Seksuaalisesta traumasta toipuminen

Hei! Olen ajatellut tällaisen ketjun aloittamista joulukuusta asti. Tähän asti en kuitenkaan ole ahdistukseltani ja ujoudeltani saanut sitä tehtyä, mutta nyt olen ehkä asian ja muutenkin mielenterveyteni käsittelyn suhteen tarpeeksi pitkällä, jotta minulla on vihdoin rohkeutta tehdä se. Lisäksi eräät julkisessa keskustelussa hiljattain pyörineet tapahtumat ovat muutenkin taas nostaneet tähän liittyvät ajatukseni ja tunteeni pintaan.

En halua mennä yksityskohtiin, mutta pähkinänkuoressa: Olen menettänyt neitsyyteni yhden yön jutulle tilanteessa, jossa en oikeasti olisi halunnut olla osallisena. Koitin ensin vastustella sanattomasti, mutta pian annoin periksi, koska ajattelin, että a) pääsen sillä tavalla helpommalla ja b) “kikkeliskokkelis, mitäs läksit”. Sain vasta suhteellisen hiljattain, noin kahdeksan vuotta tapahtuneen jälkeen, ulkopuolisen vahvistuksen terapeutilta siitä, että kyseessä on ollut raiskaus. Vahvistuksen jälkeen olen alkanut hahmottaa, kuinka suuri vaikutus todella tapahtuneella on ollut mielenterveyteeni. Henkilökohtaisesti minulle olisi ollut todella tärkeää, että ensimmäinen kertani olisi ollut jonkun sellaisen kanssa, johon minulla on oikeasti emotionaalinen yhteys ja jonka koen turvalliseksi ihmiseksi. Koska näin ei ollu, on ns. tapahtunutta edeltäneen ja sen jälkeisen minun välille syntynyt kuilu: en ole tapahtuneen jälkeen kokenut olevani täysin oma itseni. Muiden traumojen lisäksi tämä on johtanut elämää rajoittavaan ahdistuneisuuteen sekä siihen, että menneet kahdeksan vuotta ovat olleet tähänastisen elämäni vaikeimmat ja synkeimmät, enkä ole koko sinä aikana oikein hahmottanut, miksi.

Toisaalta voi miettiä, onko sillä nimityksellä loppujen lopuksi väliä: tapahtuneesta on kauan eikä minulla ole mitään mahdollisuuksia vaatia oikeutta henkilöltä, jonka nimeä tai puhelinnumeroa en tiedä. Lisäksi toistaiseksi tapahtunutta ei rikosoikeudellisesti katsota raiskaukseksi. Itse kuitenkin koen, että termillä on väliä, sillä se tekee selväksi sen, että minun rajojani todella on rikottu.

Nyt olen vihainen, että on olemassa sanonta “antaa ymmärtää, muttei ymmärrä antaa”. Olen vihainen, että fraasin “ei on ei” lisäksi ei olla aikanaan korostettu sitä, että “kyllä on kyllä”: sanan “ei” puuttuminen ei suoraan merkitse suostumusta. Olen vihainen, ettei minun suostumuksesta ole pidetty huolta. Olen vihainen, että minua silloiseen nuoruuteni nähden huomattavasti vanhempi osapuoli on todennäköisesti saalistanut ihmistä, joka on haavoittuvainen ja siten helposti alistuva. Olen vihainen, että osa minusta on edelleen vihainen itselleni, joka tapahtuneen aikoihin oli vielä enemmän lapsi kuin aikuinen.

Kuulisin mielelläni muidenkin uhrien kokemuksia sekä etenkin ajatuksia ja tunteita, joita tapahtumien käsittelyn eri vaiheissa on syntynyt. Toisaalta vaikka itse tässä uhrin asemasta ilmaisenkin ajatuksiani ja vihan tunnettani, on mielestäni tärkeää, että myös seksuaalisesti väkivaltaisesti käyttäytyneet voivat käsitellä ajatuksiaan ja tunteitaan turvallisesti. On esimerkiksi varmasti vaikea havahtua siihen, että on toiminut väärin, ja aiheen ympärille liittyy paljon puolin ja toisin hiljentävää häpeää. Oma vihani kohdistuukin oikeastaan lopulta niihin yhteiskunnan ja kulttuurin piirteisiin, jotka vaikeuttavat seksuaalisesti väkivaltaisen käyttäytymisen tunnistamista.

