Terapia/ psyk. hoito

Mieleeni heräsi kysymys ???
Psykan puolen hoidoissa tai terapiassa tulee usein ahdistavia hetkiä mutta mitä jos siellä kokee traumatisoivia hetkiä ???
Ne vaivaavat sinua vuosienkin päästä ja vaikuttavat nykyiseen hoitoon hakeutumiseen ja hoitoon suhtautumiseen .
Itsestäni ainakin huomaan että olen hyvin varovainen siitä mitä itsestäni paljastan vaikka rehellinen ja totuudessa yritän pyrkiäkkin olemaan .
Nyt kun on uusi kontakti yli kymmenen vuoden jälkeen mietin onko ok jos otan juuri tämän asian ja nämä tuntemukset esiin heti alussa .
Tämä tapaus aikoinaan kolahti niin kovaa että en enään uskaltanut luottaa hoitavaan tahoon vaan aloin suojella itseäni ja siitä tuli tavallaan peli jota pelasin ja yritin vai osata sanoa tehdä oikeita asioita jotta pääsin pelissä eteenpäin . Heti kun mahdollista hakeuduin terapiaan mutta uskon että silläkin tuo peli jatkui vaikka sain luotua luottamussuhteen niin en koskaan pystynyt tuomaan todellisia tunteitani esiin täysin ja olin hyvin tarkka siitä etten sano tai tee mitään minkä kokisin kääntyvän itseäni vastaan .

2 tykkäystä

Itsellä oli ihan ensimmäisten kertojen aikana terapiassa yksi kerta kun kävin juttelemassa, sai minut “ympäripuhuttua” lääkärille joka oli “erikoistunut” mieliala-lääkkeisiin, joka sitten pystyi niitä kirjottamaan. Noh kävin sen kerran siellä juttelemassa.

Ihan eka kerta tämän henkilön kanssa, ekana asiana tämä henkilö toi esille “nii mää kyllä kirjottaisin sulle lääkkeitä” sitten selitin miksi mut haluttiin sinne, millainen olo oli, mitä ajattelin lääkeistä. Silti tämä lääkäri koko keskustelun ajan tuuppas lääkkeitä eikä edes halunnut ymmärtää tai jutella muista.

Aina vastaus oli lääkkeet. Sanoin tapaamisen päätyttyä, että en tuu enää ikinä juttelemaan, koska kauhea painostus lääkkeisiin. Mainitsin asiasta tälle terapeutille ja sen jälkeen ei mainittu koskaan sanaa “lääke”. Tänä päivänä kaihdan vieläkin tuota hoitotapaa, joten siitä on minulle tietynlainen trauma jäänyt.
Ymmärrän tavallaan mitä kerroit.

1 tykkäys

Hei luin läpi kirjoitustasi ja minulla on vähän samanlaisia näkemyksiä kanssasi. Silloin kun ihminen joutuu psykiatriseen hoitoon eikä pysty puolustamaan itseään, hänet saatetaan siellä henkisesti raiskata. Näin ei toki käy valtaosalle ihmisiä jotka saavat hoitoa yhteiskunnassa, mutta mukaan mahtuu pieni joukko ihmisiä joita kohdellaan huonosti ja he eivät saa oikeutta huonosta kohtelusta. Harva uhri uskaltaa nöyryytettynä laittaa asiaa virelle Eduskunnan oikeus asiamiehelle ja jos laittaa prosessi on pitkä ja raskas.

Tämän päivän psykiatrinen hoito on niin lääkeorientoutunut että osastolla ei ole oikeasti olemassa keskustelu apua niin kuin kuuluisi. Toki en tunne koko suomen tilannetta, mutta minulla on kokemuksia miten psykiatria toimii omalla paikkakunnallani - veikkaan kuitenkin että tilanne pääsääntöisesti on lähes samanlainen lähes joka puolella suomea, sen perusteella kuin luen yksittäisten ihmisten kokemuksia tapahtuneesta.

Tämä äsken kirjoittamani ei ole tarkoitettu olemaan provosoivaa tekstiä psykiatrista hoitoa kohtaan suomessa, luulen että valta osa hoitohenkilökuntaa tekee parhaansa ja koko sydämmellään töitä, mutta organisaatio on jäykkä ja osin laitostunut.

Jotta ei saisi väärää käsitystä kirjoittamastani, luulen että valtaosa hoidon saaneista ovat tyytyväisiä hoitoonsa ja lääkitykseensä.

Tämä ei kuitenkaan anna oikeutusta olla ottamatta huomioon tätä pienempää ryhmää jotka ovat kokeneet tulleensa kaltoin kohdelluksi meidän nykypäiväisessä psykiatrisessa hoidossa, jossa ovat hoidon yhteydessä traumatisoituneet ja hoidon jälkeen jäänyt ilman tukea.

Jos olet terapiassa tai sulla on vaikka säännölliset keskustelut psykiatrisen sairaanhoitajan tai psykologin kanssa, niin kannustaisin ottamaan tämän pelon puheeksi.

Näistä muista kommenteista tuli mieleen, että psykiatrin tapaamisten kanssa kyse on usein hoidon suunnittelusta ja hän on myös se joka niitä lääkkeitä voi määrää, niin siksi lääkkeet ovat usein niissä keskusteluissa mukana, eivätkä tapaamiset välttämättä ole niin hoidollisia.