Miten auttaa mielenterveysongelmaista läheistä?

Miten toista voi auttaa ja olla tukena? Mitä tehdä, kun on läheisiä, joilla menee huonosti ja ei osaa auttaa, tai he ei vaikka suostu hakea apua ollenkaan?

Itse olen juuri tällaisessa tilanteessa, enkä tiedä mitä enää tehdä. Kyseinen henkilö on vielä alaikäinen ja lastensuojeluilmoitus vaan todennäköisesti pahentaisi asioita.

Kommentoikaa tähän vinkkejä ja omia kokemuksia asiasta.

3 tykkäystä

Kuuntelu on tärkeää, olla korvana silloin kun toinen haluaa puhua haasteistaan. Kysymällä “Miten menee?” tai “Mitä kuuluu?” Muista kuitenkin, että ammattiapu on se tärkein ja sinun tehtäväsi ei ole toimia terapeuttina. Kun alaikäisestä on kyse, niin todennäköisesti hänellä on esim. koulussa mahdollisuus koulukuraattoriin, koulupsykologiin tai psyykkariin (=psyk. sairaanhoitaja). Jo pelkkä terveydenhoitajan kanssa juttelu voisi läheistäsi auttaa.

Lisää vinkkejä voisi löytyä vaikka täältä: https://finfami.fi/ , tai pikemminkin jostain FinFamin paikallisyhdistyksestä.

-R

4 tykkäystä

ns. kotikonsteja on monenlaisia! uskon että tälle tyypille tosi tärkee juttu ois, että kohtelisit häntä mahdollisimman normaalina tyyppinä. toki mt-ongelmat ei kenestäkään epänormaalia tee, mutta ymmärrät ehkä mitä tarkotan! usein sellainen ylenpaattinen paapoaminen ja jatkuva huolen ilmaisu voi tuntua raskaalta ja ahdistavalta, toki sitäkin tarvitsee.
jutteluseura on tosi tärkeetä, ja kannattaa tältä henkilöltä itseltään kysyä, millasta vastakaikua hän itse kaipaa. toiset saa apua kun keksit ongelmiin ratkaisuja, kun taas toiset haluaa vaan lohdutusta ja tsemppiä. MUISTA kuitenkin, että sun rooli ei ole yrittää parantaa ketään, ja omat voimat on prioriteetti n. 1! ammattiapuun voi ohjata hellin ottein. ilmaise että ymmärrät tai edes yrität ymmärtää, asetu ns. toisen saappaisiin ja katso maailmaa sieltä suunnasta! teet varmasti parhaasi, ja jo sen ilmaiseminen, että toinen on sulle tärkeä, on jo tosi iso apu ja tuntuu hyvältä kenestä tahansa! :heart:
kannattaa vinkata myös kurkkaamaan tätä paikkaa, tai muita matalan kynnyksen keskusteluapuja! vertaistuki on super!

2 tykkäystä

Komppaan tässä Rtik:iä. Tärkeetä olla ystävän tukena oman jaksamisen puitteissa. Sä et oo velvollinen toisen hyvinvoinnista. Kuinka huonolta tuntuisi niin on ok vetää omat rajat, jos tuntuu liiallisesta.

Jos antaa liikaa ittestään tukea voi käydä aika kehnosti. Älä anna toisen ongelmien ns hukuttaa sinua ja sinun jaksamista.

3 tykkäystä

Hei!
Kuulostaa kyllä haastavalta tilanteelta. Täältä tulikin jo hyviä vinkkejä, mutta minua kiinnostaisi tietää, mikä saa ajattelemaan, että lastensuojeluilmoitus pahentaisi tilannetta?

