Itsetunto-ongelmat

Syvä huokaus ja häpeän puna poskilla. Sydämen tykytys korvissa, jännittyneet hartiat korvissa.

Ajattelin, että uskallan, sillä tämä foorumi tuntuu turvallisesta. Avautua nimittäin aiheesta, joka on itselle tuskaisen häpeällinen.

Itsetunto-ongelmat ja yksinäisyys.

Olen huomannut viime päivinä kamppailevani erityisen paljon itsetunto-ongelmien kanssa. Hävettää sanoa ääneen etten ole 34 ikävuoteen mennessä ollut yhden ainoassa parisuhteessa. Treffailut mahtuu kahden käden lukemiin. Suurin haaveeni olisi saada elämääni kumppani sekä saada kokea äitiys. Samalla se on elämäni pelottavin ja ahdistavin ajatus. Se on niin ahdistava, että olen vältellyt aihetta jo melkein vuosikymmeniä. Siirtänyt ajatusta aina vain kauemmas itsestäni. Yksinäisyys on samalla sairastuttanut ja vienyt hyvin syvälle pimeään.

Mulla on ollut aina todella huono itsetunto - siihen liittyy monta asiaa. En kykene näkemään itsessäni mitään hyvää mitä tulee treffailuun tai parisuhteeseen. Huomaan astuvani kerta toisensa jälkeen samoihin ajatusansoihin, mutta silti jatkan itseni sabotoimista astumalla uudelleen.

En uskalla lähestyä uusia ihmisiä parisuhde mielessä;

Ajattelen, että olen suuri pettymys ulkonäöllisesti. Ajattelen, ettei kukaan voisi ikinä ihastua tämän näköiseen ja kokoiseen ihmiseen.
Ajattelen, että minun pitäisi olla tietynlainen, tietynnäköinen, jotta minut hyväksytään.
Pelkään, että mua ei hyväksytä.
Pelkään, että vietän elämäni yksin.
Pelkään, että en tule ikinä saamaan lasta.
Ahdistun joka vuosi syntymäpäivilläni - taas yksi vuosi yksin.
Kaipaan rakkautta, fyysistä kosketusta, lohdutusta ja huolenpitoa.
Tunnen surua kattaa pöytä joka päivä yhdelle.
Tunnen yksinäisyyttä kun yöllä herään painajaiseen ja joudun itse itseni rauhoittamaan.
Häpeän kun tulee esille etten ole koskaan seurustellut.

Tiedän, että avaimet on mun käsissä.
Tiedän, että olen itse itseni esteenä.
Mutta en uskalla. En uskalla. En vaan kertakaikkiaan uskalla. Pelko on lamaannuttanut ja vienyt toimintakyvyn. Oon niin ahdistunut ja surullinen tämän asian vuoksi. Välillä suututtaa. SUUTUTTAA ne kaikki ikävät kommentit kehostani ja itsestäni mitä olen muiden toimesta joutunut kuulemaan.

Tunnen itseni voimattomaksi. En jaksaisi enää kuunnella sitä jatkuvaa, 24/7 pyörivää levyä, mikä sanoo, että olen huono ja arvoton. Ruma ja läski.
Haluaisin hetken levätä.

Millä sitä itsetuntoa saisi…miten sitä osaisi suhtautua itseensä lempeämmin ja armollisemmin. Miten sitä oppisi rakastamaan itseään.

Niskaan on jo muodostunut kyhmy pään painautumisesta alas. Häpeä vetää alaspäin…:pensive:

3 tykkäystä

Hei! Tässä nukkumaanmennessä tekee mieli raapustaa liian lyhyt vastaus. Harmittaa kuulla miten toivo on hävinnyt…

Mutta anna silti muutokselle mahdollisuus. Anna toisen ihmisen päättää mitä se ajattelee sinusta. Monesti ihminen on itse liian rankka esim omaa ulkomuotoansa kohtaan.

Osaat kyllä supertarkasti kuvailla omaa ajatusmaailmaa. Nyt tarviit vielä rohkeutta :+1:

Ihanaa viikonloppua sinne kaikesta huolimatta :heart:

1 tykkäys

Hei, itselläni itsetunto ongelmiin on auttanut se kun olen alkanut ajattelemaan että minuudessa on monta ulottuvuutta. On se puoli miten näen itse itseni, se puoli miten läheisimmät ihmiset näkevät minut ja miten ulkopuoliset henkilöt näkevät minut. Mikään näistä ulottuvuuksista ei ole koko totuus vaan peilaa jotain tiettyä osa-aluetta totuudesta ja todellinen minuus muodostuu kaikkien tuntemiesi ihmisten mielikuvista. On helpompaa ajatella että vaikka en itse osaa arvostaa tiettyjä piirteitä itsessäni ja välillä ällötän itseäni niin silti muut ihmiset näkevät minussa ominaisuuksia joita en pysty itsessäni näkemään. Ja myös se millaisena itsensä näkee ei tarkoita sitä että sellainen todellisuudessa on. Oli aikamoista kapulakieltä mutta toivottavasti ymmärsit mitä hain takaa :sweat_smile:

2 tykkäystä

Kiitos Ville!

Niin, se rohkeus. Sitä tarvitaan edes hiukan, sen verran, että uskaltaisi ottaa sen kaikkein pienimmän askeleen. Ja itsensä puolelle asettumista. Voimaa asettua rankaisevaa puolta vastaan. Myös toivoa. Edes hiukan, jotta olisi motivaatiota askeleen ottamiselle :heart: Mutta olen toivoni menettänyt, uskosta puhumattakaan :pensive: Ehkä jonain päivänä ajattelen toisin…

Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua sinne :sunny::blush:

1 tykkäys

Kiitos vastauksesta! Ja kyllä, ymmärsin mitä tarkoitit :blush: Mulla itsellä ainakin on suuri ongelma juuri siinä, että en usko muiden puheisiin hyvässä mitä tulee minuun. En esimerkiksi usko vaikka ystäväni kertovat kuinka ihana ja huomaavainen olen, en usko jos joku kehuu minua ulkonäöllisesti. Ajattelen heti heidän valehtelevan tai muuten vain mielistelevän. Osa syy näihin itsetunto-ongelmiin löytyy varmasti mielenterveys sairauksistani, mutta myös jo ala-asteikäisenä romuttuneesta minä-kuvasta.

Haluaisin pystyä uskomaan niitä totuuksia mitä kuulen ulkopuolelta, mutta siinä suhteessa olen kykenemätön :pensive:

En tiedä kuinka paljon tarvitsisin vahvistusta omasta hyvyydestäni ennenkuin alkaisin uskomaan edes hieman.

1 tykkäys