Onko joku ihminen tehnyt sinuun lähtemättömän vaikutuksen ja tukenut sinua vaikeina aikoina?

Itselläni on ystäviä ja kavereita jonkun verran, mutta yhden vanhan miehen haluan nostaa. Hän ei ole suurielkeinen mies, mutta paras kuuntelija mitä tiedän ja hän on ollu minulle suurena tulena, ihan vain sillä että hän todella osaa kuunnella, eikä yritä keksiä mitään falskeja vastauksia jos minulla on ollut jokin tilanne päällä.

Miten sinulla on?

3 tykkäystä

Yläasteella tutustuin rinnakkaisluokkalaiseen tyttöön. Ystävystyimme ja vietimme jonkin verran myös vapaa-aikaa yhdessä. Hän oli mitä sydämellisin, aidoin ja positiivisin ihminen, joka ajatteli kaikista pelkkää hyvää. Yläasteen jälkeen kävi klassiset, lähdimme eri kouluihin ja lopulta minä vaihdoin paikkakuntaa. Oman mielenterveyden haasteiden takia katkaisin yhteydenpidon kaikkiin ystäviini ja tuttuihin kaupungissa, josta lähdin. Jo ammattikoulun aikaan tosin yhteydenpito väheni, joten kovin moni ei jäänyt edes kyselemään perään. Nyt monen monta vuotta myöhemmin mietin yhä miten hyvä ystävä mulla oli :frowning:

3 tykkäystä

Terapeutti. Ilman häntä en olisi tässä. Hän on auttanut minua jo pahimman vaiheen yli.

Terapian myötä olen jotenkin pikku hiljaa alkanut hahmottamaan miksi asiat ovat menneet kun ne ovat menneet ja terapeutin kannustavat sanat ja se äidillinen hoiva on auttanut minua menemään eteenpäin elämässä. Koen jotenkin olevan enemmän arvostettu kuin ennen. Aion tänäkin jouluna muistas terapeuttiani pienesti, kunhan vain keksin miten. :blush:

2 tykkäystä

Oma ensinmäinen kunnon tyttöystävä.

Auttoi minut terapiaan, oli tukena kokoajan, välitti, rakasti ja sai minut ymmärtämään että olen hyvä näin.
Ilman häntä en olisi lähtenyt terapiaan ja olisi tässä kirjoittamassa tätä viestiä. Hänelle kiitos ja ikuisesti “elämäni velkaa” sen pelastamisesta.
Toivottavasti hän saa sen unelman minkä perään hän lähti toiselle puolelle maailmaa, yhteisen sovitun erotilanteen jälkeen.
Joskus rakkain ja tärkein ihminen pitää ymmärtää päästää irti hänen parhaaksi, en osannut olla hänelle se paras.