Sitoutumis ongelma parisuhtessa

Kerron oman tarinani ja löytöni aiheesta myöhemmin jos aihe on kiinostava ja aiheuttaa ongelmia elämässänne?

1 tykkäys

Pienempänä vanhemmat eros, ja sit kaverin vanhemmat eros että kaveri(todella hyvä ja ainut kaveri siihe aikaan) joutui muuttamaan pois paikkakunnalta ja katosi kun ei viel omia puhelimia ollu. Sit yhes koulu tet(14-15vee ikää) jaksolla olin pajalla tutustumas nii tää ohjaaja purkas mulle kun hänellä ero prosessi menos ja kuinka joutuu sille toiselle osa puolelle maksamaan siitä, nii en ny oikee ylläty että 25-27vee ikään oo viel yhtäkään parisuhdetta ollu. Ei edes sellasta tarha-ajan leikki suhdetta ole ollu. Pari sellasta kertaa kokeillu tinderiä yms että lähtiskö mut ei vaa tunnu että pystyis sitoutuun sellasee. Mut ongelmaa lisää että esim kaverit kun kertoo omista kumppaneistaan nii tulee jotenki sellane masentava fiilis miks muilla onnistuu nää hommat ja itellä ei…
Pitäis kai ny keväällä koittaa taas ladata se Tinderi ja kattoo tulisko mitää vai vaa melankolia…

3 tykkäystä

Tämä asia on ollut minulle niin suuri ongelma että se vaatii valitettavasti hieman pidemmän kirjoituksen. Anteeksi jo tässä vaiheessa.

Siis minun taushan on se että olen kasvanut syvästi kristillisessä kodissa joten minuun ei noissa kasvuolosuhteissa iskostunut mitään “pelimiehen” ominaisuuksia. Ehkä minun viehätysvoima piiloutui heikkoon, arkaan, pieneen ja hauraaseen.
Joskus se minun sisälläni kahleissa ollut"superlatiivipoika" pääsi irti. Varsinkin silloin kun olin ihastunut johonkin tyttöön. Isäni (edesmennyt) oli sikäli idolini että hän oli sosiaalisesti lahjakas, kauppamies kun oli.
Äiti oli taas herttainen mutta erittäin voimakas persoona. Siitä myöhemmin lisää.
Eli syystä taikka toisesta ihastukseni kohteet joita sektoriin ilmestyi, tuntui siinä vaiheessa, kun he olivat ikäänkuin saavuttamattomissa, elämäni naisilta. Mutta annappa olla kun sitten tilanne meni siihen pisteeseen että alkoi sutinaa olemaan niin kauhu ja paniikki valtasi mieleni. Kaikki ne suhteet mitä oli, olivat lyhyitä ja toivat suuren helpotuksen tunteen loppuessaan.
Jos tuo samainen tyttö sitten alkoi seurustelemaan jonkun toisen kanssa niin kiinnostus minussa heräsi uudestaan mutta pidin sen sisälläni.
Tämä sama kaava toistui niin usein että olin jo hulluuden partaalla itseni kanssa ja yritin kaikin keinoin löytää vastausta asiaan.
Jotta ymmärtäisitte asian vakavuuden kohdallani niin otan tämänkin tähän. Olin nimittäin raamattukoulussa vuonna 98. Eli olin niinsanotusti 'tooosiuskovainen" se on määritelmä joka ei enään kuulu sanavarastooni, mutta, että tajuat mitä kaikki silloin minulle merkitsi.
Lopetin raamattukoulun kesken ja lähdin liikuntaviraston töihin.
Siellä tapasin naisen joka oli yksinhuoltaja ja rupesin seurustelemaan hänen kanssaan.
Ensimmäistä kertaa elämässäni koin sen tunteen kun mitään sitoutumiskammoa eikä ahdistusta liittynyt tuohon suhteeseen ja se oli minulle niin suuri asia että olin valmis vaihtamaan suhteeni Jumalaa, tuohon “Ei uskovaan naiseen” puistattaa ihan kirjoittaa tätä tarinaa mutta ymmärrätte miten syvälle tietyt periaatteet voi ihmisessä mennä, kunnes ikää ja ymmärrystä sitten tulee.

Muistan kun tuon naisystävän kanssa kävimme kotonani niin hän sanoi että muutuin aina jotenkin kummalliseksi. Se rupesi vaivaamaan minua ja ajoi minut oman oivallukseni ääreen, mikä se minun sitoutumiskammon taustalla oleva tekijä oli.

Meitä on seitsemän sisarusta ja äitini joka on menettänyt oman isänsä 7vuotiaana työtapaturmaisesti ja kasvanut isäpuolen kanssa, joka ei hänestä eikä hänen kokoveljestä tykännyt, vaan hänelle oli tärkeitä ne lapset jotka myöhemmin syntyivät tuohon perheeseen.
Eli äidilleni syntyi valtava tarve olla tärkeä ja me seitsemän sisarusta olimme sitten se kohde.
Äiti on minulle kovin rakas mutta tuo hänen läheisriippuvuus sai minussa aikaan kykenemättömyyden sitoutua naiseen.

No, miksi se suhde yksinhuoltaja naisen kanssa oli sitten ilman sitä kammoa. Jos ymmärrän oikein, tuo lapsi ikäänkuin sai aikaan semmoisen asetelman että että meidän huomio jakaantui moneen eri suuntaan. Oltiin me, lapsi ja tuo lapsen isä.
Tuo suhde loppui aikanaan ikäväkyllä, mutta löysin vastauksen jota etsinkin yli 25v.
Tänään olen onnellisesti naimisissa ja sitoutunut vaimooni ja lapsiini. Olen vapaa mutta en valmis.

4 tykkäystä