Kauanko enää voin jaksaa

Oon ihan poikki tästä mun yksinäisyydestä. Tälläkin hetkellä kirjoittaessa tärisen kaikesta tästä ahdistuksesta. Oon ollu pitkään aika yksinäinen ja näen nykyisin noin pari kertaa vuodessa vanhoja lukiokavereita, yleensä juuri jossakin leffassa.

Tutustuin viime vuonna yhteen tyyppiin, jonka kanssa tuntui etttä tulin niin hyvin juttuun ja me vietettiin aikaa todella paljon keskenään. Maaliskuussa kuitenki tiet erkani ja en ole tämän jälkeen kuin kerran kesällä nähnyt häntä livenä uudestaan. Viestitellään kyllä aika useasti keskenään, mutta on vaan alkanu tuntumaan etten oo ollenkaa tärkeä enää hänen silmissään.

En tiedä tuleeko tästä mun kaveruudesta häneen enemmän iloa vai pelkkää ahdistusta. Aloitin nyt viime viikolla opiskelut ja tuntuu etten sieltäkään tuu saamaan paljoo ketään uusia kavereita. Samalla saan aina huomata, kun tää mun kaveri tuntuu saavan jatkuvasti uusia kavereita ja viettää illat usein jossain juhlissa. Se saa mut vaan tuntemaan niin surkeelta ja mun elämä tuntuu täysin mitättömältä. En oo koskaan ollu missään bileissä taikka edes baarissa viettämässä iltaa, koska kukaan ei ole minua kutsunut ja oon liian ujo lähtemään minnekään itsekseen. En myöskään käytä oikeastaan koskaan alkoholia, joka myös vähentään kiinnostusta lähteä varsinkaan yksin mihinkään baareihin.

Oon hyvin kateellinen tälle kaverille. Kun nään hänen viettävän aikaa iltaisin esimerkiksi baarissa ja juovan, tulee mulle todella suuri poisjäämisen tunne. Miksi minulla ei voi olla koskaan hauskaa? Olenko vaan niin tylsää seuraa? Koitin rohkaistua ja lähdin käymään yhdessä fuksitapahtumassa. Jäi vaan kaikesta taas tosi surkea fiilis. Lähes kukaan ei jutellut mulle ja ne harvat keskustelut mitä kävin tuntui tosi väkinäisiltä. Tämä sai vaan mut entistä enemmän ajattelemaan, ettei mun seura vaan yksinkertaisesti kiinnosta ketään. Tai sitten en vaan osaa olla yhtään sosiaalisissa tilanteissa. Mutta suurimpana kysymyksenä aina nousee pintaan: Mikä minussa on vikana?

Suurin pelkoni on, että en tule koskaan löytämään sitä jotain valonpisaraa, joka kannattelisi minua eteenpäin. Oon aivan hukassa ja tuntuu että suuntaan jatkuvasti yhä synkempään pimeyteen.

Nyt tuntuu etten vaan jaksa enää.

1 tykkäys

Hei, luin aamulla viestisi ja mietein mitä minun tulisi sinulle vastata vai vastaanko laisinkaan. Mutta kun luin läpi kirjoitustasi, minua lämmitti se että osaat tuoda niin hyvin esiin oman huolesi ja tuntemuksesi. Minä itse pidän tärkeänä sitä että on olemassa joku jolle voi kertoa näitä asioita ja jakaa huolensa.

Halusin laittaa tämän viestin sinulle että tietäisit että täältä löytyy ihmisiä jotka välittävät sinusta :heart:

1 tykkäys

Kuullostaa tosi raskaalta.
Ja siltä, että olis iso tarve löytää jokin tapa, jolla voisit itseäsi rohkaista ottamaan osaa sosiaaliseen elämään.
Ymmärrän, että se voi tuntua pelottavalta alkuun. Ja yhden ihmisen varassa ei voi olla. Se rooli voi ehkä tuntua ystävällekin liian suurelta vastuulta?
Onko joku, ehkä ammattilainen? jolle voisit näistä asioista ruveta puhumaan. Miten uudessa opinahjossa, onko siellä jotain coachia, psykologia tai muuta? joka voisi kertoa millaisia vaihtoehtoja on.
Yksin en nyt kannata jäädä. Silloin synkkyyden kokemus vaan lisääntyy.

