Kouluikäisen lapsen pelot

Moro,

Meillä on 7v ensimmäistä kouluvuotta käyvä reipas poika. Viime marraskuussa koulussa alkoi kiertämään jotain Squid game liittyviä videoita ja sitä myös ”pelattiin” koulussa. Sen jälkeen on jotkut kaverit kertonut joitain pelottavia tarinoita ja jotain videoitakin kai taas jaeltu.

Nyt pojan pelot on sellaisia, ettei uskalla jäädä yksin ylä- tai alakertaan ja samassa kerroksessakin joskus keittiössä yksin olo, kun minä olin olohuoneessa nostatti pelkoja. Reaktiona hän aina kiireen vilkkaa tulee minun luo ja kertoo, että pelottaa. Ulkonakin jopa valoisan aikaan tällä hetkellä pelottaa varsinkin metsien lähellä.

Sinällään peloista voidaan mielestäni hyvin puhua, mutta aika paljon tuntuu ne ottavan pienen mielestä vallan. Pelkään, että
suistuuko nämä pelot vielä pitemmälle ja onko niistä eroon pääseminen vielä vaikeampaa jos nyt ei haeta apua?

Mitä keinoja tämän käsittelyyn voisi olla? Vai onko ihan normaalia ja aika korjaa?

1 tykkäys

Moro!

Sori vähän kesti vastata.

7v lapsella alkaa olemaan pelkoja. Lapsi tulee ikään jolloin pelot alkaa heräilemään. Ala-asteen alkupuolella itseasiassa pelot on monella voimakkaita. On tulipalopelkoja, pelätään pimeätä yms. Eli on normaalia, ja kannattaa yrittää itse auttaa, mutta tarpeen tullen voi myös melko matalalla kynnyksellä pyytää apua esim. kouluterveydestä.

Mutta tärkeintä on tuoda se turvallisuus vanhempana ja olla itse rauhallinen. Eli ei lähteä mukaan siihen ja kertoa lapselle, että pelko tuntuu hänestä aidolta, mutta itseasiassa tällaista asiaa ei tarvitse pelätä. Turvalliset rutiinit myös poistaa tätä pelkoa. Ja se että lapsi näkee sinusta vanhemmasta, että hätään ei ole syytä

yst terv Ville

3 tykkäystä

Myös kannattaa lapselle kertoa, miten hienoa ja tärkeää on että hän kertoo peloistaan. Koulu ja kaverit ovat valitettavasti nykyaikana täynnä ikätasoon sopimatonta materiaalia, myös ekaluokkalaisilla. Vaikka oma puhelin olisi turvallinen, kavereiden puhelimet välttämättä ei. Ja helposti käy niin, että lapsi esim. näkee jotain mitä ei olisi halunnut nähdä. Tällaisissa tilanteissa yksi tärkeimmistä asioista on, että lapsi kokee kotona turvalliseksi puhua niistä. Lapsen mieli ja kyvyt käsitellä asioita eivät välttämättä ole sillä tasolla, että hän selviäisi siitä itsekseen.

Parasta someturvaa on turvallinen koti ja hyvä keskusteluyhteys. :slight_smile:

4 tykkäystä