2 tykkäystä

Kiitos paljon vinkeistä! Oot varmaan ihan oikeessa et semmonen arkipäiväinen huolenpito ja kyseleminen ois tärkeintä. Yritän puhua läheiseni kanssa, jos hän suostuis käydä jossain juttelemassa :slight_smile:

2 tykkäystä

Kiitos näistä vinkeistä ja muistutuksesta pitää omasta hyvinvoinnista huolta. Se on tärkeetä :heart: Itsellänikin on mt-ongelmataustaa ja hyvin tunnistan ton paapomisen ja hössöttämisen ärsyttävyyden, joten sitä todellakin yritän välttää. Ei oo kiva, kun tuntuu että kokoajan. pitää esittää et kaikki ois hyvin, jotta toinen jättäis rauhaan.

Hyvä vinkki toi että kysyy itse henkilöltä että millaista tukea kaipais. Toi on semmonen keskustelu, jonka jokasen tulis käydä omien läheistensä kanssa.

3 tykkäystä

@Wasa oot aivan oikeessa, tohon oon langennut liian monta kertaa, kun oon luullut että toisia voi auttaa kaiken aikaa huomioimatta oman hyvinvoinnin heikkenemistä. Kiitos muistutuksesta!

@PsykologiMari
Lastensuojeluilmoitus todennäköisesti pahentaisi tilannetta, koska iso syy ongelmiin on vanhempien kyvyttömyys toimia kunnollisina turvallisina aikuisina kyseiselle läheiselleni. Vanhemmat muun muassa haukkuvat häntä jatkuvasti ja laiminlyövät heidän velvollisuuttaan toimia nuoren henkisenä tukena. osasta heidän tekemisistään olisi syy tehdä ilmoitus, mutta pelkään, että nuoren suhde vanhempiin pahentuisi, jos vanhemmat tietäisivät, että asioista on puhuttu kodin ulkopuolella. Vaikea selittää niin yksityiskohtaista asiaa anonyymisti, mutta vanhempien reaktio tuskin olisi lempeä ja avoin muutokselle. Kiitos kun kysyit<3

3 tykkäystä

Ymmärrän. Lastensuojelun yhtenä tavoitteena on tietysti tukea vanhemmuutta, mutta voi hyvin olla, että tuollaisessa tilanteessa avun hakeminen tulkitaan väärin. Voisiko asiaa ottaa muuten puheeksi vanhempien kanssa ja ohjata heitä tuen piiriin perheenä :thinking:

2 tykkäystä

Oon ammattiurani aikana aika montaa tapausta seurannut vierestä. Muistan kuinka junnupsykologina oli jopa ammattilaisen roolissa ihan mielettömän vaikeata tehdä lastensuojeluilmoitus. Se tuntui pahalta ja oli tosi syyllinen olo. Ja seuraavassa hengenvedossa: Olen nähnyt tosi loistokkaita tapauksia, jossa lastensuojeluviranomaiset toimimat todella ammatillisesti. Ymmärtävät perheen ja vanhempien jaksamattomuutta ja huolehtivat siitä, että perhe ja ne, jotka sitä perheessä tarvitsevat saavat apua. Joskus riittää pari keskutelua. Joskus se johtaa siihen, että voidaan tehdä järeäämpääkin avuntarjoamista.
Mutta jos vaihtoehtona on, että kaikki jatkuu samanlaisena jos kukaan ei uskalla hälyttää apua…

3 tykkäystä

Ihanaa, kun täällä on alan ammattilaisiakin tukemassa ja neuvomassa :blush:

@PsykologiMari
hyvä idea! Olemme läheiseni ystävien kanssa yritetty kannustaa häntä itseään hakemaan apua ongelmiinsa, ja toivottavasti onnistumme pian. hän ei onneksi enää ole yhtä paljon ajatusta vastaan kuin ennen, eli tilanne näyttää siis jo toiveikkaammalta.

@katri.kanninen
Olet oikeassa, että jotain täytyy tehdä, jotta tilanne voisi muuttua. Aion itse ottaa asian puheeksi oman terapeuttini kanssa, ja toivon, että hän osaa ohjata asiaa oikeaan suuntaan.

Kiitos vastauksista ja neuvoista :heart:

4 tykkäystä