Jutellaan mielenterveysongelmien räjähdysmaisesta kasvusta

Mielipiteitä, ajatuksia, näkemyksiä. Miksi Suomi on ajautunut mielenterveyskriisiin?

3 tykkäystä

Suomessa on todella paljon mielenterveysongelmia. Työmaailmassa paineet kasvavat kokoajan. Työvoimaa on vähemmän ja työn määrä lisääntyy. Sen seurauksena ihmiset joutuu venymään ja tekemään työtä todella paineen alla. Siitä seuraa taas pahaa oloa. Olen huomannut myös että toisista seläntakana puhuminen on todella yleistä työmaailmassa. Ja esimiehet on ihmeissään kun porukka saikuttaa ja sijaisia ei ole. Avoimuutta täytyis opetella kaikkien, että puhuttas asioista suoraan niitten oikeilla nimillä.
Sitte ihan yleisesti ihmisten ongelmat, kyllähän ne taitaa pohjimmiltaan lapsuudesta ja kiintymyssuhteesta lähteä. Toki kaikki kokemukset elämän varrella vaikuttavat paljon ihmisiin ja muokkaavat toimintaa. Olen itse oppinut että puhuminen on niin tärkeetä! Vaikka se ei todellakaan ole aina helppoa. Muistan joskus nuorenpana ajatelleeni että ei mun mielipiteellä ole väliä tai ei sillä ole vaikutusta. Nyt ajattelen toisin! Muistetaan sanoa positiivisia asioita toisille ja kannustaa niitä kenellä on juuri nyt vaikeaa❣️

7 tykkäystä

Mä uskon että numeroita katsellessa paljon kasvusta johtuu myös siitä että nyt tulee esille monien ja monien sukupolvien takaisia traumoja ja pahoinvoinnin kierteitä jotka ovat sosiaalisesti periytyneet eteenpäin kun mielenterveysasioista ei ole hakeuduttu hoitoon vuosikymmeniä sitten, esimerkiksi siksi ettei hoitoa ole välttämättä ollut saatavilla omalla alueella.

Itse tiedän että omassa perheessäni osa asioista joiden kanssa itse nykyään painin on juuri sellaisia, jotka johtuvat esimerkiksi vanhempien puutteellisesta kyvystä opettaa eteenpäin tunnetaitoja, koska heillä ei itselläänkään ole ollut mahdollisuutta niitä oppia omilta vanhemmiltaan. Vielä pari sukupolvea sitten monet asiat, joista nykyään jutellaan terapiassa, olivat niin tabuja että niistä kärsittiin salassa ja yksin, ja se vaikutti siihen miten ihmiset vuorovaikuttivat keskenään. Näitä “velkoja” maksellaan edelleen.

9 tykkäystä

Tämä on niin totta! Näen sen myös omissa vanhemmissani ja isovanhemmissani. Pahoinvointia on ollu, mutta on vaan eletty ja selviydytty. Traumoja ja haavoja on paljon näkyvissä ja sen ajan sukupolvi ei osaa eikä halua käsitellä asioita. Olen kuullut heiltä myös välillä että onko omia asioita pakko niin paljon miettiä ja käsitellä. Ja he ovat myös kokeneet välillä että heitä syyllistetään kun asioista keskustellaan. Oon koittanu sanoa että se on välttämätöntä jos haluan tuntea itseäni paremmin ja opetella muuttamaan toimintatapoja.

4 tykkäystä

Oon ihan samaa mieltä Kissen ja Emmmisen kanssa. Tuon oman korteni kekoon myöskin :face_with_monocle:

Oma isänisäni oli todella hurja mies, kontrollinhaluinen ja kai narsisti, josta sitten hänen käsittelyssään oma isäni “meni rikki” ja jatkoi hänen jalanjälkiään, kuuleman mukaan kai vähemmän mitä oma isänsä mutta ei oma isänikään osannut oikeasti keskustella mielenterveydestä tai tunteista.

Isäni tapana oli se, että kaikki mitä hän sanoi ja ajatteli oli oikein, eikä sitä saanut kukaan kyseenalaistaa. Eikä hän itsekään kai koskaan kyseenalaistanut, kun on kerran ollut näin niin aina tulee olemaankin tai jotain. Se on ollut todella iso pala koko suvulleni käsitellä ja parantua kaikesta tästä, nyt kun isäni ei enää vaikuta elämässämme.

