Itsetunto-ongelmat

[Junsuliini]

Syvä huokaus ja häpeän puna poskilla. Sydämen tykytys korvissa, jännittyneet hartiat korvissa.

Ajattelin, että uskallan, sillä tämä foorumi tuntuu turvallisesta. Avautua nimittäin aiheesta, joka on itselle tuskaisen häpeällinen.

Itsetunto-ongelmat ja yksinäisyys.

Olen huomannut viime päivinä kamppailevani erityisen paljon itsetunto-ongelmien kanssa. Hävettää sanoa ääneen etten ole 34 ikävuoteen mennessä ollut yhden ainoassa parisuhteessa. Treffailut mahtuu kahden käden lukemiin. Suurin haaveeni olisi saada elämääni kumppani sekä saada kokea äitiys. Samalla se on elämäni pelottavin ja ahdistavin ajatus. Se on niin ahdistava, että olen vältellyt aihetta jo melkein vuosikymmeniä. Siirtänyt ajatusta aina vain kauemmas itsestäni. Yksinäisyys on samalla sairastuttanut ja vienyt hyvin syvälle pimeään.

Mulla on ollut aina todella huono itsetunto - siihen liittyy monta asiaa. En kykene näkemään itsessäni mitään hyvää mitä tulee treffailuun tai parisuhteeseen. Huomaan astuvani kerta toisensa jälkeen samoihin ajatusansoihin, mutta silti jatkan itseni sabotoimista astumalla uudelleen.

En uskalla lähestyä uusia ihmisiä parisuhde mielessä;

Ajattelen, että olen suuri pettymys ulkonäöllisesti. Ajattelen, ettei kukaan voisi ikinä ihastua tämän näköiseen ja kokoiseen ihmiseen.
Ajattelen, että minun pitäisi olla tietynlainen, tietynnäköinen, jotta minut hyväksytään.
Pelkään, että mua ei hyväksytä.
Pelkään, että vietän elämäni yksin.
Pelkään, että en tule ikinä saamaan lasta.
Ahdistun joka vuosi syntymäpäivilläni - taas yksi vuosi yksin.
Kaipaan rakkautta, fyysistä kosketusta, lohdutusta ja huolenpitoa.
Tunnen surua kattaa pöytä joka päivä yhdelle.
Tunnen yksinäisyyttä kun yöllä herään painajaiseen ja joudun itse itseni rauhoittamaan.
Häpeän kun tulee esille etten ole koskaan seurustellut.

Tiedän, että avaimet on mun käsissä.
Tiedän, että olen itse itseni esteenä.
Mutta en uskalla. En uskalla. En vaan kertakaikkiaan uskalla. Pelko on lamaannuttanut ja vienyt toimintakyvyn. Oon niin ahdistunut ja surullinen tämän asian vuoksi. Välillä suututtaa. SUUTUTTAA ne kaikki ikävät kommentit kehostani ja itsestäni mitä olen muiden toimesta joutunut kuulemaan.

Tunnen itseni voimattomaksi. En jaksaisi enää kuunnella sitä jatkuvaa, 24/7 pyörivää levyä, mikä sanoo, että olen huono ja arvoton. Ruma ja läski.
Haluaisin hetken levätä.

Millä sitä itsetuntoa saisi…miten sitä osaisi suhtautua itseensä lempeämmin ja armollisemmin. Miten sitä oppisi rakastamaan itseään.

Niskaan on jo muodostunut kyhmy pään painautumisesta alas. Häpeä vetää alaspäin…

[terapeuttiville]

Hei! Tässä nukkumaanmennessä tekee mieli raapustaa liian lyhyt vastaus. Harmittaa kuulla miten toivo on hävinnyt…

Mutta anna silti muutokselle mahdollisuus. Anna toisen ihmisen päättää mitä se ajattelee sinusta. Monesti ihminen on itse liian rankka esim omaa ulkomuotoansa kohtaan.

