Mitä teette yksin?

Oon havahtunut viime vuosina siihen, että oon oikeastaan todella yksinäinen.

Voidaan kelata suoraan peruskouluun, jossa olin ulkopuolinen koko ala-asteen ajan. Yläasteella sitten tulikin muutama kaveri, jotka kaikkosivat, kun siirryttiin toisen asteen opintoihin. Ammattikoulusta ei jäänyt oikeastaan ketään, enkä sieltä löytänyt samanhenkisiä ihmisiä.

Ennen koronaa lähdin matkailualalle ja ajattelin, et tää on se mun juttu ja kursseilla tosi hyviä tyyppejä. Sitten iski korona ja siirryttiin kotiin kahdeksi vuodeksi, enkä ehtinyt parissa kuukaudessa tutustumaan kehenkään.

Tuli aika siirtyä työelämään, jossa kävin toimistotyössä pyörähtämässä ja sielläkin pääsääntöisesti yksin, kun muut suosivat etätöitä. Nyt sain koulutustani vastaavan paikan, jossa aivan huipputiimi ja odotan innolla, mitä tästä seuraa.

Haluaisin kuitenkin elää tätä elämää, oli mulla kavereita tai ei. Oon kuitenkin huono lähtemään yksin muualle, kun salille ja sinnekään en ole nyt jaksanut töiden jälkeen mennä. Kahviloissa oon tykännyt kirjan kanssa käydä, mut se käy aika kalliiksi pidemmän päälle. :grin:

Mitä te teette yksinollessanne? Ja missä ootte tutustuneet ihmisiin?

2 tykkäystä

Hei onnee paljon työpaikasta ja toivon, että sieltä saat loistavia työkavereita ja ehkä sit vapaa-ajallekkin!

Tykkään ite käydä puistoissa tai rannoilla täyttelemässä sanaristikoita tai lukemassa kirjoja! Siinä yleensä vähän tulee nähtyä ihmisiä (oli ne sit vaan ohikulkevia, mutta kuitenkin) Se on kiva vaihtoehto jollekkin kahvilalle, jos vaan keli sallii.

Mä tykkään maalata, neuloa, kuunnella musiikkia, äänikirjoja, lukea, kuljeksia ulkona ja keskittyä ympäristön aistimiseen. Edellä mainittu on tosi vapauttavaa, rentouttavaa ja päätä nollaavaa etenkin luonnossa. Vaikka pururadalla, laavulla, tai jossain missä nyt on muutama puu, kasvillisuutta ja linnunlaulua. Ei siis tartte mennä mihinkään kansallispuistoon asti. Saunominen on kans ihanaa, samoin uiminen.

Onnea uudesta työpaikasta! Siinä on tietty myös yksi mahdollinen paikka tutustua uuteen porukkaan. Lisäksi hyvänä vaihtoehtona nostaisin esiin jonkinlaisen tiimimuotoisen vapaaehtoistoiminnan (yleensä myös ilmaista) tai ilmaisen (/lähes ilmaisen) harrastuksen, joita luulisi myös löytyvän vaikka liikkumisen parista. Miksipä et listaisi ihan vaikka paperille, et millaset jutut sua kiinnostaa, millaseen paikkaan tai harrastukseen sä haluat ja sun on helppo mennä? Ja paljonko sulla on arviolta varaa satsata harrastukseen? Tuon pohjalta sitten haeskelemaan lisää tietoa vaihtoehdoista ja mahdollisuuksista.

Yksin uuden aloittaminen tai tekemään lähteminen tuntuu mustakin monesti vaikealta, mutta tähän mennessä oikeastaan kaikki, mihin oon saanut itseni tsempattua, on ollut sen arvoista. Ja itse oon kokenut hyväksi yksin tekemiseksi sellaset asiat, joista nautin ja joissa voin rentoutua, koska niissä itsellä myös harmitus siitä yksin olosta jää helpommin toissijaiseksi ja saattaa unohtua kokonaankin.