Kuulemani mukaan, korjatkaa jos olen väärässä, juuri myös siksi, että miespuolisten mielenterveysasioita otetaan enemmän ja enemmän myös pöydälle ja annetaan miespuolisillekin tila tuntea ja olla, tulee myös tilastollisesti enemmän henkilöitä, joilla on mielenterveysongelmia. Aikoinaanhan enemmän ja surullisesti kai vieläkin on olemassa tällaista “miehet eivät itke”- ja “miehet eivät näytä tunteitaan”-kulttuuria, joka on jo lähtökohtaisesti hyvin painostava ja lokeroiva ajattelutapa, että vain koska satuit saamaan tämän sukupuolen et saisi jotain tehdä. Et saisi muka olla ja tuntea, kuka olet, mutta kaikki tunteet mitä tunnet ovat kuitenkin omiasi, ja niiden käsittelemättä jättäminen jarruttaa henkistä kasvua ja voi aiheuttaa pidemmässä mittakaavassa mittavia ongelmia, kun selviytymiskeinoja ei ole opeteltu eikä itseään oikein tunnetakaan. Onneksi olen kuullut, että moni mies elämässäni on alkanut juttelemaan enemmän läheisilleen ja terapeutilleen ja hekin ovat ottaneet sen ensimmäisen askeleen itseään varten :orange_heart: Henkinen hyvinvointi kuuluu meille kaikille!

3 tykkäystä

Kiitos tästä henkilökohtaisesta kertomuksesta ja analyysistä. Uskon myös vahvasti tähän ja siksi olen erittäin iloinen siitä, että ainakin meillä Heltillä psykologien vastaanotoilla käy todella paljon nuoria miehiä. Jotain näissä tuoreemmissa sukupolvissa on kääntynyt oikeaan asentoon, kun myös miehet rohkenevat puhua mielenterveydestä ja hakevat tukea mielen hyvinvoinnin vahvistamiseen.

Tunnistan saman historian kulun myös omasta suvustani. Epäilen, että oman isäni kuoleman suurin taustatekijä oli mielenterveyden syyt (en nyt tässä avaa koko tapahtumaketjua, mutta kerron mielelläni asiasta henk. koht. jos jotakuta kiinnostaa). Siksi koen juuri tämän tematiikan osittain henkilökohtaisena asiana, vaikka nainen olenkin.

7 tykkäystä

En ole mikään asiantuntija mutta 70 luvun lapsena en olisi voinut kuvitellakkaan että tulee aikakausi jolloin sisäisen maailman asioista ja tunteista puhutaan ja kyetään sanoittamaan iitä tällä tavalla. Nuoruudessa luin joitakin Amerikkalaisten terapeuttien kirjoituksia ja puhuin niistä muille, niin sain semmoisia H-Moilas katseita että onko toi jannu ihan seonnut. Sitten tuli Tommy Helstenin Virtahepo olohuoneessa, joka käynnisti ennennäkemättömän ilmiön johon liittyi Jari Sarasvuon Sisäinen Sankari kirja. Muista että siihen aikaan oli ajatus että pojat on käynyt vähän Ameriikassa sekoilemassa ja nyt yrittää härmäläisille myydä jotain utopiaa. Mutta onneksi nyt asiat on toisin ja näistä sisäisistä kivuista on tullut keskustelun arkipäivää enemmän, mutta on tosiasia sekin että ei kaikille. Varsinkin oman sukupolveni edustajat tarvitsee alkoholia tai muuta päihdettä jotta voivat laittaa käden ystävänsä olalle ja todeta “että sä ole kuule hyvä tyyppi”. Eli on se jonkinmoinen ongelma vieläkin tuo puhumattomuus ja siihen kun vielä lisätään se kovan jätkän ego suojaksi, niin se ajaa ihmisen yksinäisyyteen joka on mielestäni kaikkein kauhein tila, jota sitten päihteillä yleensä lievennetään. Ja on kai se niinkin että jos ihminen ei kykene tunnistamaan niitä mekanismejä jotka meidät saa toimimaan tietyissä tilanteissa tietyllä tavalla, niin vaikeahan niistä totutuista vahingollisista reaktioista on eroon päästä. On vain kahdenlaisia ihmisiä. Heikkoja ja niitä jotka eivät vielä tiedä olevansa heikkoja, mutta heikkous ei ole huonoutta, se on ihmiseen kuuluva ominaisuus. Sen kun ymmärtää niin ominaisuus arvostella toista häviää ja se on ihanaa. Jos sinun on vaikea tätä nuorena ihmisenä ymmärtää, niin odota rauhassa kun ikää karttuu. Nm. Tiedän mistä puhun. Elämä helpottuu kun nämä asiat tajuaa, mutta ne on yleensä kasvuprosesseja ja niihin liittyy kasvukipuja, niinkuin muistat kun pituutta kasvoit niin kummasti vihloi joka paikkaan. Mutta henkinen kasvusuunta on pienemmäksi, mutta silti suuremmaksi, se on paradoksi, niinkuin vissiin koko elämä, täynnä mysteereitä ja paradokseja ja mitä vielä muuta. Nuorena luulin tietäväni, mutta tänään tiedän luulevani. Ystävällisesti Mika