PS. Yleisesti ottaen “neitsyyden menettäminen” ei mielestäni ole kaikista paras mahdollinen tapa katsoa seksiä, sillä se voi luoda ensimmäiselle kerralle tarpeettomia paineita. Ensimmäisessä seksikerrassa ei mielestäni tarvitse jokaisen kohdalla olla kyse mistään ihmeellisestä, vaikka itse olisinkin toivonut paljon enemmän. Toisaalta koska en todella antanut suostumustani, voi myös miettiä, onko kyse ollut seksistä ollenkaan: raiskaus on raiskaus.

5 tykkäystä

Moi, ootpa sinä hyvä kirjoittamaan, se sanottakoon näin alkuun.

Mitä sun kertomaan tulee, niin mun mielestä on jo todella todella väärin että meidän yhteiskunta mahdollista tälläsen toiminnan. Ihmiset hyväksikäyttää jo meidän haavoittuvaa syteemiä siten ettei todellisuudessa joudu sekusaalirikoksestaan vastuuseen, oli käräjät sitten tapahtuneesta viikon tai vuoden päästä. Sut on raiskattu, mutta muista aina että sä et ole yhtä kuin “raiskattu nainen” etkä mitään muuta. Tekijä on tässä kohtaa ollu todella törkeä kun ei ole kunnioittanut sun koskemattomuutta. Todella paljon rakkautta sulle ja kiitos, että avasit tätä monelle teille naisille arkaa aihetta, ja meille kaikille tärkeää aihetta. Anstaisit tulla kuulluksi ja tämä viesti oli vähintä mitä pystyin sun hyväksi tekeen.
-Tobias

2 tykkäystä

Kiitos kun toit tän asian julki ja sanoitit sen niin hyvin. Toivon, että asian auki kirjoittaminen toi sulle edes pienen pienen helpotuksen. Ja ihan huippua, että tunnistit nuo tunteet ja annoit niille nimen. Oot rohkea ja toivon sulle kaikkea hyvää💞

Itsellä vastaavanlainen kokemus siinä mielessä, etten tunnistanut sitä, oliko mut todella raiskattu. Hulluinta kaikessa oli se, et HÄN kertoi mulle, et “kai sä tajuat, et toi oli raiskaus”. Naurahdin asialle ja lakaisin maton alle… hetkeksi. En osaa vieläkään sanoittaa tätä muutoin kuin kirjoittamani tekstin kautta, joten liitän sen tähän:

"Se olit sinä. Sinä, joka sait silmäni tuikkimaan kirkkaammin, kuin koskaan aiemmin. Hymy levisi kasvoilleni ja lämmin tunne valtasi kehoni jokaista soluani myöden.

Janosin sinua. Tunne, jonka sinusta sain, oli päätä huumaava. Pidin siitä, vaikka se tulisikin vahingoittamaan tavalla, jota en osaa sanoin kuvailla. Näit lävitseni, eikä millään muulla ollut enää merkitystä. En ollut eläissäni kokenut mitään niin aitoa tai raadollista. Ja se oli täyttä totta. Sitä se oli minulle.

Kietouduimme intohimon kieroon syleilyyn, jota kuka tahansa järjellä ajatteleva ja itseään kunnioittava ihminen olisi juossut karkuun, vaan en minä. Järjellä ei ollut leikissämme osaa eikä arpaa ja kaipasin vain lisää. Ainakin luulin kaipaavani.

Huomaamattani taivuin tahtoosi aina vain uudelleen ajatellen, että näin oli tarkoitus tapahtua. Sinun oli tarkoitus tapahtua.

