Psykologin/terapeutin vaihto

Moi,

Olen käynyt yli kahden vuoden ajan viikoittain samalla psykologilla. Viimeisen vuoden/kuukausien aikana on tuntunut, että on itse päässyt ns. sisään juttuun ja osaa jo paremmin puhua asioistaan. Tämä psukologi on oikeastana ainoa ihminen kenelle voin puhua omista ongelmistani.
Viime viikolla kävi ilmi, että muutaman viikon päästä nykyinen psykologini on vaihtamassa työpaikkakuntaa, hoitosuhteemme päättyy ja uusi alkaa uuden psykologin kanssa.
Kun aloitin käymään psykologilla/hakeuduin mielenterveyspalveluihin, kävin yhdellä depressiohoitajalla ja kahdella psykologilla, näistä mikään hoitosuhde ei toiminut mutta sitten pääsin nykyiselle psykologille. Nyt hyvä hoitosuhde on päättymässä ja hieman jopa pelottaa “aloittaa alusta” uuden kanssa.

1 tykkäys

Mietin, että auttaisko, jos otat noi pelot esiin sen uuden psykologin kanssa? Sitähän voi vaikka keskustella ihan jo siitä, että miks tän nykysen kanssa tuntu hyvältä puhua. Ja sitten jos tän uuden kanssa ei toimi, niin senkin voi sanoo ääneen, ja keskustella siitä.

1 tykkäys

Tiedän miltä susta tuntuu itsellä kävi silleen että depressiohoitaja jonka kanssa olin käynnyt juttuja kauan menehtyi yhtäkkiä. Se on aluksi vaikeaa avautua uudestaan asioista mutta luulisin että se on jättäny jotain muistiinpanoja uudelle henkkilölle

Ihana kun tässä avasit sun kokemusta ja fiiliksiä. Se on jo itsessään voima!
Kuullostaa siltä, että oot päässyt jo pitkälle.
Kannattaa puhua tän psykologin kanssa näistä lopetukseen/ menettämisiin liittyvistä fiiliksistä. Tämä on ihmissuhde joka päättyy. Vaikka onkin ammatillinen suhde psykologin puolelta, ei se tarkoita sitä, etteikö hänkin aidosti olisi juuri sinun kanssasi läsnä.
itsekin muistan asiakkaitani ihan ensimmäisestä vuodesta saakka ja joskus muistelen mitähän näille ihmisille kuuluu.
Ymmärrän hyvin että pelottaa aloittaa uuden kanssa. Olet omakohtaisesti saanut kokea sen, ettei kaikkien kanssa synkkaa. Nykyään tämä on ihan todistettu ja hyväksytty fakta, ja voi tiedustella voiko vaihtaa toiselle jos ei yhteyttä löydy. Joskus, jos vointi sallii, voi pitää pienen tauon välissä ja antaa ajan vähän kulua.
Jos menettää jonkun tärkeän ihmisen, ei sitä heti korvata toisella. Edes silloin kun toinen on ammattilainen :slight_smile:
Jos haluat, voisi olla hyvä idea tässä lopettamisvaiheessa kirjoitta vaikka kirje itselle/ psykologille koko teidän yhteisestä matkasta. Mistä aloititte? miten silloin voit? Miksi hait apua? MItkä oivallukset ja opit ovat olleet tärkeitä? Mitä haluat muistaa? Mitä asioita haluat säilyttää työkalupakissasi?
Kiitä itseäsi niistä asioista missä olet tehnyt hyvää ja sinnikästä työtä.
Kiitä psykologia siitä, missä hän on erityisesti omalla tavallaan osannut sinua auttaa.

Kenties psykologikin voisi kirjoittaa sinulle kirjeen tai yhteenvetoa työskentelystänne jos pyydät?

1 tykkäys