Psykoosipiirteinen persoonallisuus (kokemuksia)

Hei, minulle on todettu psykoosipiirteinen persoonallisuus ja seuraavaksi kerron hieman kokemuksiani sen kanssa.

Aluksi nimeän muutaman piirteen mitkä ovat läsnä elämässäni tämän diagnoosin kanssa.

  • Omituinen ajattelu ja käyttäytyminen
  • Erikoiset uskomukset ja maaginen ajattelu
  • Kummallinen puhetapa
  • Ystävien vähyys
  • Voimakas ahdistuneisuus (varsinkin sosiaalisissa tilanteissa)
  • Latistuneet tunteet
  • Paranoidiset ajatukset ja vainoharhaiset pelot

Olen aina ollut outo, ja diagnoosin saatuani olen ymmärtänyt outouteni.
Erikoiset uskomukset ja maaginen ajattelu on todella tuttua, esimerkiksi uskon kykeneväni tietämään etukäteen, mihin linja-autoon nousevat ihmiset menevät istumaan.
Voimakas ahdistuneisuus sosiaalisissa tilanteissa liittyy varmasti ystävien vähyyteen. En uskalla puhua isoissa porukoissa. Pelkään, että minua arvostellaan tai minusta puhutaan pahaa. Minulla on myös tunne että minun ajatuksiani kuunnellaan. Myös tulee tunne, että jollain asioilla on tietty merkitys tai viesti juuri minulle.

Pelkotilat ovat kuitenkin yksi merkittävimmistä oireista mitä minulla on. Pelkään kauppareissulla, että minua satutetaan matkan aikana, seurauksena en uskalla lähteä yksin ulos. Myös pelko siitä, että talo tai silta yms. romahtaa.

Nämä tulivat nyt mieleen. Muutakin varmasti on.

Minuun saa ottaa yhteyttä jos haluaa jutella lisää yksityisviesteillä. Somet löytyy nimellä zennynjau

Kiitos!

7 tykkäystä

hei tosi hyvä ja rohkee kirjotus, en ookkaan tästä ennen kuullut! ja muista aina, että “outous” on cool ja kaikki erikoisemmat/erityisimmät jutut ihmisissä on aina ihan super mielenkiintosia! kiitos tästä :slight_smile: oli kiva kuulla ja lukea tää juttu! :heart:

4 tykkäystä