7 tykkäystä

Kiitos @Mika_Kamarto tosi koskettavasta kirjoituksesta. Puhutteli minua tosi paljon​:+1::pray:t2:

1 tykkäys

Kun Ville tulet Vantaalle/Helsinkiin hoitamaan asioita, niin pistetään sun Tesla mun parkkihalliin Kivistöön ja mennään mun Taksille loppumatka ja jutellaan mukavia.

1 tykkäys

Näin tehdään :slightly_smiling_face:

Onkohan ne mt-ongelmat sitten kasvaneet, vai onko niistä puhuminen vain helpottunut?

Toki nykyaika on tuonut mukanaan somet ym. mitä internet sisältää, jotka voivat vaikuttaa entistä enemmän mielenterveyteen. Ajat on kuitenkin muuttuneet varmasti siinä mielessä, että ennen vanhaan erilaisuudestaan tai heikkouksistaan puhuminen oli mielestäni tuomittavampaa.

Tämä tuli nyt vaan mieleen @Mika_Kamarto :n lauseesta

Ajatukseni nyt jäivät sitten poukkoilemaan näihin tiettyihin sukupolviin, joiden on todellakin hankala, tai jopa mahdotonta puhua näistä asioista.

Miesten varsinkin on tuntunut olevan todella hankala avautua mistään. Niistä tyypeistä joiden kanssa olen seurustellut eläissän (syntyneet 70 ja 80-luvuilla) ei melkein kukaan osannut puhua tunteistaan suoraan kasvotusten, jos ollenkaan. Tuntui niin pahalta yrittää keskustella rauhallisesti selvinpäin toisen ajatuksista, kun se toinen ei vaan kykene. Tuijottaa melkein tippalinssissä takaisin, josta näkee että mieli tekisi avautua, mutta enintään avaa suunsa ja loksauttaa sen takaisin kiinni. Sen jälkeen poistuu huoneesa kiroillen itselleen, kun ei vaan pysty. Järkyttävä voima jollain typerällä vanhalla kulttuurilla, jonka selitys tietenkin on “isiemme synnit”.

Veikkaankin, että nuoremmat sukupolvet ovat alkaneet oppia paremmille tavoille tässä? Ei mitään tietoa, mutta arvelisin vaan.

Jorinoihini liittyvää dokumenttia Miesten vuoro a, jos joku ei ole vielä nähnyt, niin suosittelen lämpimästi Steam of Life - Documentary Trailer - POV 2011 | PBS - YouTube

5 tykkäystä

Olen kanssasi samaa mieltä.
Lisäksi olen itse huomannut, että julkisella puolella apua ei meinaa saada vaikka sitä todella tarvitsisi. Toisinsanoen siis täytyy olla vaikeasti masentunut, hoidettu vähintään kahdella mieliala/masennuslääkkeellä tai vahingollinen itselleen tai muille ennenkun saisi apua. Karmeaa että odotetaan mielentilan menevän niin alas. Minun mielestäni pienempi paha olisi auttaa avun tarvitsijoita heti. Voi jopa olla että esimerkiksi psykoterapiaa riittäisi muutama kerta versus se et odotetaan liian pitkään ja sit ei enää muutama kerta välttämättä riitä. Surullista!!!

