Miksi on riippuvainen?

Pikkuhiljaa kun viimeisiäkin riippuvuuksiaan purkaa on pysähtynyt tämän kysymyksen äärelle.

Riippuvuudet ovat mielen suojakeino, jolla pyrkii välttelemään mielenterveyden haasteisiinsa liittyviä juurisyitä. Omalla kohdallani ne olivat traumoja. Ollessaan riippuvainen, ei psyyke kykene ottamaan vastaan asioden juurisyitä. Eli aitoa syytä miltä riippuvuudessaan koittaa suojautua.

Riipppuvuudessaan samalla pakenee omaa elämäänsä useimmiten huonolla menestyksellä. Turruttaa vain sisällään kokemaa sanoittamatonta tuskaa. Ei välttämättä ole sanoja, mitä mielessä ja itsessä tapahtuu joten ei voi osatakaan ymmärtää mistä on kyse.

Tällä aloituksella haluaisin luoda riippuvuuksien ympärille hyväksyvämpää ilmapiiriä. On täysin ok olla riippuvainen. Se on täysin inhimillistä ja ymmärrettävää.

8 tykkäystä

Tähän perään haluaisin laittaa vielä erään blogikirjoituksen riippuvuuksista, joka on antanut minulle ymmärrystä hahmottaa riippuvaisuustaipumustani.
Riippuvuus antaa vallan tunteen omiin tunteisiin

Koen olevani riippuvainen alkoholista vaikka en tiedä miksi. Vaikka en sinällään juo paljoa, mutta vaikka en haluaisi juoda niin juon. Juon joka toinen viikonloppu yhden päivän, vaikka olen suunnitellut että en juo. Juominen alkaa yleensä siitä että kaikki muutkin juo, eikä täällä pienessä kaupungissa ole muita kavereita. Olen miettinyt että en näkisi kavereita jotka juo, mutta sitten olisin yksin. En sitten tiedä kumpi olisi parempi, olla yksin vai juoda. Pari kuukautta sitten muutin omaan kämppään ja join kolme kertaa viikossa, koska oli yksinäistä. En kai vain yksinkertaisesti ole tarpeeksi luova ihminen keksimään mitään muuta tekemistä, kuin juoda.

1 tykkäys

Itse miellän itseni olevan riippuvainen. Jollain tasolla pystyn säätelemään sitä mihin milloinkin olen. Olisi kyllä itselle henkilökohtaisesti löytää syy, miksi olen riippuvainen. Olen sitä koittanut aina välillä “kaivella”, mutta ei kyllä itsellä riitä aika ja järki asioiden kanssa päästä niin pitkälle. Olen miettinyt mm. AA ryhmiä, mutta tuntuu ettei riippuvuuteni ole “vielä niin paha”, että uskaltaisin mennä.

1 tykkäys

Itsekkin ole hypännyt riippuvuudesta toiseen, on kuin vaihtaisi uppoavassa Titanicissa hyttiä. Elämä on rankka laji ja jotenkin täytyy yrittää mennä eteenpäin. Jos jonkun kaiken kattavan selityksen löytäisin, niin varmaan “elämäntapa Nodel” tärähtäisi. Tsemppiä sinulle ja meille muillekkin elämänkoululaisille.

2 tykkäystä

Tätäkin aihetta on tullut tutkailtua runon muodossa :smiley: Kirjoitin tämän aikanaan vuosien takaiselle ystävälle. Ymmärrettävistä syistä kerran lukemansa jälkeen hän ei pystynyt katsomaan tätä tekstiä.

Riippuvuuden orja

On riipivää katsella
kuinka pässi kulkee
narussa minne vain.

Mikä antaa voiman siihen?
Riippuvuus, jota toinen ei voi hallita.

On päiviä jolloin hän tietää miten eletään.
Haluaisin kokea näitä hetkiä enemmän.

Suru, pettymys itseensä ja ahdistus
Kaikki nuo huokuvat toisesta
hänen yrittäessään taistella addiktiotaan vastaan.

Nuo kaikki tunteet ovat käsin kosketeltavissa….

Mikään ei pysäytä riippuvuuden vallatessa mielen.
Ei auta, riippuvuus on häntä vahvempi.

On kuultua ettei tunne
hänen todellista minäänsä.

Syy on riippuvuuden, joka hallitsee ihmistä.

Puolison kyllästyneet katseet,
välinpitämättömyys
ovat arkea tässä perheessä.

Varmaksi ei voi sanoa.

Rakkaus on kadonnut silmistä,
ne ovat sielun peili.