Katselit nyt punaisena hehkuvia jälkiä ihollani kuin tajuten, että olit ylittänyt rajan. Rajan, jonka en edes tiennyt olevan olemassa. Talloit sen yli kerta toisensa jälkeen, enkä piirtänyt sitä enää uudelleen.

Kanssasi tunsin itseni kuitenkin selittämättömällä tavalla kokonaiseksi edes tuoksi ohikiitäväksi hetkeksi, jolloin saatoin unohtaa kaiken muun. Suljit minut piiloon. Halusit minua. Olin vihdoin elossa - elossa, koska halusit minua.

Se oli kuin lämmin halaus, jonka en halunnut koskaan päättyvän. Sillä silloin, kun se päättyi, sammuivat tuikkivat silmäni ja lakkasi maa jalkojeni alla pyörimästä vatsanpohjaa kutkuttavasti.

Tuli aivan tasaista. Ei kuitenkaan niin tasaista, ettenkö voisi horjahtaa, sillä niin tein. Kaaduin, etkä ollut vastassa. Todellisuus vyöryi ylitseni synkkänä ja pelottavana. Kaikki se, jonka vuoksi minun oli vihdoin helpompi hengittää, oli poissa. Olin taas lähtöruudussa.

Sait kaiken mitä halusit ja enemmänkin, kunnes sait siitä tarpeeksesi. Vain muutamassa kuukaudessa kadotin itseni sinuun ja olit jo mennyt pala minusta mukanasi, jota en saisi koskaan takaisin.

Kuukaudet vierivät ja lopulta sulautuivat ajaksi ilman sinua. Äänesi takaraivossani ei kuitenkaan koskaan hiljentynyt ja tasaisin väliajoin se muistutti olemassaolostasi kuin odottaen sopivaa hetkeä.

Ja niin aika jälleen pysähtyi. Sinusta irti päästäminen oli yksi elämäni vaikeimmista asioista, joita olen koskaan joutunut tekemään ja nyt olit tullut takaisin vain lähteäksesi uudelleen."

3 tykkäystä

Rohkeasti kirjoitettu ja oon niin pahoillani siitä, että sulla on tuollainen kokemus. Toivon että saat apua :heart:

Jotenkin todella samanlaisia ajatuksia on herännyt itsellänikin. Kaikista eniten vihastuttaa se, että minä en valinnut tätä. Minulta ei kysytty haluanko tätä. Ei kysytty haluanko pyöritellä tapahtumaan liittyviä tunteita ja ajatuksia päässäni pakkomielteisesti ja saada fyysisiäkin oireita, jotka vaikuttavat vielä vuosien jälkeenkin esimerkiksi omaan seksuaalisuuteen. Ja sitten suututtaa se, että minulle pahaa tehnyt henkilö, joka saa näin isoja tunteita aikaan minussa edelleen vaikka en halua, tuskin mietti asiaa sen enempää tai ymmärsi edes kuinka väärin teki. Tuntuu niin väärältä yksin kantaa taakka tapahtuneesta. Olen yleensä todella rauhallinen ja sovittelijaluonteinen, mutta jos törmäisin ihmiseen vielä, todennäköisesti huutaisin nuo kaikki asiat sille päin naamaa, enkä edes häpeäisi jälkeenpäin.

Olen myös todella vihainen kun netti pursuaa tän suostumuslain muutoksen myötä miesten VITSAILUA aiheesta. Ei tulis itsellä mieleenkään koskea kehenkään joka näyttää siltä ettei halua olla edes paikan päällä. Jotain on mun mielestä oltava ihmisellä vialla että niin tekee, eikä multa heru tippaakaan empatiaa sellaista käytöstä kohtaan.

Tea consent tää oli musta todella hyvä video aiheesta, ja tekee asiasta vielä hullumman. Mitä ihminen ajattelee kun koskee toista ihmistä ilman lupaa?