4 tykkäystä

Olet kyllä niiin oikeassa!!
Siinä tilanteen alussahan tulee juuri se tunne että olen ihan yksin tämän vyyhdin kanssa.
Sais edes akuuttivaiheessa yhden tunnin olla ihmisen kanssa joka ymmärtää, kuuntelee ja välittää, niin tulisi tunne että en ole yksin ja se auttaisi jo huimasti vaikka tilanne tietysti vie oman aikansa korjaantuakseen joka tapauksessa.

Itsekkin koin näin kun koin 2012 totaalisen burn-outin. Ja sain kyllä sitten yksityiseltä puolelta rahalla kuuntelijan.
Kunnalliseen oli jo silloin puolen vuoden jono. Mitä mahtaa olla tänäpäivänä?

Se onkin mielenkiintoinen kysymys, onko ongelmat lisääntyneet vai tulleet vain enemmän esille? Yhteiskunta on muuttunut mt-asioiden suhteen valtavasti ihan viime vuosina. Tabua on rikottu, ja erityisesti miesten tunteet ja ahdinko on tullut hyväksytymmäksi. Julkisuuden henkilöt ovat kertoneet omista mt-haasteistaan avoimesti, ja varsinkin nuorten parissa aihe ei ole mikään tabu, kuten se oli vielä jokunen aika sitten.

Aloin kuitenkin pohtimaan miten itsesäätelyn pulmien räjähtäminen käsiin tulee vaikuttamaan tähän yhtälöön. Jokainen lasten kanssa pidempään työskennellyt (päiväkodit, koulut yms.) on varmasti huomannut, miten itsesäätelyn haasteiden määrä on suorastaan räjähtänyt. Kuten eräs opettaja sanoi, 15v sitten luokalla oli 1-3 oppilasta jotka tarvitsivat tukea itsesäätelyyn. Nyt on 1-3 jotka eivät tarvitse.

Yhteiskunta on muuttunut nopeatempoiseksi ja palkinnot tulevat helpolla ja nopeasti. Ei tarvitse kuin verrata 80-luvun lastenohjelmia ja -elokuvia nykyajan vastaaviin, ero on valtava. Peleissä palkintoja alkaa tulemaan heti, dopamiinia pumpataan jatkuvalla syötöllä. Kun mitään ei tarvitse odottaa, ei se odottamisen kyky ja taito myöskään kehity. Tämä puolestaan näkyy koulussa, ja kun koulu ei suju se helposti luo vaaratekijöitä mt-haasteiden suhteen, suojaavien tekijöiden sijasta.

Itselleni on vaikea ymmärtää, miten nuorten mt-palveluihin ei saada resursseja tarpeeksi. Varhainen puuttuminen ja hoito on aina kustannustehokkaampaa kuin hoito vasta isojen haasteiden kohdalla. Ja ne kulut tulevat epäsuorasti yhteiskunnan maksettavaksi, kun oireilevat nuoret elävät elämäänsä.

2 tykkäystä

Itse uskon, että ongelmat ovat lisääntuneet ja niitä on myös tuotu enemmän esille.

Luin jonkun some kommentin siitä, ettei tämä postaaja uskonut, että meitä on luotu kestämään jatkuvien ikävien uutisten kuulemista. Ns. ennen vanhaan monia juttuja ei uutisoitu, ja vielä kauempana historiassa ei vain tiedetty mitä toisella puolella palloa tapahtuu. Mutta nyt tulee joka suunnasta ikäviä uutisia, ihmisiin kohdistuvaa vääryyttä niin suomessa, kuin ulkomailla. Ja monet nuoret kokevat epätoivoa ilmastonmuutoksesta ja esimerkiksi sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöön kohdistuvasta syrjinnästä ja laillisista epäkohdista.