Elämän ilo on hukassa
sielu vailla tulevaisuutta,
sitä ohjaa riippuvuus.

Tuo julma rakkaus,
hiljaisuuden liekit polttavat
elämästäsi sen kaiken mitä rakastat.

3 tykkäystä

Upea runo asiasta joka koskettaa meitä kaikkia jossakin muodossa. Minuakin. Pahimpana minulla toi nuuskan prkle jonka kanssa lähdin tangoon tuliseen 2017. Ihan vaan kokeilu mielessä, mutta niinhän ne riippuvuudet alkaa. Mä en ole elämäni aikana paljon runoja lukenut mutta nyt sun runoista innostuneena lähden koukuttumaan sille taiteenalalle.

1 tykkäys

itse olin riipuvainen alkoholista viime keväänä, olin aivan järkyttävää aikaa. Olin työssäopissa ja viikonloppu ennen ekaa työviikkoa, join niinkuin ennenkin. Sitten tuli mentyä maanantaina baarii, tiistaina ja siitä seuraavat kaksi viikkoa. Kahden viikon jälkeen havahduin että nyt ei oo kaikki ok. En koe että minulla olisi ollut mitään syytä siihen juomiseen, mutta siitä se sitten lähti. Aloin käymään päihdesairaanhoitajan luona juttelemassa ja sovimme esim. etten joisi maanantaina. En kertaakaan onnistunut, se epäonnistumisen tunne ja itseviha. Eihän siinä auttanut muu kuin juoda lisää etten tuntisi mitään. Join päivittäin n. 2-3kk ajan, se oli aivan hirveää. Näin myöhemmin ajateltuna, mulla oli selvästi tosi paha olla ennen olen juonut sen takia että ei olisi niitä paskoja fiiliksiä eikä masentais koko ajan, luulien että juominen auttaisi. Sen 2-3kk juomisen jälkeen se kaikki paha olo jota yritin juoda pois, purkaantui kerralla ja yritin tappaa itseni.

kerron tämän, koska surullisen usein asia on niin. Päihteiden käytöllä yritetään päästä ns todellisuutta pakoon. Se ei oikeasti auta ikinä, olen onnellinen että itsemurhayrityksen jälkeen juomista on ollu viikonloppuisin vain.

Muistakaa kaikki että päihteet ei ole ratkaisu pahaan oloon, ammattiapua löytyy kyllä!

3 tykkäystä

Huippu oivalluksia kirjoituksessasi. Päihde, oli se mikä hyvänsä toimii ikäänkuin lomamatkana siitä todellisuudesta missä elää. Niinkuin etelänmatka, niin päihteen tarjoama tunnekkin laskeutuu sille samalle kentälle mistä matkalle lähdettiin.

(Sori nää mun kielikuvat. Viisikymppinen käpy yrittää leikkiä runoilijaa).

2 tykkäystä

Myös syömishäiriöt oirehtivat todella samalla tavalla kuin riippuvuudet. Itselläni taustana on ahmintahäiriö, joka oli omalta osaltaan kuin ruokariippuvuutta, tai oikeammin riippuvuutta siitä aivojen kemikaalicocktailista, jota suuren määrän herkkujen mättäminen siellä aiheuttaa. Sillä sitten paikkasi hoitamatonta ahdistuneisuutta ja masentuneisuutta, joihin olisi ollut hyvä olla apua jo silloin teininä kun oirehdinta alkoi.

Asiaa toki hankaloittaa riippuvuuksien kohdalla usein se, että vaikka riippuvuuden aloittaneet tilanteet olisivat hoidossa myöhemmin ja itse paremmassa kunnossa muuten, on riippuvuudesta toipuminen sitten vielä oma projektinsa.

1 tykkäys

Itse alan pikkuhiljaa löytää addiktiivisuuteni juurisyille. Pikkuhiljaa siis vapaana jokaisesta addiktiosta mitä olen vuosien saatossa kerännyt matkaan. Niitä on ollut monta. Ydinsyy addiktiviivisuudelleni on ollut ihmisenä kasvun välttely. Suhde äitiini on määrittänyt lähes kaikkea elämässäni. Sisäinen lapseni on kasvanut tarpeeksi, ettei enää tarvitse pitää kiinni, vaan voi hellittää ottettaan

Helpottavalta tuntuu kun voi henigittää vapaammin ja olla itsessään rauhassa perillä. Voin olla kehossani rennosti ilman suuria lihaskireyksiä tai jännittämättä hartioita. Nyt on tosi hyvä :heart:

1 tykkäys