Viha. Päälimmäisenä tunteena tällä hetkellä omaan kokemukseen ja aiheeseen yleensäkin on viha. Ja kun luen tän mun tekstin niin se huokuu siitä. Pelkään että tää viha jotenkin katkeroittaa mut. Olen avun piirissä mutta tapaamiset ovat olleet nyt kesällä tauolla, ja tää aihe heräsi entistä vahvempana kun kyseinen ihminen laittoi mulle viestiä, jonka kyllä poistin heti. Nyt on vähän vaikeaa selviytyä näiden tunteiden ja muistojen kanssa, mutta toivon että tästäkin taas selvitään. Tsemppiä kaikille näiden asioiden kanssa painiville :heart:

1 tykkäys

Hei, kiitos paljon rohkaisevista sanoista ja kirjoituskehuista! Jälkimmäisiin liittyy tietynlaisia kunnianhimoja, joten on ilo saada niistä kehuja :blush:

On ihan totta, ettei tapahtuma määrittele kokonaisvaltaisesti identiteettiäni, vaikka se osa historiaani ja siten minua onkin. Tämä toi mieleeni, miten vuosia sitten kumppanini totesikin tapahtuneesta ensimmäisen kerran kerrottuani, etten ole hänen silmissään mitään vähemmän tai jotenkin arvottomampi. Arvostin ja arvostan lohduttavaa tarkoitusta viestin takana, mutta samalla jo silloin turhautti, miksi kulttuuri on sellainen että hän koki tarpeelliseksi sanoittaa tällaisen asian. On nähdäkseni kamalan ja tiedostamattomankin sitkeässä se ajatus, että tapahtunut on uhrin eikä tekijän häpeä, mikä mielestäni ja ymmärtääkseni on yksi elementti hyväksikäyttöjen mahdollistamisessa.

Kiitos viestistäsi, toivon vastavuoroisesti kaikkea hyvää ja voimia omien kokemuksiesi käsittelyyn, jotka kuulostavat tunnetasolla monimutkaisilta ja kipeiltä. :heart: Olet myös saanut purettua tunteitasi ja ajatuksiasi ihaltavan rehellisesti kirjoituksessasi.

(EDIT, lisäys):
@riesu Apua on onneksi tiedossa, sillä aloitan säännöllisen viikottaisen terapian ensi viikolla. Viimeinkin!

Samaistun todella paljon kaikkeen kirjoittamaasi, fyysisitä oireista vihan tunteeseen tekijää kohtaan. Koen myös olevani lähtökohtaisesti (liiankin) sovittelevaluontoinen, ainakin kasvokkaisissa tilanteissa. Olen myös leikitellyt ajatuksella, mitä tekisin, jos törmäisin tekijään uudelleen, sillä asetelma todella on epäoikeudenmukainen. Kaataisinko häpeilemättä kaiken loan hänen päällensä, jäätyisinkö enkä tekisi mitään, konfrontoisinko hänet asiallisesti, mutta kylmästi, vai säälisinkö häntä? Entä jos hän sittenkin voi itse huonommin kuin minä?

Suosutumuslakiin kohdistuva änkyrämäinen asenne on todella raivostuttava. Kaiken tämän suuttumuksen ja vihan pyörteessä jaan jonkin tason huolen katkeroitumisesta. Terapeutti, jota tapasin satunnaisluontoisemmin, sanoi vihan kuitenkin olevan tällaisen kokemuksen jälkeen terve tunne, kun se ei kohdistu itseen. Parhaimmillaan viha voi toimia moottorina rakentavaan muutokseen. mutta sen myrkyllisin terä on purettava johonkin muuhun kuin toisiin ihmisiin. En koe, että olen vielä kirjoittamisella kyennyt vuodattamaan myrkyllisintä ja aggressiivisinta raivoani tyhjiin, mutta siitä on ollut siitä huolimatta apua.

Tsemppiä myös sinulle! Toivottavasti olet löytänyt tai löydät itsellesi sopivan vihanpurkukeinon, etenkin nyt, kun tekijä on ollut sinuun taas yhteydessä :two_hearts:

1 tykkäys

wau oon jotenkin niin iloinen, että saitte kirjoitettua näin tärkeästä asiasta ja autettua toisianne!

2 tykkäystä