Osaat kyllä supertarkasti kuvailla omaa ajatusmaailmaa. Nyt tarviit vielä rohkeutta

Ihanaa viikonloppua sinne kaikesta huolimatta

[Oispanalle]

Hei, itselläni itsetunto ongelmiin on auttanut se kun olen alkanut ajattelemaan että minuudessa on monta ulottuvuutta. On se puoli miten näen itse itseni, se puoli miten läheisimmät ihmiset näkevät minut ja miten ulkopuoliset henkilöt näkevät minut. Mikään näistä ulottuvuuksista ei ole koko totuus vaan peilaa jotain tiettyä osa-aluetta totuudesta ja todellinen minuus muodostuu kaikkien tuntemiesi ihmisten mielikuvista. On helpompaa ajatella että vaikka en itse osaa arvostaa tiettyjä piirteitä itsessäni ja välillä ällötän itseäni niin silti muut ihmiset näkevät minussa ominaisuuksia joita en pysty itsessäni näkemään. Ja myös se millaisena itsensä näkee ei tarkoita sitä että sellainen todellisuudessa on. Oli aikamoista kapulakieltä mutta toivottavasti ymmärsit mitä hain takaa

[Junsuliini]

Kiitos Ville!

Niin, se rohkeus. Sitä tarvitaan edes hiukan, sen verran, että uskaltaisi ottaa sen kaikkein pienimmän askeleen. Ja itsensä puolelle asettumista. Voimaa asettua rankaisevaa puolta vastaan. Myös toivoa. Edes hiukan, jotta olisi motivaatiota askeleen ottamiselle Mutta olen toivoni menettänyt, uskosta puhumattakaan Ehkä jonain päivänä ajattelen toisin…

Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua sinne

[Junsuliini]

Kiitos vastauksesta! Ja kyllä, ymmärsin mitä tarkoitit Mulla itsellä ainakin on suuri ongelma juuri siinä, että en usko muiden puheisiin hyvässä mitä tulee minuun. En esimerkiksi usko vaikka ystäväni kertovat kuinka ihana ja huomaavainen olen, en usko jos joku kehuu minua ulkonäöllisesti. Ajattelen heti heidän valehtelevan tai muuten vain mielistelevän. Osa syy näihin itsetunto-ongelmiin löytyy varmasti mielenterveys sairauksistani, mutta myös jo ala-asteikäisenä romuttuneesta minä-kuvasta.

Haluaisin pystyä uskomaan niitä totuuksia mitä kuulen ulkopuolelta, mutta siinä suhteessa olen kykenemätön

En tiedä kuinka paljon tarvitsisin vahvistusta omasta hyvyydestäni ennenkuin alkaisin uskomaan edes hieman.

[Storberg]

Moi. Vastaukseni on toki myöhässä, mutta tuli eteen silmäillessäni ja ajattelin vastata tähän parhaani mukaan.

Tunnistan itsessäni tosi paljon tuota itsetunto ongelmmallisuutta ja se korostuu nyt aika ajoin mulla lähinnä tässä, kun ei irronnut opiskelupaikkaa ja lievän stressin, itsekamppailun kanssa. Ajattelen paljon itsestäni myös, että pitäis olla aivan joku muu kuin minä. Inhottavinta on kun miettii paljon, mikä vika mussa on. Ahdistaa myös omat synttärit, en koe saavani onnitteluja tai mitään, haluan että minut unohdetaan.
Näin kesällä, kun ois aikaa nähdä ystäviä niin en jaksa eikä kiinnosta nähdä ketään.
Nyt kun tavallaan itse tiedän oman koulupaikka tilanteenikin, niin en halua nähdä ketään, koska se tuntuu epäonnistumiselta ja pakonomaiselta selittämiseltä miksi 5kk harjoittelu ei tuottanut koulupaikkaa. Inhottava, piikittelevä pelko miten elokuu alkaa ja menee, kun on eri hakuja mitä kautta yritän vielä ja syksyn haulla yritän myös uudelleen hakea kouluihin. Silti tuntuu, että en voi muuta kuin epäonnistua uudelleen.
Hävettää olla samaan aikaan hukassa, vaikka samaan aikaan on suunnitelmia mutta epävarmuua voiko niistä mikään toteutua syksyksi. Sä et oo ainut edes, joka ei oo seurustellut (jos helpottaa yhtään.) Sä ehdit vielä ja kaikkea voi tapahtua.

Mulla jää herkästi myös päälle tuntemukset, mitä joku vois sanoa mulle mun opiskelu yritystilanteesta ja tekee mieli suoraan sanottuna niiden tunteiden vallassa alkaa sanoa ääneen räyhäen, koska se tuntuu pahalta ja kiukuttaa. Silti jokin mussa sanoo, että mä en saa luovuttaa. Mä näytän niille tuntemuksille, ajatuksille, koko maailmalle.

