Menneiden murehtiminen

Onko vinkkejä miten saisin itseni ymmärtämään ettei menneitä kannata murehtia, kun niitä ei voi muuttaa. Välillä tulee mieleen joku vanha muisto esim. jos oon jollekin joskus valhedellut niin sitten mietin nyt, että oon kauhee valehtelija. Tai jos joskus oon jotakin satuttanut tai sanonut rumasti, niin ajattelen että olen paha ihminen. Varsinkin lapsena ja nuorena tekemäni asiat nousevat välillä mieleen ja tulee hirveän paha olla… Suurin osa asioista mitä mietin on sellaisia, joista ei oo tiennyt silloin että ne ovat väärin, mutta nyt aikuisena ymmärtänyt ettei ne teot oo oikein. Auttakaa… En jaksa tällaista itseruoskintaa. Olen puhunut läheisille, mutta silti vaikea hyväksyä itseäni.

Lisäyksenä vielä: minua kiusattiin kun oli ala-asteella, sekä olen saanut kuulla ikäviä kommentteja kehostani, joiden tiedän olevan suurin syy huonoon itsetuntoon. Luulen että huono itsetunto aiheuttaa tämän itseni ruoskimisen. Järjellä kun mietin asioita, niin tiedän että mieli tekee asioista suurempia ja pahempia oman pään sisällä mitä ne oikeasti on, mutta tunteella kun pääosin menen niin kauhistelen miten oon niin paha ihminen. Kiitos, jos vastaatte❤️

1 tykkäys

Hei,

Harmi, että täällä ei ole kukaan vielä vastannut.

Tulee mieleen, että tähän tilanteeseen voisi soveltaa paria eri näkökulmaa:

  1. Logiikka: se, että olet joskus sanonut rumasti tai valehdellut, ei tee sinusta yleisesti ottaen muita loukkaavaa tai valehtelevaa ihmistä. Me kaikki teemme välillä ikäviä tekoja, mutta ne eivät määritä meitä ihmisinä. Lisäksi se, että nyt aikuisena ymmärrät, että nuo nuorena tehdyt teot ovat väärin, kertoo siitä, että olet kasvanut ja kehittynyt ihmisenä.
  2. Näiden ajatusten etäännyttäminen itsestä. Voit tehdä esimerkiksi tarkkailija-harjoituksen Oiva - Tarkkailija ja pyrkiä vain huomaamaan nämä itsekriittiset ajatukset. Ne voi hyväksyä osana oman mielen toimintaa.
1 tykkäys

Kiitos sinulle, kuuntelin äänitteen❤️

1 tykkäys