Pelot ja elämää kontroivat ahdistukset

Mun on oikeestaan todella vaikeeta kasata näitä supervahvoja ajatuksia kasaan. Ajatukset ja tunteet jota koen, on huomattavasti vahvempia kuin mitä “perusterve” ihminen kokee. Kärsin nimittäin ilmeisesti epävakaasta lääkärin mukaan. Nyt aattelin antaa ehkä viimeisen apuahuudon, tuntuu että tämä on viimeinen paikka jossa joku voisi kuulla mua ehkä. Mun elämä tuntuu jatkuvalta selviytymiseltä ja kärsimykseltä eikä oikeestaan mikään samaan aikaan tunnu pelottavasti miltään.

Oon pitkään kaivannut naisystävää, sillä kaikki edellämainittu kumpuaakin rakkauden puutteesta. Jo lapsena näin epätervettä rakkautta kun vanhempani (edelleen yhdessä olevat) on riidellyt koko elämäni. Nyt 19 vuotiaana nuorena miehenä voin sanoa ettei tilanne ole koskaan sen koommin parantunut, äitini on aina ollut yhtä paha isälleni joka itse kyllä rakastaa äitiä ja lapsiaan. Kuten saattaa arvata, alkoholi näytteli myös osaansa minun lapsuudessa. Kasvoin alkoholismin ympäröimänä, isä sammu välillä sohvalle ja äite tuppaa monesti riehumaan ja haukkumaan isää kännissä. Koen silti kaikesta huolimatta pystyväni normaaliin hyvään rakkauteen, koska olen nähnyt ja oppinut millainen ei kannata olla ihmiselle kenestä välittää.

Nyt kun tätä juttua kirjotan, kärsin taas flashbackeista kun meen naisen luota pois, että hän saisi panoseuraa kutsuttua luoksensa, minä en kelpaa tässä tilanteessa hänelle tai kenellekkään muullekkaan, eikun kotiin yksin oleskelemaan läheisyyden putteessa. Olen vaan ikuinen häviäjä. En silti ajattele näitä asioita ketäännaista tavatessani, mutta nämä pomppaa HYVIN vahvasti päähän kun tulee taas uudelleen märkä rätti naamalle. Kukaan mua ensin tavatessa ei varmaan uskoisi että kärsin näin pahasta luottamuspulasta, itsekriisistä ja läheisyydenpuutteesta. Oon ollut niin katkeroitunut ja pettynyt epäonnistumiseeni että joskus fantasioin väkivaltaisesta kostosta naiselle joka satuttaa mua vain jo sillä, ettei välitä minusta samalla tavalla. Ei se tervettä varmaan ole. Tiedostan, että olen nuori eikä se oikea yleensä näin pian löydy. Silti olis mahtavaa saada kokea välittämistä ja päästä sitäkautta tutustumaan myös itseensä paremmin. Väsynyt oon kuulemaan voivottelua siitä miten se oikea löytyy kyllä, vaikka niin kyllä koitan myös uskoa. Edes ne lyhyet suhteet missä saa läheisyyttä kelpaisi. Oon pitkä ja komeeksi ja todella ystävälliseksi kehuttu näistä huolimatta.

Ainoa lapsuudesta hyvä ihminen joka on pysynyt rinnalla on isäni. Itseasiassa viimeviikolla otimme taas kaksin puheeksi isän huonon parisuhteen (yli 30 vuotta kestäneen) jossa isä kyllä kertoi taas välittävänsä äitestä muttei äite yllätys yllätys isästä samalla lailla. Isä kertoo, ettei nauti elämästä ja se kyllä sattui kuulla toden teolla ja kuulen sitä päässäni uudelleen ja uudelleen.

Koko elämä tuntuu huijaukselta ja oon vitun katkera ja pelokas mies. Miksi naiset ei välitä minusta, miksi en saa olla onnellinen ja nauttia myös läheisyyttä? Mikä mua oikeesti lopulta vaivaa? Miksi en saa mitään mitä toivon? Miksi lähelläni nautitaan läheisyyttä ja rakkautta mutten itse saa kokea sitä? Kysymyksiä riittää muttei vastauksia. Ehkä tää paska loppuu joskus, tai sitten ei. Puhuminen koskaan ei ole auttanut, tarvittisin psykoterapeutin jonka kanssa klikkaa mutta valinnanvaraa on 0 ruuhkien takia. Toivottavasti joku voisi jakaa omaa kokemustaan samasta, kiitos tuhannesti kun luit.

