Pieni ongelma

Hei. Tapasin kaukaisen sukulaisen tänään yhdessä koulutuksessa,johon olimme kummatkin ilmoittautuneet mukaan. Koulutus oli juuri sitä antia, mitä tiedän tarvitsevani tulevana kasvatusalan ammattilaisena ja huomenna koulutus jatkuu.

Ainoastaan koen pahaa oloa siitä, että kaukainen sukulaiseni on nyt turhan innokas saamaan suvustani todistajia hengelliseen yhteisöön ja omat kokemukseni ovat olleet aiemmin ahdistavat. Tämä kaukainen sukulaiseni avasi omaa historiaa hieman ja sen takia en nyt oikein tiedä, miten esitän hänelle sen,että en vain pysty liittymään tähän hänen uskontoonsa. Koen sen ahdistavana ja en oikein allekirjoita kaikkea heidän ajatuksia, kuten he allekirjoittavat ne. En pysty edes perustelemaan sitä miksi, koska olen liian mukautuva tyyppi ottamaan vastaan toisten ajatuksia enkä halua musertaa uutta sukulaistani, joka vakuuttaa olevansa jotain sukua minulle tutkiessaan omaa sukuaan. Hävettää, että suoraa sanottuna kirjoitan tänne tällaisesta, kun pitäis olla itsestään selvyys pystyä ilmaisemaan ittees ja sanomaan EI. Mutta kun en vaa kykene, jos toinen tohkeissaan kertoo omasta uskostaan ja kyselee kaikkea, niin en halua antaa itsestä tyrkkäävää heti ensi kertaa. Olen jo kertonut olevani ateisti. Tyyppi, joka ei edes pysty noiden selitysten jälkeen kertomaan omaa näkemystään. Tunnen itseni niin tyhmäksi :frowning:

Olisi ihanaa, jos joku auttais raasua hädässä. Aiemman kieltäytymiskokemuksen kautta en uskalla ainakaan täysin ilmaista suoraan etten halua. En halua välejä rikkoa sen takia, että en vaan halua olla jotain mitä en ole kokenut olevani. Vika ei ole ihmisessä, vaan vika on siinä,että en vaa pysty allekirjoittamaan heidän ajatusmaailmaa enkä osaa tuoda ilmi miksi. Aiemmin kun joskus yhdelle toiselle yritin tuoda asiaa ilmi, niin mulla oli hirvee olo siitä. Viel ku tiedostan, et hän tekee kaikkensa sen eteen, et sais mut siihen yhteisöön.

Moikka!

Paha tilanne, mutta jotenkin samaistuttava. Omassa suvussanikin on yhden uskonlahkon edustajia, jotka eivät vielä ole tyrkyttäneet uskoaan minulle, mutta olen mielessäni varautunut sanomaan heille tyyliin:
“Kunnioitan vakaumustasi ja arvostaisin suuresti, jos sinäkin kunnioittaisit minun.”

Itse olen myös ateisti ja allerginen kaikenlaisille käännytysyrityksille. Hyväähän tällaiset ihmiset tarkoittavat, kun yrittävät “pelastaa” kanssaihmisiä samaan uskoon.

-rtik

1 tykkäys

Hei. Olet oikeassa, että ihmiset tarkoittavat tällä hyvää enkä tarkoituksellisesti väheksy heidän tapaansa toimia niin, mutta mielestäni ehkä olis hyvä aina kysyä lupa, että haluaako henkilö X kuulla toisen uskosta kuin, että aloitaa omasta tahdosta puhumaan ja “tenttaamaan” toista.

Kiitän kuitenkin vastauksestasi. Otin tähän ihmiseen yhteyden tänään, mutta se on jättänyt ristiriitaa.
Tiedän tätä yhtä uskontoa tutkineena aiemmin, että heillä on tapana jos et liity uskontoon niin alkaa karttamaan, koska olet muuten maallinen ja huono kaveri uskovalle.
Hänen vastauksensa vaikuttaa neutraalilta äkkiä lukaistuna, mutta tiedostan vahvasti pettyneisyyttäkin.
Tämän takia aloin miettimään tilannetta uudelleen.
Olen ylpeä siitä, että sain sanottua ei ja poistettua ylimääräistä ahdistusta, mutta kilttinä ihmisenä on vaikeaa miettiä, mitä se toinen jäi ajattelemaan vastauksesta oikeasti.
Samaan aikaan sitä alkaa miettimään olisiko jo itsellänikin aika huomioida omat tarpeet kuin kokoaja muita, sillä tämäkin juttu oli turhan raskas itselleni ja opiskelen kuitenkin alaa, jossa ihmiset ovat tärkeitä työssä. Jos mietin vain muita, niin vahingoitan itseäni entistä enemmän ja terapia käynneistä huolimatta en kohta osaa auttaa itseäni oikeaan suuntaan.