Sä et ole arvoton etkä ruma tai mitään semmosta.
Sen sijaan sä voisit kirjottaa itelles lapulle tai johki parempana hetkenä säännöt, jotka on sulle itelle tsemppaavassa muodossa. Laitat esille niin, että aina kun on huonompi hetki voit lukea ne. Annat niiden lauseiden tulla sun ajatuksiisi ja unelmiisi, mitä ikinä ne sulla onkaan nyt ja elät unelmissas hetken.
Se ainakin autttaa mua tavallaan kantamaan itseäni taas uudelleen ja mennä taistoon elämääni vastaan.

Tsemppiä sulle ja lämmintä kesää!

[Junsuliini]

Avasin tämän foorumin piiitkän tauon jälkeen ja olipa mukava huomata, että olit vastannut viestiin… Kiitos siitä!

Ja vastauksena viestiisi; anna aikaa itsellesi ja ota pieniä askelia eteenpäin. Se, että et vielä päässyt kouluun ei tarkoita ettetkö ikinä pääsisi. Nyt ei vain ollut sen aika vielä, mutta uskon vahvasti, että pystyt kyllä ja pääset toteuttaminen itseäsi ja unelmiasi! Voisin välittää sulle sitä samaa myötätuntoa, toivoa ja uskoa mitä mulle lähetit

Luin viestini uudelleen kun olin unohtanut mitä olin kirjoittanut… valitettavasti asiat eivät ole muuttuneet yhtään ja tänään samojen asioiden kanssa olen kamppaillut ja kipuillut. En jaksa vaan uskoa, että ne siitä mihinkään tulee muuttumaan kun pelko ja uskomuksen itsestä rajoittaa liikaa…se surettaa

[Storberg]

Kiitos sinulle tsempeistä.
Tilanteeni muuttui lopulta ja pääsinkin varasijalta opiskelemaan. Tämän kokemuksen takia haluan taas sinulle luoda yhtälailla rohkaisua omaan tilanteeseesi.
Aina voi kuitenkin kaiken yrittämisen jälkeen tapahtua mitä tahansa. Tärkeintä on vaikka itse ei uskoisi itseensä niin osoittaa omalla tyylillään se , mitä olet.
Sinä olet arvokas, kiinnostava, hyvä persoona ja sympaattisen oloinen.

Mukavan vastauksesi kautta huomaan sinussa esimerkiksi paljon sympatian piirteitä ja vaikutat myös todella fiksulta, vaikka oletkin yhtä epävarma kuin minäkin omassa elämässäni . Kaikesta huolimatta täytyy yrittää puskea sen oman mörönköllin läpi ja mennä unelmia kohti. Se on jäätävää ja pelottavaa sekä varmasti luo lisää negatiivisia tuntemuksia pintaan, mutta olen 1000 prosenttisesti varma, että pystyt mihin vain. Älä kuitenkaan anna elämän takerruttaa sinua siihen epävarmuuteen ja huonommuuteen, sillä sitä sinä et taatusti ole.

Suhde asioissa annat mennä kuten elämä vie. Ehkei nyt ole vielä oikea aika, mutta se AIKA TULEE. En osaa sanoa milloin, mutta se tulee…

Kaikki muuttuu kyllä, kun vain uskallat yrittää step by step mennen omaan tahtiisi pelkoja kohti. Kannustan sinua sydämeni pohjasta! Se on hirveää aluksi, mutta lopulta se voikin tuntua oikealta ja palkitsevaa.

[Junsuliini]

Hei ihan mahtavaa!! Onnea suuresti! Miltä nyt tuntuu? Asioilla on tapana järjestyä, on kliseinen motto, mutta pitää paikkansa, niinkuin tässäkin asiassa. Olen aidosti iloinen sun puolesta, että pääsit sinne kouluun ja ennenkaikkea iloinen, että jaksoit yrittää ja onnistuit! Onnistumisien kautta saa lisää uskoa ja luottamusta itseensä

Ja kiitos, tuntuu hyvältä kun joku myötäelää, tsemppaa ja uskoo kun itse ei siihen kykene

Oot hyvä kirjoittamaan ja pukemaan ajatukset sanoiksi! Pystyn kyllä samaistumaan ajatuksiisi → pelkoja kohti pitäisi pyrkiä uskaltautumaan, vaikka ihan pienen pienin askelin vaikka välillä ne pienimmätkin on ihan hemmetin pelottavia.

