mene tasan kaikilla. Elämässä on hyvä hyväksyä omat heikkoudet ja muistaa arvostaa, sitä mitä itsellä on.

Tiedostan kyllä että ihmiset pitävät minua varmaan vähä-älyisenä ja jotenkin liian yksinkertaisena ja ehkä toteutan sitä sen takia, mutta toisaalta löydän lopulta sen oikean piirin joidenka kanssa kukaan ei oleta tai pidä minua huonompana pystyn niissä piirreissä olemaan täysin minä. Työelämä voi olla haastavaa sosiaalisestikin ja jännitän harjoitteluita, koska se ymmärrys on aika kapea. Saan pyytää anteeksi olemistani, vaikka virheet olisivat mitättömiä.

1 tykkäys

Diagnoosit on aihe, jonka kanssa olen kipuillu ammatti-ihmisenäkin jo psykoterapiakoulutuksesta lähtien. Ne ovat tärkeitä ohjaamaan hoitoa, mutta samalla lokeroivat ihmisiä.

Terapeuttina lähen purkamaan “diagnoosijumitusta” kysymyksellä: mitä masennus tarkoittaa sinulle? mitä ahdistus tarkoittaa sinulle? Se sana on vaan suuntaviitta, kuten kyltti tiellä, että tuolla on kaupunki X. Mutta sit me selvitetään, mitä siellä kaupungissa on?

Olen kanssasi samaa mieltä. Sen lisäksi että diagnoosi lokeroi ihmistä, se saattaa myös jättää leiman.

Lisäksi kun annetaan ihmiselle diagnoosi täytyisi käyttää huomattavasti enemmän aikaa jotta saadaan varmasti aikaiseksi diagnoosi joka joka ainakin pääpiirteittäin on lähellä oikeaa.

Minulla on kokemuksia lähipiirissä useamman henkilön kohdalla, missä diagnoosiin on päädytty virheellisesti ja se mikä tässä on ongelmallista on se että diagnoosin saanut joutuu kantamaan tämän tämän hänelle annetun leiman. Vaikka diagnoosi lukee vain papereissa, on se kuitenkin leimaava sen saajalle.

Toinen asia joka askarruttaa on se että ihminen ei meidän yhteiskunnassa voi valita hoitomuotoa.

Tämän päivän psykiatria koittaa hakea psyykenlääkkeiden avulla ratkaisua ihmisten mielen ongelmiin ja varmaan suuressa mittakaavassa onnistuvat tässä, mutta monen kohdalla tämä ei onnistu tai henkilö haluaisi vaihtoehtoisen hoidon - mutta ei saa sitä.

On olemassa hyvin paljon tutkimustietoa esimerkiksi lääkkeettömästä hoidosta, varsinkin Norjassa hoitomenetelmä on ollut käytössä jo vuodesta 2016. Esimerkiksi skitsofrenia potilaiden lääkkeetön hoito, tutkimustieto osoittaa että pitkäaikainen toipumisaste oli parempi ilman lääkkeitä kuin lääkittynä.

Myös Keroputaan malli on osoittautunut toimivaksi malliksi.

Itse olen huolestunut suomen mielenterveyden tilasta, en ole aina niin vakuuttunut sen toimivuudesta.