10 tykkäystä

Huhhuh… olipas tunteikasta lukea tämä sun kirjoitus. Jotenkin osaat tosi hyvin poimia asioita mitkä vaikuttaa → se luo ainakin minun terapeutti-aivoihin ajatuksen, että tosiaankin pystyt löytämään elämästä enemmän kuin mitä olet vielä saanut. Toki se töitä vaatii. Toivottavasti jaksat etsiä sen terapeutin ja kirjoitella tänne. Oot tosi taitava kirjoittaan.

4 tykkäystä

Kiitos Ville vastauksesta ja kehuista. Helpottikin oloa vähän, kun viimein sanoin kaiken yhdellä kerralla ja vieläpä sinä sen luit.

1 tykkäys

haluisin niin kovasti vastata jotain josta saisit toivoa ja voimaa, mutta tää kosketti ja jätti niin kovin sanattomaksi, etten tiedä mitkä sanat olis oikeat vastaukseksi. oot varmasti kuullut tätä lausetta, mutta musta ei voi ikinä tarpeeks toitottaa että sä et oo yksin! koen hyvin samankaltaisia tuntemuksia, en toki tiedä täysin miltä just susta tuntuu, mutta löysin tästä kovasti samaistumispintaa.

ikuinen päässä pyörivä mantra, ajatus ja toistuva kaava elämän ihmissuhteissa on, että en koskaan en IKINÄ tule olemaan kenenkään numero 1, lemppari ihminen. paras kaveri tai kaikista rakkain. vaikka jopa seurustelenkin tällä hetkellä, toi tunne silti kalvaa ja kovertaa sisältä jatkuvasti. mä rakastan niin kovaa, ehdoitta, aidosti ja uskollisesti, varsinkin parisuhteessa ja myös ystäviä. mutta en saa koskaan läheskään samaa energiaa takaisin. se sattuu ja se musertaa, ja herättää mussa samoja tunteita joita sä kuvailit

halaisin sua kovasti jos antaisit luvan ja pystyisin :heart: olet tärkeä ihminen tässä maailmassa, just tollasena.

5 tykkäystä

On hieno asia että terapeuttiVille reagoi tähän viestiin. Itsekkin haluaisin sanoa jotakin rohkaisevaa mutta koen että voisit kokea sen että luin tekstisi sanoja suuremmaksi. Joskus se hiljainen kuuntelu ja myötäeläminen on juuri se suurin teko niissä tilanteissa kun ei sanat riitä. Olet varmasti meidän kaikkien mielessä tämän avautumisesi myötä. Toivon että löydät jonkun joka asettuu rinnallesi kulkemaan.

3 tykkäystä

Tuhannet kiitokset, tää oli todella hyvä vastaus! Mahtavaa huomata, että sain tälläistä palautetta, oon positiivisesti yllättynyt. Uskon itsekkin, että paremmat ajat tulee olemaan edessä vaikka harvoin niin uskallan. Sain pikkasen kevyemmän olon, kun en nääs koskaan halua aiheuttaa muille pahaa mieltä sillä, että loukkaannun tai suutun kun mulle tehdään väärin. Eli ehkä pettymykset patoutuu.

2 tykkäystä

Kiitos myös sulle sydämellisestä viestistä. Ja kyllä, arvostan todella että luit ajatuksella mun aloituksen. Uskon myös että menen ns. oikeeseen suuntaan näissä asoissa, ainakin osaan jo myöntää heikkouksia paremmin. Toivon myös, että alan tuntemaan hyviä asoita taas paremmin. Unohdin myös mainita että pari onnistumistakin on tullut naisten suhteen, yks yhden illan juttu ja pari lyhyttä seurustelua. Vähän siis olen kokenut mutten nollaa. Sekin “paremmin” kun joillakin.