1 tykkäys

Koen itsekkin yksinäisyyttä lähes joka päivä ja en hirveästi näe syystä tai toisesta ihmisiä, lähinnä ehkä sukulaisia. Toki omaa perhettä näkee ihan tarpeeksi, kun samassa taloudessa on pakko asua niin kauan, että saan opiskelupaikan muualta. Kelan asumistuet laskureiden mukaan on niin naurettavan pienet, ettei ne riittäisi yksinasumiseen ilman opintotukea maksamaan vuokraa. Muuten muuttaisin heti omilleni.

Oma mielentilakin heittelee päivästä toiseen. Yhtenä päivänä olen valoisampi, seuraavana päivänä saattaa mieliala olla persilleen (apaattinen, syyllistävä,masentunut) ettei vaan millään jaksa, viitti eikä kiinnosta nähdä edes niitä paria omaa kaveriaan. Kirjeidenkin kirjoittaminen on helpompaa kuin face to face näkeminen. Sekin kun joudun olemaan tapaamisten järkkäjänä joka kerta, niin jotenkin erityisherkkänä se on kuluttavaa myöskin. Olen myös ihan tahtomattakin yksinäinen, koska tuntuu että muilla on oma elämä kuin itselläni ja omilla kavereilla on nykyään antaa aikaa näkemiselle ehkä kerran-pari vuodessa. Jään herkästi siksi kotiin odottamaan maailman suurinta ihmettä ja uusien ihmisten tapaaminen on jotenkin vain jää. Kotona se maailman ihmeen odottaminen on helpompa kuin lähteä vaikka pyörällä polkien tai autolla 17km etsimään uusia samanhenkisiä persoonia. Muutenkin vähän epäilen samanhenkisten olemista täällä, kun olen vähän erilainen kuin suurinosa ihmisistä on. En halua avautua tarkemmin.

Yksin tykkään esim. lauleskella, kuunnella musiikkia ja tehdä asioita joita ei välttämättä pysty tekemään, kun omat porukat on kotona. Vaikka pystyisi niin se tuottaa itsessäni epämieltymystä herkästi. Haluan treenata tavallaan itsekseni ja se tulee olemaan tulevaisuudessa mulle varmaa haastekin, koska aion joku päivä ottaa tunteja laulusta ja opetella laulamaan. Haaste tulee siinä uskallanko tuoda omaa itseäni lauluopettajan esille, koska inhoan laulaa muiden kuullen. Mäkättäjä, kriittinen minä pääsee valloilleen siinä.:sweat_smile:

1 tykkäys

Minä makailen yksinään sängyssä, pelaan pleikkaria, käyn lenkillä… yritän nauttia siitä hiljaisuudesta ja nauttia siitä, että esim. perhe saa tehdä muuta. Etäisyys virkistää välillä =)

Tää riippuu todella paljon päivästä ja fiiliksestä.

Normaalisti mun arkeen kuuluu kaikenlaista luovaa tekemistä: laulamista, kirjoittamista, tanssia, askarteluita, kuvien värittämistä, käsitöitä. Itsensä toteuttaminen luovin keinoin on ollut mulle vuosikymmenen tärkeimpiä voimia antavia asioita arjessa.

Juttelen myös kavereiden kanssa puhelimessa toosi paljon. Osa asuu aikas kaukana kotipaikkakunnastani. Selaan instaa, se on aktiivisin käyttämäni some. Arki pyörii aikas paljon yksin näkemättä muita ihmisiä lukuunottamatta työkavereita, joista muutama on sellainen jonka kanssa tulen toimeen. On paljon yksinäisiä hetkiä: koen ettei ihmissuhteideni laatu ole sellainen kuin toivoisin. Olisi myös mukavaa jos asuisi paikkakunnalla jossa “omat ihmiset” asuvat.

Kaikenlainen luova on ollut mulle elämän pelastus. Ilman luovuuttani tuskin olisinkaan tässä. On saanut sisintään jotenkin esille tähän maailmaan.

1 tykkäys