Huomaan aika-ajoin pysähtyväni miettimään parisuhdeasioita. Sitä kuinka niin kovasti haluaisin jakaa arjen jonkun kanssa, jonkun jota koskettaa ja jolle antaa rakkautta, mutta samalla kohtaan ne omat möröt päässäni, jotka sanovat etten ole tarpeeksi kaunis, olen liian lihava ja muutenkin epäkelvollinen. Enkä oikein edes tiedä mistä lähtisin kumppania etsimään. Tällä hetkellä ladattuna on tinder, jossa profiili tehtynä, mutta ei sieltä “mätsejä” tule tällä naamalla. Ja jos tulee niin juttu loppuu ennenkuin alkaakaan kun en ole valmis tapaamaan heti. Enkä myöskään ole noissa asioissa hirveän hyvä edes kirjoittamaan. Mielenkiinto loppuu toiselta hyvin äkkiä. Tuntuu vaan niin toivottamalta

Kiitos sulle paljon vastauksesta

[Storberg]

Kiitos onnitteluista! En ole sisäistänyt muutosta vielä. Luulen, että suurin tunneskaala on vasta edessä päin. Viimeistään silloin kun kämppä on ja muutto hoitunut ja yksin elely alkaa. Onneksi on vimppa vuosi vielä terapiaan rinnalla, niin saa silloin apua vielä.

Olin vaan niin varma, että muita jippoja saa syksyksi keksiä ja “taistella” syksyn haussa itselleen uudelleen koulupaikkaa. Mutta tätä halusin ja “elämä” voi alkaa.

Ja kiitos kohteliaisuudesta. Mulla on useesti olo, etten saa kirjotetuksi mitään viisasta ja tuomaan itseäni esiin tai sitten viestitän itseäni väärin eli agressiivisesti, kun oman itsensä hyväksyminen on mullakin kesken.
On helpompaa kannustaa ja avata omia lempeitä sanoja toisilleen, mutta itselleen on liian ankara, haavoittava.
Ja toi suhde juttu, jota lainaan nyt mitä jäin miettimään: “Mielenkiinto loppuu toiselta hyvin äkkiä. Tuntuu vaan niin toivottamalta ”
Mä ajattelen täs nyt sitä, että jos yhteyttä ei synny,niin se ei oo välttis aina sun vika. Ihmisiä on erilaisia, toiset tykkää toisenmoisista ja toiset toisemmoisista. Mutta älä koskaan yritä kumartaa kellee, koska toiselle pyllistät.
Tämmösis tilanteis aina löytyy sitten mielensäpahoittaja.
Se prinssi saapuu vielä. Heti kun se saapuu ei sitä kiinnosta mikään miltä lärvi näyttää vaan se sisin.
Minusta somessa turhaan kauneus juttuja painotetaan.
Se toinen voi olla kaunis ja susi tai ruma ja sisältä kuin kultaomena.

Kyllä se siittä🙏🏼

[Junsuliini]

Vastailen tähänkin aivan liian myöhään

Siitä se uusi arki alkaa rullaamaan kun pääsee asettumaan aloilleen ja tutustumaan luokkakavereihin, tsemppiä siis koulun aloitukseen! Ja hyvä, että sulla vielä vuosi terapiaa jäljellä. Siitä on suuri apu ja tuki kun uusi elämänvaihe alkaa

Voin samaistua täysin kun kerroit, että muille on helpompi olla myötätuntoinen ja lempeä, mutta itseään kohti ankara ja tuomitseva. Siinä olisi opeteltavaa monella! Miksi se onkaan niin vaikeaa olla itselleen hyvä…ehkä se kaikki lähtee itsensä hyväksymisestä…ja se on pitkä ja kivinen tie!

Mmh, hyvin sanottu! Ajattelen aina “vian” olevan mussa, “mä en ole tarpeeksi kiinnostava”, “oon vääränlainen”, “en oo ollut tarpeeksi aktiivinen ja kysellyt tarpeeksi”. Nämäkin asiat ovat kytköksissä huonoon itsetuntoon. Ja toi yhteysasia, se on maaaaaailman tärkein asia!!! Jos ei ole yhteyttä, ei asiasta ku asiasta tule mitään. Ja usein se yhteys itseen katkeaa ensin. Itseään ei pitäisi ikinä pettää. Itsensä puolella tulee aina seistä ja pitää yhteys auki

Ihan loistavasti sanottu myös tuo “älä koskaan yritä kumartaa kellee, koska toiselle pyllistät”. Oon aina ajatellut, että näin se vaan menee, että kaikkia ei voi miellyttää, mutta että pitääkö miellyttää ylipäätään? Eli pitääkö olla kumartamassa toiselle? Erittäin hyvin sanottu! Herätti itsessä paljon ajatuksia näin aikaisin sunnuntaiaamuna! Entä jos sitä vain seisoisi suorassa itsensä puolella ja tietäen, että oma arvo riittää.

