Moi, olen psykologi Samuli

Olen kaikesta kiinnostuva psykologi Turusta. Teen töitä työterveydessä, mutta myös lasten ja nuorten asiat sekä vanhemmuuden kysymykset ovat lähellä sydäntäni. Olen perehtynyt erityisesti neurokirjon asioihin, kuten autismikirjo ja ADHD. Muita erityisosaamisalueita ovat esim. uupumus, ahdistuksen säätely, oppimisvaikeudet, tietoisuustaidot ja uni.

Vapaa-ajalla katson mielelläni sarjoja, luen, pelaan ja vietän aikaa perheen kanssa. Juuri nyt ovat menossa Witcherin 2. kausi (kirjat luettu), Steve Silbermanin Neurotribes (klassikkomateriaalia), Dark Souls 2 (niin kova!) ja poikien kanssa legojen rakentelu.

17 tykkäystä

Heipä hei Samuli!

Miltä Witcherin 2. kausi on vaikuttanut? Mulla olisi se odottelemassa joulun pyhiä, että on kunnolla aikaa katsoa :smiley:

Ihan ok aloitus, jatkuu aika samalla linjalla ekan kauden kanssa. Kirjat ja sarja vaan eroavat toisistaan ja huomaan jatkuvasti vaan kelailevani, että miten tämä kohta “oikeasti” meni :sweat_smile:

3 tykkäystä

Oletko muut Dark Soulsit pelannut? On ehdottomasti yksi kaikkien aikojen sarjoista itselleni :slight_smile:

1 tykkäys

Siis nehän ovat ihan valtavan hyviä, mullekin yksi kaikkien aikojen sarjoista. DS1, DS3 ja Bloodborne on pelattu. Elden Ringiä odotetaan jo kovin…

2 tykkäystä

Loistavaa. Itse tuli ennakkotilattua se Elder Ringin collectors edition ja odottelee jo helmikuuta kuin pikku poika :smiley:

1 tykkäys

Kuulostaa viisaalta valinnalta :smiley: :+1:

Meillä just eilen bingetettiin kakkoskausi läpi! :raised_hands: Nyt vaa joutuu odotella kolmoskautta taas sit kaaauan! :sweat_smile:

3 tykkäystä

Moi Samuli. Mitä mahtaa tapahtua ihmisen psyykkeessä kun ihminen uupuu totaalisesti? Itse koin erittäin kovan ( joka tuokin lause on likiarvo sille mitä todella koin) Burn outin vuonna 2012. Vajosi niin syvää kuiluun että olin lähes varma että en sieltä selviä normaaliin pehe/pienyrittäjän elämään takaisin. Tämä kaikki vielä tapahtui semmoisessa vaiheessa elämää että kaikki ok ns. Kunnossa perhe-elämä oli ok, firman talous kunnossa ja tuohon aikaan urheilun paljon. Kaksi päivää ennen sängynomaksi joutumista kävin juoksemassa 17km lenkin. Oli kuin sähkökaapista olisi pääkatkaisija laitettu of-asentoon. Olen miettinyt että voiko ihminen todella ajautua omasta ytimestään niin kauaksi tajuamatta itse sitä? Toki minulla oli pitkien juoksulenkkien aikana ajatuksia että ikäänkuin juoksisin itseäni karkuun ja tämä kyllä sitten realisoitui hirvittävällä tavalla. Puoli vuotta toivoin todella että minun ei olisi enään tarvinnut herätä seuraavaan aamuun. Ne ajatukset jotka minulla silloin oli, en olisi voinut ennen sitä kuvitella moisia ajattelevani, enkä sen jälkeen tunnista kunnolla niitä omiksi ajatuksikseni. Pääsin siitä onneksi yli normaaliin elämään ja olen jopa onnellinen että kävin sen läpi vaikka niinä pimeinä hetkinä onni oli kaukana minusta. Tuo aika oli minulle kuin korkeakoulu parempaan elämään. Mutta vieläkin ihmetyttää että kuinka ihminen voi ajautua moiseen tilaan? Voi olla mahdoton vastata tähän kysymykseen, mutta kiitos kun sain kertoa päällisin puolin tämän tarinani. Ystävällisesti Mika

2 tykkäystä

Moi Mika!
Kiitos tarinastasi, kuulostaa kyllä todella rankalta uupumiselta. On ilo kuulla että toivuit kuitenkin hyvin ja se antoi eväitä uuteen tapaan elää. Yritän vastata kysymykseesi.

Uupumisia, kuten ihmisiäkin on monenlaisia ja valitettavan usein käy niin, että emme ajoissa tunnista uupumisen merkkejä. Monilla kuitenkin on kuitenkin joitain jälkikäteen selviltä näyttäviä merkkejä, kuten esim. unohtelua, keskittymisen haasteita, väsymystä, vaikeuksia tarttua asioihin, työhön liittyviä negatiivisa tunteita, myönteisten tunteiden ja motivaation latistumista, kiinnostuksen puutetta vapaa-ajan asioihin tai ihmissuhteisiin, nukkumisvaikeuksia, ahdistuneisuutta, mielialan laskua ja kyynisyyttä. Jos olemme hyvissä voimissa, voimme välillä venyä ja tehdä pidempää päivää tai laittaa enemmän panosta tekemisiimme. Uupumista tapahtuukin usein silloin, kun tämä hetkellinen ponnistus jääkin pysyväksi tilaksi jolloin voimme puhua kroonisesta stressistä. Jos meillä on hyviä palautumiskeinoja ja muita keinoja kompensoida kuormitusta tilanteen kehittyminen voi kestää melko kauan, eikä tule selkeää kohtaa, jossa tilanne muuttuisi kuormittavasta liian kuormittavaksi.

Biologiselta suunnalta katsottuna kroonisessa stressissä käytetään akuuttiin vaaratilanteeseen tarkoitettua järjestelmää pitkäaikaiseen suorituskyvyn parantamiseen, mikä johtaa hyvin kokonaisvaltaiseen ylirasitustilaan. Aivan kuten kerroit, joskus ylirasitus johtaa oikosulun tai virtojen katkaisun kaltaiseen reaktioon, mikä on kehon viimeinen tapa “painaa stoppia”, lopettaa tekeminen ja mahdollistaa tyhjentyneiden akkujen ja vara-akkujen lataaminen. Burn-outin syntyyn liittyy siis merkittävää poikkeavaa hermostollista ja hormonaalista aktivaatiota, mikä johtaa monenlaisiin fysiologisiin seurauksiin ja rasituksen pituudesta, ihmisestä ja olosuhteista riippuen toipuminen voi olla hyvin monenlaista. Eli uupumista/burn-outia ei pitäisi ajatella psyykkisenä oireena tai vaivana vaan hyvin kokonaisvaltaisena ylikuormituksena. Lepääminen ei ole juuri koskaan erityisen hyödyllistä mielenterveysasioiden hoidossa, mutta uupumisen yhteydessä lepo ja palautuminen ovat edellytys toipumiselle.

3 tykkäystä

Kiitos Samuli. Aivan ihana tunne tuli kun vastasit viestiini. Olen niin onnellinen itseni ja muiden puolesta että tämmöinen keskusteluyhteisö on olemassa ja se että täällä on kaltaisiasi ammatti-ihmisiä meidän “keittiöpsykologien” kanssa pohtimassa näitä juttuja ja antamassa meille oikeata tasapainoista informaatiota asioista jotka ei todellakaan ole helppotajuisia.

1 tykkäys

Kiitos ihanasta palautteesta!

1 tykkäys