Minua jännittää

Minua jännittää

Mustasukkaisuuden ja epävarmuuden takia olen aika poikki. Nukun öitä huonosti ja ahdistaa.

Kumppanini on minulle tärkeä. Kaikista rakkain. Jatkuvasti kuitenkin ahdistuksen takia pelkään, että suhteemme loppuu.

Jatkuvasti teen kuitenkin töitä, että pääsisin näiden tuntemusten yli, ja että pääsisin nauttimaan taas parisuhteessani täysin rinnoin. Haluan olla parempi mies kumppanilleni ja itselleni, ja siksi tartuin asiaan heti, kun vaikeuksia nousi pinnalle.

Olen listannut kumppanistani hyviä ja huonoja asioita. Huonoja asioita ovat vain ne, että hän osaa olla välillä ärsyttävä ja hellyydenkipeä. Muuta en löydä.

Hyviä asioita ovat esim. kuinka voin viimein olla oma itseni. En joudu todistelemaan omaa hyvyyttäni kenellekään, vaikka aina olen niin joutunut tekemään. Hän rakastaa minua sellaisena kuin oikeasti olen. Hän tekee kompromisseja puolestani, kuin minä myös hänen puolestaan. Hän yllättää minut pienillä lahjoilla. Hän siivoaa asuntoani ja jättää pieniä viestejä, joissa lukee ”I love you”. Saan avautua kaikista maailman asioista, ja hän kuuntelee ja lohduttaa. Ei ole itsestäänselvyys, että hän on kaikkien vaikeuksien jälkeen pysynyt vierelläni. Hän suunnittelee tulevaa kanssani, vaikka kaikki se tuntuu jännittävältä ja pelottavalta. Hän osoittaa hellyyttään vahvasti, ja se saa oloni turvalliseksi.

Miksi minua silti välillä jännittää ja ahdistaa kumppanini läsnäolo? Onko jotain vikana? Jotain mitä en näe?

Olen tutkiskellut paljon mustasukkaisuutta, pakko-oireilua ja parisuhdeahdistusta. Olen myös hakenut ammattilaisen apua, mutta aika on vasta joulukuussa.

Helppo tie olisi lähteä menemään suhteesta. Sitä en halua tehdä. Vaikeina päivinä on vaikeaa. Mutta kun ajattelee, että joutuisin viettämään ne ”hyvät, parhaat päivät” ilman kumppaniani, sydämeni särkyy. Sitä en halua. Se olisi elämäni suurin virhe.

Ensimmäistä kertaa elämässäni minulla on joku näin rakas ihminen, jonka kanssa rakennan tulevaa. Pelottaako se minua liikaa? Se on jotain niin spesiaalia, että olen mustasukkainen siitäkin, että kumppanini entiset ovat päässeet kokemaan hänen kanssaan samoja asioita.

Olen ratkaisukeskeinen ihminen, ja se tietää sitä, että jos minulla on ahdistunut fiilis, yritän jatkuvasti löytää syitä ahdistukselle. Pyörittelen mielessäni kysymyksiä, kuten: ”Mikä minua ahdistaa? Miksi? Miten saan ahdistuksen pois? Mikä on nopein keino ulos? Jos minua ahdistaa kumppanini läsnäolo, rakastanko häntä edes?” Ja nämä imevät minusta valon pois.

Kumppanini sanoi toissapäivänä, että ei osaa enää lohduttaa tai auttaa, kun olimme käyneet samat minua vaivaavat asiat läpi todella monta kertaa. Asiat nousevat aina ilmi. Silloin säikähdin niin paljon, ja pelkäsin, että työnnän hänet pois. Aloin kuvittelemaan, miten tässä nyt käy. Eli menen kotiin ja sovimme, että emme pysty jatkamaan. Menin shokkiin. Ja itkin todella paljon. Olin aivan rikki. Kumppanini sanoi minulle: ”Rakas, en minä ole lähdössä mihinkään. Harmittaa vain, kun en aina osaa auttaa sinua. Tämä, että olemme vähän aikaa hiljaa ja käymme erimielisyyksiä ja pettymyksiä läpi, on pahinta mitä meille voi käydä tässä tilanteessa. Me emme ole eroamassa.”

Mieleni valtasi helpottunut fiilis, mutta siitä illasta jäi päälle jännittynyt olo, joka on jatkunut siitä eteenpäin. Miksi minulla on taipumus ajatella, että pahin tapahtuu? Miksi tuntuu siltä, että sabotoin alitajuisesti itse suhdetta?

Vietämme joka päivä aikaa yhdessä, ja vaikka molemmilla on omat asunnot, asumme käytännössä yhdessä. Ruoat ostetaan puoliksi ja panostetaan yhteiseen elämään. Viikko hänen luonaan, viikko minun luonani.

Joskus tuntuu, etten osaa olla parisuhteessa. Vaikka kumppanini sanoo, että olen parasta mitä hänelle on ikinä tapahtunut, ja että minussa on sata kertaa enemmän asioita, mitä olisi poikaystävältä toivonut, silti niitä on vaikea uskoa.

Osaako kukaan auttaa? Mistä ahdistus ja jännitys voi johtua? Onko meillä meneillään parisuhdekriisi? Olemmeko siirtymässä parisuhteen vaiheissa eteenpäin, mikä jännittää?

Vähän vaikeata vastata sillä mielin että antaisin asian suhteen suoria toiminnallisia neuvoja.