Oon samaa mieltä, että kauneusihanteet ovat olleet väärillä raiteilla jo vuosikymmeniä. Onneksi työtä paremman eteen ollaan tehty jo pitkään. Pitää luottaa ja uskoa siihen ettei kaikki ajattele vain ulkonäköä

Mukavaa päivää sinne!

[Storberg]

Moi! Ei haittaa mitään.
Kiitos, koulun alkua ja kaikkea vastoinkäymisiä sekä iloa odotellessa!

Huomasitko, että sullakin tulee paljon tosi hyviä oivalluksia? Jopa minä en ole osannut ajatella esimerkiksi tätä " usein se yhteys itseen katkeaa ensin. Itseään ei pitäisi ikinä pettää. Itsensä puolella tulee aina seistä ja pitää yhteys auki " asiaa. Olen yhtälailla aina keskittynyt muihin ja se itseensä panostus jää herkästi taka-alalle. Kannattaa muistaa silti se, että jos vikoja aletaan katselemaan niin jokaisesta löytyy jotain vikaa. Yhtä viallisia jollain tavalla me kaikki olemme, mutta siinä tulee vastaan se osaatko nähdä oman timanttisuutesi tai toisen? Tällä kertaa minulla ja sinulla on opittavana vain oppia hyväksymään se oma riittämättömyy ja timanttisuus. Aina ei tarvitse olla täydellinen kaikessa, sillä jokainen on omana itsenään jo täydellinen versio itsestään.
Ja et ole vääränlainen sille, joka sinut joskus löytää. Ihmisiä tulee ja menee, mutta jossain kohtaa voi “ankkuri” kolahtaa oikeaan kohtaan.

Itellänikin on paaaljon itsetunnon kanssa oppimista kuten itsensä kantamisessa. Sille ei mahda mitään, että jokin on rikkonut meidät menneisyydessä, mutta ehkä nyt tulevaisuudessa opimme pikku hiljaa pitämään itsestämme täyden huolen.

Mun ajatukset sun Sunnuntain aamutekstistä ja hyvää päivän jatkoa sullekin sinne!

[Kiom]

Hei, olen niin pahoillani, että joudut kokemaan tuollaista.
Uskon, että jokainen ihminen on uniikki ja oma persoonansa, mikä tekee sinusta viehettävän, kiinnostavan ja ainutlaatuisen. Sovit varmasti jollekin ihmiselle kumppaniksi ja ystäväksi, koska olet näitä edellä mainittuja asioita.

[Terevaan]

Kuulostaa hyvin tutulta nämä mainitsemasi asiat. Minulla on aikuinen poika joka on taistellut näiden asioiden kanssa nyt 12 vuotta. Näkee itsessään piirteitä joita ei voi hyväksyä, vaikka todellisuudessa on nuori komea mies.

Pojalleni olen koittanut selittää tavalla jos toisella, tapaa jolla hän rohkaisisi mielensä ja astuisi elämässä eteenpäin. Onneksi tämän 12 vuoden aikana edistystä on tapahtunut, vaikka välillä tulee romahduksia vastaan.

Luin kerran yhden tarinan vanhasta miehestä joka kulki masentuneen nuoren miehen kanssa tietä pitkin eteenpäin. Heidän takaa paistoi aurinko joka näytti heidän edellä kulkevat omat varjot. Vanha mies sanoi masentuneelle pojalle, jos sinä koko ajan katsot menneisyyttäsi joka näyttää synkältä kuin varjo - silloin sinun on vaikeata rakentaa tulevaisuutta. Paluumatkalla aurinko paistoi edestä ja lämmitti heidän kasvojaan, vanha viisas mies sanoi pojalle - katso taaksesi, mitä sinä siellä näet. Poika sanoi että näkee heidän varjonsa. Siihen vanhus vastasi, meillä kaikilla on varjoomme ja siitä emme pääse eroon. Mutta meidän tulisi suunnata katseemme valoon joka on edessämme, tämä valo pitää oman synkän varjon takanamme ja kun me ei jatkuvasti sitä tarkkaile - me jaksamme paremmin kulkea kohti tulevaisuuttamme vaikka meidän varjo meitä seuraa.