Aina sanotaan vielä, että jos ei olla tyytyväisiä, niin pyrkikää muuttamaan asioita. Mutta kun niitä yrittää, niin uudistuksia ei vain tehdä esim. Translakia on yritetty uudistaa monesti, mutta se ei ikinä etene halutulla tavalla. Siitä on myös vain muutama hassu vuosi, kun tasa-arvoinen avioliitto laki tuli edes voimaan.
Muita esimerkkejä on lukuisia, ja kaikkien tukien väheneminen pahentaa tilannetta lisää ja lisää.

Sosiaali- ja terveysalalla on moni asia aivan vinksallaan, ja jotain syystä asioita ei vain saada korjattua. Resurssipulasta puhutaan aina, mutta se ei ole pelkästään sitä miten paljon rahaa on käytettävissä palveluihin. Kyse on myös siitä, miten raha ja muut resurssit käytetään.

Jos ajatusleikkinä tuo n. 16,5 miljardia olisi käytettävissä, ja täysin puhtaalta pöydältä pitäisi lähetä miettimään miten tuolla rahalla saadaan mahdollisimman toimiva systeemi, niin tulos tuskin olisi meidän nykyinen malli. Aina kun puhutaan, miten rahaa ei ole ja mistään ei voi säästää, olisi hyvä muistaa että yhdistyksille puliveivataan rakenteellisen korruption rahaa miljardeja joka vuosi. Suomi-Venäjä seura saa 800 miljoonaa, eikä toiminnanjohtaja edes osaa sanoa mihin raha käytetään. Veikkaushäviörahaa jaetaan satoja miljoonia, ja niistä aivan liian iso osa menee eri yhdistysten hallitusjäsenten taskuun. Ja onhan siellä mukana yhdistyksiä, jotka käytännössä ovat olemassa vain veikkaushäviörahan saamista varten. Vai miltä kuulostaa miljoonia saava yhdistys, jonka ainoa toiminta on pitää kaksi vuosikokousta vuodessa? Tai yhdistys, joka saa miljoonia ja tehtävänä on vähentää tupakointia Kirgisiassa (eikä tämä ole edes vitsi, vaan todellisuutta)?

Samaan aikaan vähän väliä tulee vastaan nuori, joka kertoo miten tapaamiset psykiatrian poliklinikalla on jouduttu lopettamaan. Syy tähän on, ettei nuori voi riittävän huonosti, koska jonossa on vielä pahemmin oireilevia. Harvalla nuorella olo kohentuu mt-ongelmien kanssa ilman hoitokontaktia, joten näistä “ei-riittävän-huonossa-kunnossa-olevista” suurin osa tulee olemaan jonkun ajan päästä riittävän huonossa kunnossa, jotta hoitosuhde “joudutaan” aloittamaan uudestaan. Käytännössä tällä oravanpyörällä tuhlataan resursseja, johon ei pitäisi kyllä olla varaa.

Toisaalta samaan aikaan lääkärit, psykiatrit ja sosiaalityöntekijät useilla paikkakunnilla vaihtavat työpaikkoja vähän väliä. Tätäkin useampi nuori on sanoittanut, että ei jaksa koko elämäntarinaansa kertoa vähän väliä uudestaan ja uudestaan, kun se lääkäri/sosiaalityöntekijä kuitenkin lähtee hetken päästä.

Ennaltaehkäisyyn ollaan panostettu, mutta tuntuu että siitäkin resurssista liian iso osa valuu hukkaan. Ennaltaehkäisyhän tuppaa usein olemaan jonkinlainen hanke. Ja hankkeissa on aina alku ja loppu, ja usein hankkeen loputtua siitä ei jää mitään pysyvää jäljelle. Esimerkiksi oma työni on lukuvuoden mittainen hanke, ja kunnassamme on myös hankkeen kautta koulun nuorisotyöhön palkattu pari työntekijää. Työtä ei voi tehdä ennen kuin nuoriin on saanut luotua luottamuksellisen suhteen, joka vie aikaa. Sanoisin, että 10kk hankkeesta puolet ajasta menee tuon suhteen luomiseen. Nyt jos hanke loppuu, siitä 10kk ajasta on sitä tavoitteellista työtä päästy tekemään 5kk. Hankkeen jatkosta yleensä päätetään hankkeen loppuessa, jolloin usein käy niin että hankkeella työllistetyt ovat ehtineet etsiä jo uuden työpaikan itselleen. Vaikka hanke jatkuisi, jos siihen palkataan uuden työntekijä menee seuraavasta 10 kuukaudesta taas puolet pohjatyön tekemiseen.

