Mittarimato esitt√§ytyyūüźõūü™Ī

Moi, oon Jenna ja oon 16-vuotias nuori tyttö. Oon kamppaillu mielenterveyden kanssa jo useita vuosia, pahin kausi oli 11-vuotiaana, ja siitä ajasta on jäänyt paljon traumoja jotka vaikuttaa nykypäivän elämääni. En ole päässyt tapaamaan alan ammattilaista vanhempieni inhottavan suhtautumisen mielenterveysongelmia kohtaan, joten minulla on vain epäilyjä mika mua vaivaa ja on vaivannut.

Oon monta vuotta tutustunu depersonalisaatioon, ja mun oireet täsmää siihen täydellisesti, jos niin nyt voi sanoa. Oon monissa tukiryhmissä, mut mikään ei tunnu auttavan. Ville on varmaan tiktokissa puhunut tästä vaivasta, en ole itse siihen kyllä hänen videoissaan törmännyt, näin suht uutena seuraajana. Tunnen oloni epätodelliseksi koko ajan, ja päivän loputtua sänkyyn mennessäni unohdan aina kaiken mitä olen tehnyt, ja menneisyyteni on suurimmilta osin hämäräm peitossa. Niinä kausina kun depersonalisaatio on jatkuvaa ja pitkäkestoista, tuntuu kun minulla ei olisi mitään hallintaa teoistani. Tuo vaiva on erittäin huonoksi elämälleni, ja vaivaa koulunkäyntiä ja perus arkiaskareita. Jos puhun tunteistani kavereilleni, minut leimataan hulluksi.

Tuon lisäksi minulla on vahva epäilys ocd (pakko-oireinen häiriö). Olen jutellut parin aikuisen kanssa ajatuksistani ja teoistani, ja he ovat huomauttaneet että käytökseni ja ajatukseni viittaavat vahvasti ocd, ja olen itsekin samaa mieltä… Pitäisi mennä kyllä puhumaan jollekin alan ammattilaiselle vahvistaakseni epäilyni.

Vapaa-aikani menee nukkumiseen, sillä ongelmat vaivaavat niin paljon että ahdistaa olla hereillä. Katselen myös sairaalasarjoja ja luen kirjoja! Siis silloinkun mielenterveys sen sallii.

Pyrin lukion jälkeen oikeustieteelliseen, toivotaan että ongelmani hellittää siihen mennessä että se voisi olla mahdollista!

Kiitos Ville kun teit tämän sivuston, auttaa varmasti monia kärsiviä!<3

10 tykkäystä

Hei!

Kiitos avoimesta esittelystä.

Minulle tulee mieleen, että vanhempien suhtautumisen ei pitäisi olla esteenä hoitoon pääsemiselle. Oletko käynyt juttelemassa tilanteesta koulupsykologin kanssa? Se voisi olla yksi reitti päästä tuen piiriin.

2 tykkäystä

En oo kuullu mitään hyvää meijän koulun psykologista, joten sinne menolle on valitettavasti liian iso kynnys. Toinen ongelma on se että vanhemmat saisi jokatapauksessa tietää, mikä ei olis kovinkaan ihanteellista. Kiitos vastauksesta!

1 tykkäys