Mutta halusin kuitenkin jollakin tavalla aittaa sinua, jos tästä nyt sitten on apua.

Itse seurustelun ensimmäisiä kertoja tytön kanssa kun olin 16, tämän meillä suhde laitettiin katkolle useaan otteeseen koska tämä tyttö halusi elää omaa elämää välissä, olla ikäänkuin vapaa mutta kuitenkin pitää minut niinkuin käytettävissä tulevaisuuden varalle.

Niinpä jatkoimme suhdetta tällä tavalla, välillä oltiin yhdessä ja välillä vapaita liikkumaan. Itse olin häntä noin kaksi vuotta vanhempi ja minulle tämä ei ollut mikään ongelma. Tämän suhteen aikana hän kävi kerran Euroopassa interrailaamassa ja kertoi Ranskassa liikkuneensa yhdessä kahden miehen kanssa ja yöpyneen heidän kanssaan.

Tämän jälkeen minulla oli suhde yhden hiihtäjä tytön kanssa joka vielä oli kuudentoista kun itse olin täysi ikäinen. Hän oli paljon hiihtovalmennuksissa, jossa kertoi yöpyvänsä toisen hiihtäjän kanssa ( poika ) samassa huoneessa. Selvästikin hän tahallaan kiusotteli ja koitti tehdä minut mustasukkaiseksi, jostain syystä hän ei onnistunut siinä.

Kun ihminen on nuori, niinkuin minä olin silloin. Ei ajattele asioita vielä sillä tavalla että tällaisessa toiminnassa voisi olla jotain petollisuutta, sillä siinä vaiheessa ei ole vielä kokemusta siitä että maailmasta löytyy myös tämä puoli ihmisen luonnetta.

Välissä olin komennustöissä silloisessa Neuvostoliitossa, sillä komennuksella huomasin miten paljon ympärilläni oli aikuisia petollisisa ihmisiä jotka pettivät puolisojaan jotka olivat kotona. Itse en seurustellut tuona aikana kun liikuin komennuksella, mutta kuitenkaan ei ollut halua tehdä asioita joita näin monen aikuisen ( minua vanhemman miehen ) tekevän.

Jossain vaiheessa sitten tapasin uuden tuttavuuden ollessani lomalla työkomennukseltani, ihastuttiin ja hänellä oli kiire muuttaa minun luokseni. Vasta kun hän oli asunut luonani noin viikon verran, minulle selvisi että hän ei vielä ollut lopettanut edellistä suhdetta toisella paikkakunnalla, vaan lopetti sen vasta kun oli tavannut minut.

Me muutettiin sitten yhdessä toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, mentiin kihloihin ja alettiin suunnitella yhteistä tulevaisuutta sillä ajatuksella että avioudumme kun saamme koulut päätökseen.

Ei mennyt varmaan vuottakaan kun sitten tämä kihlattuni taas siirtyi vanhoihin tapoihinsa ja löysi uuden tuttavuuden omalta luokaltaan. Meille tuli tästä aiheutuvasta syystä ero, itse olisin ollut valmis jatkamaan ja antamaan anteeksi - mutta kihlattuni oli päätöksensä tehnyt.

Tämä tapahtuma lisättynä kaikki se mitä näiden komennustöiden aikana koin, aiheutti trauman joka sitten seuraavassa suhteessa ( nykyisessä avioliitossani ) laukesi sairastuessani ”burnout ” tilaan kun elämässäni oli vain kertakaikkiaan liikaa asioita.

Meille oli juuri syntynyt kolmas lapsi. Vaimoni huomasi olevansa raskaana ja odottavansa kolmatta lasta, hän järkyttyi asiasta ensiksi, sillä hän ei ollut suunnitellut meidän elämään kolmatta lasta. Itselle taas ajatus oli mieluisaa, olisin ollut valmis vielä ehkä neljänteenkin lapseen. Meillä oli vanhan hirsirakennuksen peruskorjaus meneillään, muutoksia työpaikalla, paljon uutta opittavaa niin töissä kuin kotonakin, paljon valvottuja öitä, syntynyt kolmas lapsi ja kaikki kolme lasta syntynyt alle kahden vuoden välein.

Tämä tila mikä minulle tuli, kutsutaanko sitten vaikka loppuunpalamiseksi, sai aikaiseksi että aivoni väsyivät ja enotiaalinen tunnetila muuttui erittäin herkäksi. Tämä sai aikaiseksi sen että herkästi ymmärsin asioita väärin ja ajaiduin vaiheittain psykoottiseksi ja lopulta psykoosiin.

Oma kokemukseni siitä että näin pääsi tapahtumaan oli juuri tuo että alkoi sisäisessä maailmassani tulemaan ajatuksia jotka ruokki itse itseään ja aloin toisinaan epäillä vaimoani ja hänen uskollisuuttaan. Minulla meni noin kolme-neljä kuukautta ennenkuin pystyin palaamaan takaisin töihin ja sielläkin varovaisesti.

Kun pääsin takaisin jaloilleni keskustelin rehellisesti vaimoni kanssa näistä asioista ja pääsin eroon ahdistuneisuuksista jotka johtuivat omasta vääristyneestä tavasta ajatella asioita.

Nämä ovat vaikeita asioita käsitellä yksin :relaxed:

1 tykkäys

Kiitos paljon vastauksesta. Minullakin ylikunto ikään kuin laukaisi tämän yliajattelukierteen. Olen sitä yrittänyt työstää paljon, mutta se on todella raskasta ja vaikeaa.