Kiitos vastauksestasi! :heart: Kovasti oon samaan aikaan tämän yksinäisyyden kamppailun kanssa koittanut lähteä kaikenlaisiin sosiaalisiin tapahtumiin ja yrittänyt sen kautta löytää omanlaista seuraa. Keikoilla ja festareilla tullut pyörittyä useampaan otteeseen, mutta en oikeastaan seuraa ole löytänyt. Joku näkymätön este tuntuu olevan siinä etten saa sanoja suustani ja menisi vaan rohkaesti juttelemaan uusille ihmisille.

Ehkä osakseen tämä mun yksinäisyys on muovannut mun ajatusmaailmaa siihen suuntaan, että en olisi riittävä tällaisenaan tai minussa ei ole mitään kiinnostavaa. En vaan meinaa saada selkoa enää mun omista ajatuksista. Ahdistun myös usein siitä, että “häiritsen” tätä mun kaveriani viesteillä liikaa, eikä sen myötä enää jaksa olla mun jutuista kiinnostunut. Pelkään varmaan samalla tän lähes ainoan kaverin menettämistä.

Olen ajatellut viime aikoina, että ottaisin yhteyttä opiskelijaterveydenhuoltoon, muuta reittiä en oikein keksi miten tätä kannattaisi lähteä enää ratkomaan.

Tuo on varmasti paras reitti!
Ja vaikka olet varmasti fiksu niin omaa mieltä ei valitettavasti kannata liiemmin uskoa… (viittaan tuohon riittämättömyyteen). Meidän mieli lähtee joskus valitettaviin suuntiin ja silloin on tarve huomata vääristyneet ajatukset ja sisukkaasti etsiä uudenlaisia tapoja suhtautua itseen.

1 tykkäys

Itellä tuli heti mieleen yläasteen aika. Kun olin epäsuosittu, kukaan ei luonut muhu yhteyttä, ei oikee sanottu mitää jos jotai kommentoin. Ajauduin siitä masennukseen ja miettimään juuri kyseisiä asioita. Mistä kaverit, mistä seura, pitkään elämässä vieläkin mietin tätä.

Tulen kuitenkin nykypäivänä uudelleen ja uudelleen siihen tulokseen, että ei aina se että minä juttelen, oon äänessä, reagoimassa asioihin, mutta entä jos minä olisin se joka kuuntelee, olen vain seurassa, jos en tiedä ketään, tai en ole vielä mukana porukassa, voin vain hengailla mukana, olla passiivinen ja hymyillä.

Nyt olen twitch striimien kautta löytänyt muutaman yhteisön jossa voin olla mukana, joissakin vaan lueskelen ja joissakin sitten juttelen aktiivisuustaso vaihtelee. Mutta helpoimmalla varmaan pääsee, että liityt johonkin ryhmään, olet mukana siellä, katselet millaisia ihmisiä siellä on, “opiskelet” ihmisiä ja tätä yhteisöä tai seuraa missä olet.

Tosi moni on vain taustalla ja mukana asioissa, monesti siinä esim kouluajan “cool-joukossa” on monia jotka ei sano mitään mutta hengaa mukana ja on sillee sitä porukkaa. Joten ehdottaisin että etit mieluisan aiheen, peli, urheilu, aihe mikä vaan. Liityt “hiljaiseksi osallistujaksi” ja kun tuntuu mukavammallta ni vähä kerrallaan jutustelet, reagoit asioihin.

Itse olen ekstrovertti ja opettelen nyt olemaan hiljaa, kuuntelemaan, olemaan vaan mukana ja ei kokoajan äänessä. :slight_smile:

Toivottavasti tälläinen “hiljainen osallistuja”-kokeilu auttaisi sinua pääsemään mukaan asioihin.

1 tykkäys