Yhtenä esimerkkinä on hanke, jossa tutkitaan mitkä menetelmät toimivat parhaiten koulukiusaamisen ehkäisemisessä ja puuttumisessa. Vaikka koulussa työskentelen, kuulin tästä koulutuksesta ensimmäistä kertaa messuilla yhden esityksen sivulauseessa. Kun hankkeessa mukana olevalta kysyttiin, tuleeko hankkeen tulokset johonkin esille, hän ei edes tiennyt. Arveli, että varmaan johonkin nettisivulle tulee. Eli meillä on hanke, jonka tuloksia varmasti haluttaisiin nähdä maamme jokaisessa koulussa. Mutta todennäköisesti hankkeen tulokset jäävät hyvin pienen piirin tietoon, eikä suurin osa kouluista tule siitä koskaan kuulemaan. Tällöin herää kysymys, onko hanke ensisijaisesti työllistämässä muutamaa ihmistä, vai vaikuttamassa hyvinvointiin? Jokainen sosiaali- ja terveysalalla työskentelevä on törmännyt varmasti termiin hankehumppa. Ei se kritiikki ihan tyhjästä ole syntynyt. Hyvien, vaikuttavien ja tehokkaiden hankkeiden lisäksi meillä on aika paljon hankkeita, joiden vaikuttavuus jää hyvin pieneksi verrattuna kustannuksiin.

Kun tässä nyt päästiin avautumisen makuun, täytyy vielä lopuksi ihmetellä miten tietoisesti tehdään päätöksiä jotka lisäävät ongelmia. Hyvänä esimerkkinä varhaiskasvatus. Varmasti kaikkien tiedossa on, että mitä aikaisemmin haasteisiin päästään puuttumaan ja vaikuttamaan, sitä halvemmalla päästään. Varhaiskasvatukseen sijoitetut rahat säästävät kokonaisuudessa enemmän kuin aikuissosiaalityöhön sijoitetut rahat. Varhaiskasvatuksen kenttä on pk-seudulla kärsinyt pätevien opettajien pulasta jo vuosikymmeniä. Viime vuosina on pk-seudulla (Helsinki, Espoo, Vantaa) ollut vuosittain 400+ pätevän opettajan vajaus. Tilanteelle ei ole tehty mitään konkreettista, koska ei ole ollut pakko. Lapset pysyvät elossa päiväkodeissa. Opettajapulaa on paikattu tekemällä lastenhoitajista sijaisia, jolloin pulaa on lastenhoitajista. Ja tätä on paikattu viime vuosina mm. päivän mittaisella koulutuksella, jolla työttömästä tehdään lastenhoitaja. Ja tämä yhtälö toimii, jos tavoitteena on pitää lapset elossa ja kohtuullisen tyytyväisinä päiväkodissa.

Mutta sillä ei kyllä tulevia mt-ongelmia ehkäistä. Kun puhutaan kouluvalmiuksien opettamisesta ja kartoittamisesta, itsesäätelyn pulmien tunnistamisesta ja tukemisesta, nepsy-lasten tunnistamisesta ja tukemisesta sekä mt-ongelmien suojaavista tekijöistä (mm. ystävät, itsetunto, hyväksytyksi tulemisen tunne, ristiriitojen käsittelytaidot ja vuorovaikutustaidot), siihen ei valitettavasti ihan lastenhoitajan koulutus (lähihoitaja tai uusi päiväkurssi) riitä. Eikä siihen riitä aina edes varhaiskasvatuksen opettajan koulutus. Aiemmin opettajaksi pystyi valmistumaan sekä yliopistosta että sosionomin opinnoista. Näistä yliopiston koulutuksessa painotus on vahvemmin pedagogiikkaan ja didaktiikkaan, ja sosionomin puolelta valmistui keskimäärin vahvemmat painotukset juurikin noihin suojaaviin asioihin. Muutama vuosi sitten runtattiin väkisin läpi laki (vastoin kaikkia asiantuntijalausuntoja), jossa varhaiskasvatuksen opettajaksi voi valmistua enää yliopistosta. Varhaiskasvatuksen opettajista n.40% tuli sosionomipuolelta. Eli huutavassa opettajapulassa päätettiin väkisin lisätä pulaa poistamalla tulevaisuudessa 40% valmistuvista opettajista. Tämä kuulemma korvattaisiin lisäämällä yliopiston koulutuspaikkoja, vaikka kaikille oli tiedossa että suurin osa yliopistosta valmistuvista eivät varhaiskasvatuksen opettajina montaakaan vuotta työskentele, vaan opiskelevat hieman lisää ja siirtyvät muihin ammatteihin, esimerkiksi alaluokkien opettajiksi. Palkka alkaa eri numerolla, työn kuormittavuus huomattavasti vähäisempi.