3 tykkäystä

Viimekerran sain toivottua palautetta aloitukseeni ja koin, että haluan jakaa tämän puolen ajatuksia pääni sisältä

Mulla on myös toinen puoli itsessäni, jokin selittämätön tyhjyyden tunne. Jotenkin kaikki tuntuu samaan aikaan siis tyhjältä ja turhalta. Oikeestaan mitään hyviä tunteita ei ole ja pahat tunteet ovat lieviä. Pelko siitä, ettei tule tuntemaan tunteita enää koskaan kuten ennen on ainoa ajatus. Tähän ajatusmaailmaan takerrun aina välillä ja se saa mut mietteliääksi. Oonko oikeesti koskaan halunnutkaan parantua, onko tää vaan mun kohtalo? Elinkö jo hyvät ajat eikä koskaan muuta ole tarkoituskaan tapahtua. Tää puoli musta tuntuu jo osalta persoonaa ja tuntuu ikuiselta mun päässä. Jotenkin en usko olevan mahdollista, että tälläinen olo voi muka jotenkin mennä pois kun en edes tiedä mistä tälläinen voi johtua…

3 tykkäystä

En tiiä oonko ainut,jota ahdistaa se,että vanhemmat tai toinen edes on humalassa. Itelläni on tällähetkellä sellanen tilanne,että asun äidin kanssa ja oon siis täysikänen,mut nyt kun äiti meni baarii nii ahistaa jo valmiiks se,että se tulee humalassa kotiin. Pelkään yli kaiken humalassa olevia ihmisiä kiitos traumojen. Äiti ei oo koskaan tehnyt mitää pahaa humalassa,mutta ahdistaa se että se on humalassa.

Tähän varmaan voi vaikuttaa se,että iskäni vei oman henkensä humalassa. Niin jotenki pelottaa et äitille käy jotai,vaikka se on todella epätodennäköstä

Onko kenelläkään mitään vinkkejä,mikä voisi auttaa tähän ahdistukeen?

2 tykkäystä

Vaikutat todella sydämmellisestä ihmiseltä, ja se on todella hieno asia että on olemassa sinun kaltaisia sydämmellisiä ihmisiä. Ja sinulla on myös tekstistä päätellen todella sydämmellinen Isäkin! Toivon että löydät itsellesi sydämmellisen ja lämpimän kumppanin kenen kanssa elämä tuntuu helpolta, se on mahdollista! Mua itseäni aikoinaan auttoi ajatus siitä että olen varattu mun tulevalle kumppanille kuka arvostaa ja rakastaisi minua sellaisena mitä todella olisin. Myös kumppania etsiessä on tärkeää tietää millaisen suhteen ja ihmisen haluisin rinnalle ettei tule niin paljon kompastuksia. Se kun tiedät mitä etsit niin on helpompi löytää, ja sitten kun kolahtaa voit tuntea että se oli tässä! Ja jutella rohkeasti siitä mitä suhteelta haluaa, uskon että sinusta tulee hyvä mies sille kuka on se oikea ja hyvä sinulle! :blush: Se voi kolahtaa kun sitä vähiten odottaa! Stemppiä hirveesti sinulle! :two_hearts:

2 tykkäystä

Tuntuu pahalta sun puolesta :disappointed:

Mulla myös vanhempien parisuhde ollu ihan hirveetä riitelyä. Tosin sukupuolet toisinpäin, isä kohteli äitiä huonosti. Se jättää jäljet. Teini-ikäsenä aloin vihata itteeni. Ei kai se ihme, kun tyttönä samaistuin äitiini, ja isä piti äitiä huonona. Samalla aloin pakonomasesti ettiin poikaystävää. Mun suurin pelko oli, etten ikinä kelpaa kellekään, ja suunnilleen ainoo kriteeri miehelle oli, että se tykkää musta.
Ajan myötä parisuhteita ja läheisyyttä on löytäny, mutta yhtä helvettiä ne onkin sitten pitkälti ollu, ja sama kelpaamattomuuden tunne jatkunu.

Mä oon myös huomannu, että nään miehet ehkä vähän väärin. Monesti saatan pelätä ilman syytä, tulkitsen eleitä ja sanoja väärin. Lähden tilanteeseen aina hirveellä taisteluasenteella ihan vaan varmuuden vuoksi. En varmaan edes tunnistais, vaikka joku mies olis mukava mua kohtaan, koska etin vaan niitä merkkejä, että se kuitenkin vihaa mua.

En tiedä, onko tässä yhtään samoja juttuja, mitä sulla, tai oliko tästä mitään hyötyä. Ehkä mun pointtina se, että joskus asiat saattaa nähdä vähän vääristyneesti.

2 tykkäystä