Opiskelujen ohella aion kuitenkin tehdä työtä, jossa tuen haavottuneita nuoria ja aikuisia oppimaan asioita eri tavalla apuja käyttäen. Jos en kykene kuin miellyttämään toisia, niin voi olla vaarana itselleni olla uudelleen haavoittunut. Jos keskityn vain muihin enkä itseeni, niin tilanne voi pahentua hetkessä. :thinking: Unelmani on ollut aina auttaa oppimisasioissa toisia, koska en ole tukea saanut ja työn kautta pääsen toteuttamaan sitä tavalla X. Siksi mietin, että minulla on syy parantaa omaa kiltteys tasoa vähän terveempään suuntaan arvostaen enemmän omaa minääni ja kohdata pelot sanoa joskus Ei epämiellyttäville asioille.

1 tykkäys

Hei, ajattelin vastata tähän myös.

Ymmärrän mitä tarkoitat sillä että ahdistaa kun joku tulee tyrkyttämään elämänkatsomusta jota ei itse edusta.

Minulle on käynyt samalla tavalla nuoruudessani. Olen ahdistunut kun joku on tullut puhumaan minulle Jeesuksesta ja siitä että minun täytyisi olla sitä taikka tätä päästääkseni taivaaseen jne.

Itse en ole ateisti, mutta olen kuitenkin kokenut samoin kuin sinä.

Itse kasvoin nuoruudessa siten että puolet sukulaisistani joiden kanssa liikuin eivät kuuluneet kirkkoon ja ja toinen puoliska kuului johonkin anerikkalais suuntaisen lahkolaisuuteen, osa lutherilaisia ja hyvin harva lestadiolaisuuteen kuuluva mahtui mukaan.

Minun on aina ollut helppoa kuitenkin keskustella kaikkien kanssa, mutta ahdistusta ei tullut kun keskustelun niiden sukulaisten kanssa jotka eivät kuuluneet kirkkoon. Sekularistisessa yhteiskunnassa jossa elämme aika pitkälti pohjoismaissa, meille tulee juuri ristiriitaa helposti näissä asioissa.

Itse olen syntynyt kaksikieliseen perheeseen jossa toiselta puolelta ruosinkielisyyttä jossa uskonnollisuus on aina ollut loista ja sitten toiselta puolelta se on ollut paatoksellista niin kuin suomalainen usko yleensä on. Minulle tämä on lapsena ollut ristiriitaista.

Yksi asia mikä olisi hyvä muistaa kun puhutaan uskosta. Ensinnäkin usko ja uskonto ovat eri asioita. Yleensä kun joku uskova ihminen liittyy johonkin uskonnolliseen ryhmään, hänen tulee hyväksyä tämän kollektiivisen ajattelutavan uskosta käsitteenä. Kuitenkin jokaisella ihmisellä on oma käsitys tästä maailmasta, on siinä mukana sitten usko tai ei.

Ainakin minun tuttavapiirissä moni itseään ateistiksi kutsuva elää minun näkemykseni mukaan huomattavasti kristillisenpää arvomaailmaa edustavaa elämää kuin moni tuntemani kristityksi itseään pitävä ihminen.

Meillä kaikilla ihmisillä on muodostunut aikuiseen ikään tullessa oma käsitys siitä mikä tässä maailmassa on oikei ja mikä on väärin. Osa tästä tulee kotikasvatuksen kautta, koulumaailman antaman arvomaailman kautta tai kaveripiirin kautta. Kaikki me halutaan löytää itsellemme elinympäristö josta saamme arkeemme rauhaa.

Muistan kerran kuulleeni yhdeltä tutulta että hänen isänsä oli antanut elämälle hyvän neuvon. Hän oli sanonut että älä koskaan yritä ottaa keneltäkään jotakin pois jos sinulla ei ole antaa jotakin tilalle.

Aito kristitty ei yritä varastaa toiselta ihmiseltä jotakin sellaista mikä on tämän toisen omaa. Hän voi antaa toiselle jotakin lisäarvoa ja samalla saada tältä toiselta jotakin takaisin.

Näin on minun kohdallani käynyt. Olen kasvanut tapa uskovaiseen perheeseen jossa toinen vanhemmista sanoi että raamattu on satukirja ja Jumalaa ei ole olemassa. Toinen vanhemmista taas sanoi että Jumala on rakkaus.

Minun tehtäväkseni jäi sitten selvittää mikä on minun näkemys tästä maailmasta ja mitä nämä asiat merkitsevät minulle. Kuitenkin minulla on ollut sekä isä että äiti joilla molemmilla on ollut minulle annettavaa sekä hyvässä että pahassa.