Lakimuutoksessa mainittiin, että sosionomit voivat työllistyä tulevaisuudessa varhaiskasvatuksen sosionomeiksi. Tosin tämän nimikkeen sisältöä tai työnkuvausta ei määritelty, sanottiin vain että se tehdään myöhemmin. Tästä on nyt 4-5 vuotta, eikä sitä ole vieläkään määritelty. Enkä tiedä, onko missään edes vielä palkattu varhaiskasvatuksen sosionomia. Lakimuutos runnottiin väkisin, ja kyseessä ei missään vaiheessa ollut lasten etu vaan yliopistojen halu nostaa itsensä ammattikorkeakoulujen yläpuolelle. Toki paperilla muutoksella parannettiin varhaiskasvatuksen pedagogista sisältöä, mutta se on vain sanahelinää koska ei siellä käytännössä ole juurikaan mahdollisuutta toteuttaa suunnitelmien mukaista opetusta. Sijaiskiellot, suhdelukujen venkslaaminen, isot ryhmät ja tuen saamisen vaikeus tekevät työstä lähinnä selviytymistä päivästä toiseen.

Kun alalalta viedään päteviä opettajia ja tilalle tulee yllälueteletujen asioiden osalta kouluttamattomia, on vaikea nähdä miten se ainakaan vähentäisi haasteita tulevaisuudessa. Yhä useampia lapsi porskuttaa läpi varhaiskasvatuksen ilman asianmukaista tukea ja varhaista puuttumista, ja nämä kasaavat ongelmat kouluihin. Koulujen resursseja (esim. ohjaajien määrä) vähennetään kuitenkin jatkuvasti. Taas on vaikeaa nähdä, miten ohjaajien (äärettömän tärkeitä mm. opettajien jaksamisen kannalta) vähentäminen millään tavalla vähentäisi haasteita. Ja kun se koulu on porskuteltu läpi ilman riittävää tukea, päädytään sosiaalihuollon pariin ja asiakkaaksi.

Maalaisjärjellä ajateltuna on käsittämätöntä, että varhaiskasvatuksesta ja kouluista leikataan ja vähennetään resursseja. Toki näistäkin on vuosikausia puhuttu, jopa vuosikymmeniä. Kukaan ei ole vain asioihin puuttunut, koska mitään vakavia seurauksia ei ole lyhyellä aikavälillä tullut. Nyt sitä vuosia jatkuvan aliresurssoinnin hedelmää nautitaan.

1 tykkäys

Moi Ville! Miten kevät on alkanut? Mä laitan nyt viestin tätä kautta ja tän ketjun kautta kun en oikeen näitä nettijuttuja hallitse.
Mä käytin koko talven kovia särkylääkkeitä, ensin suolisto kipuihin ja sitten jatkoin väärinkäytön merkeissä, pakko myöntää. Petollista kamaa kun antaa aika euforisia fiiliksiä. Nyt olen onneksi kuivilla niistä ja maailma näyttää kirkkaamalta näin " selväjärkisenä", tai ainakin enemmän simnepäin.
Tuli ikävä, niin halusin moikata.
Mahtavaa tulevaa kesää.
Terv. The daximen.

1 tykkäys