Lastensuojelun asiakkuus

Teema, johon en ole itse löytänyt vertaistukea kuin kerran oman asiakkuuteni aikana. Joten olisi mielenkiintoita mahdollisesti keskustella tästä teemasta. Mää olin Helsingin lastensuojelun asiakas reilun vuosikymmenen. Jatkoin jälkihuollossa vielä sen jälkeen. Silloin jälkihuolto kesti vain 21-vuotiaaksi asti. Mun asiakkuudessa tehtiin virheitä, myös siskojeni kohdalla. Eräästä perheväkivaltatapauksesta minut haluttiin painostaa hiljaiseksi. Todennäköisesti näissä poliisikuulusteluissa tapahtuneesta puhuin vain minä.

Vuosia minulle uskoteltiin että olin vain kuvitellut mitä oli tapahtunut. Jälkeenpäin sain juorujen omaisesti kuulla, että asia oli soviteltu muulta perheeltäni.

Onneksi nykyään asia on kuulemma toisin. Nykyään saa olla jäkihuollossa 25-vuotiaaksi asti. Tuntui omalla kohdalla aika julmalta aikanaan (nuorten aikuisten palveluverkosto ei ollut yhtä hyvä) että jätettiin tavallaan vain selviytymään täysin keskenkasvuisena untuvikkona.

Kullakin on syynsä miksi lastensuojelun asiakkaaksi päätyy. Toivoisin, ettei tässä ketjussa syitä udeltaisi. Jokainen kertoo, jos itse haluaa.

Millaiset välit sulla on ollut sosiaalityöntekijöihisi?
Onko asiakkkuus hankaloittanut siun elämää?
Miten kaverit-/koulu-/harrastuspiirit ovat suhtautuneet?
Oletko kohdannut muita lastensuojelun asiakkaita oman laitoksen/perhekodin/sijaisperheen ulkopuolelta?
Kuinka usein sun sosiaalityöntekijö on vaihtunut?

5 tykkäystä

Minulla oli lastenkodista ottoveli, sain hänen kautta kuulla ja nähdä mitä mielivaltaa silloin 80 luvulla niissä tai ainakin siinä laitoksessa harrastettiin. Lapsiraukat täysin mielivaltaisen kohtelun uhreina.

Nykyään mielivaltaisuus on onneksi vähenemässä. Tietoisuus asiakkaiden ja henkilökunnan oikeuksista ja velvollisuuksista on lisääntynyt huimasti. Siinä missä 80-luvulla osa laitoksista sai touhuta melkein miten halusi, nykyään väärinkäytökset löytyvät helposti iltapäivälehtien etusivuilta. Kun lastenhuollon bisnes siirtyy yhä enemmän isojen ketjujen haltuun, ovat nämä panostaneet myös palvelun laatuun.

Lastensuojelussa on töissä ihmisiä laidasta laitaan. Työ on paikoitellen henkisesti hyvinkin haastavaa, ja mukaan mahtuu niitä jotka kyynistyvät vuosien varrella tai ovat jo valmiiksi väärällä alalla. Lisäksi jokaisessa laitoksessa on hieman oma kulttuuri esimerkiksi kiinnipitojen osalta, ja mikäli niitä ei käydä läpinäkyvästi läpi sekä työntekijöiden että asiakkaiden kanssa, voidaan päätyä tilanteeseen jossa kukaan ei riko väärinkäytösten kehää.

Itse olen ollut pienryhmäkodissa töissä. Osalla asiakkaista sosiaalityöntekijä vaihtui vähän väliä. Tällöin käytännössä sosiaalityöntekijä ei tuntenut asiakasta tai tämän tilannetta muuten kuin raporteista, joita käytännössä hän ei ehdi lukemaan. Esimerkkejä on suuntaan ja toiseen siitä, miten uusi sosiaalityöntekijä lähtee myötäilemään liikaa vanhempien näkemyksiä tai sijoituspaikan näkemyksiä.

1 tykkäys

Sisareni on lastensuojelun johtotehtävissä. Tietenkään en tiedä hänen kertomana asioista, mutta karkeasti sanottuna asiat on onneksi aivan eri tolalla kuin -80luvulla ja hyvä niin , koska lapsi on aina viaton ja kykenemätön puolustamaan omia oikeuksiaan. Onneksi nykynuorilla on tietoja ja taitoja mihin -80 luvun nuorilla ei ollut välineitä ja julkinen keskustelukulttuurikin oli aivan toista tuohon aikaan.