Kaikkea hyvää sinulle, toivon että sinäkin löydät jotain valoisaa mitä kohti kulkea ja pystyt tällä tavalla unohtamaan aina hetkellisesti oman varjosi kunnes se jonain päivänä ei enää häiritse sinua

[Junsuliini]

Kiitos kauniista vastauksesta

Onpa ihanan lohdullista kuulla, että en ole asian kanssa yksin. Ja onpa tärkeää, kuinka olet tukena omalle pojallesi

Saako tuota tarinaa jakaa? Oli hyvin koskettava ja sisälsi tärkeän viestin. Tykkäsin suuresti! Kiitos kun jaoit sen tänne

[Terevaan]

Tarinaa saa jakaa, kun et vain mainitse sen kummemmin mun tunnusta. Voit vain kertoa että löysit tällaisen tarinan

[Junsuliini]

Kiitos! Ja tarkoitin vain tuota “vanhan miehen” tarinaa Oli koskettava

Kaikki mitä täällä puhutaan, jää tänne

[Pete]

Hei, päätin vastata tähän vielä, vaikka tuosta alkuperäisestä viestistä onkin vähän aikaa.

Hieno ja rohkea kirjoitus . Vaikka viesti onkin vähän surullinen niin lukemisesta jäi hyvä fiilis , koska pystyin samaistumaan moneen asiaan.

Olen about saman ikäinen ja kamppailen myös tämän saman ”parisuhteettomuus-häpeän” ja erilaisten itsetunto-ongelmien kanssa. Vähän helpotusta itselle on tänä vuonna tuonut se, että aloitin ensimmäistä kertaa elämässä terapian ja avauduin asiasta siellä. Tuntui, että osa siitä aiheeseen liittyvästä pelosta hävisi pelkästään sillä, että uskaltautui puhumaan asiasta jollekin toiselle.

[Junsuliini]

Hei kiitos ja ihanaa kun vastasit viestiin! …taas tuli huomattua, että ihan liian harvoin nykyään täällä käyn.

Tuo lohtua kuulla samanlaisia tarinoita - emme siis ole yksin asian kanssa, vaikka siltä usein tuntuu

Mielestäni yksinelämisen ja sinkkuuden häpeän leimaa pitäisi jo pikkuhiljaa vähentää yhteiskunnassa. Kaikille parisuhde tai perheen perustaminen ei ole niin yksinkertaista. Maailmasta löytyy paljon ihmisiä, jotka syystä tai toisesta ovat yksin eikä se aina ole oma valinta.
Ajatellaan, että jos ihminen ei ole ollut parisuhteessa hänessä on oltava jotain vikaa. Tää ajatus on mielestäni loukkaavaa ja satuttaa itseäni henkilökohtaisesti.

Ihminen tarvitsee kuitenkin toista ihmistä. Ihmistä, joka täyttää henkisiä ja fyysisiä tarpeita. Taistelen päivittäin itseni kanssa; häpeän, arvottomuuden ja huonommuuden tunteiden kanssa. Toivon, että tulee päivä kun uskallan päästää jonkun lähelleni ja luottaa siihen, että olen turvassa eikä mitään pahaa tapahdu. Kuitenkaan pelkällä toivolla en ole tähänkään päivään asti edennyt asian kanssa.

Lähetän sinne lämpimiä ajatuksia ja toivon kipinöitä

[Pete]

Kiva kuulla, että viesti toi vähän lohtua! Itsellekin mukava saada vähän vertaistukea täällä.

Mua harmittaa myös tuo häpeän leima asia ja tuntuu, että tämän tyyppisistä ongelmista ei uskalla oikein kenellekään muulle kuin terapeutille puhua. Itseä erityisesti nuorena miehenä parisuhteettomuuden lisäksi ahdisti tuo seksuaalielämän puuttuminen kokonaan. Nyt vanhempana ahdistus tästä on hieman vähentynyt, mutta sitä tuntee itsensä välillä silti aika epätoivoiseksi (koska edelleen sama tilanne). Oon kyllä samaa mieltä, että ehdottomasti pitäs yhteiskunnassa päästä eteenpäin näissä asioissa ja lopettaa tuomitseminen.

Terapiassa keskustelu ja se, että yrittää olla vertailematta itseään muihin, on helpottanut omaa vointia ja suhtautumista omiin häpeän ja huonommuuden tunteisiin. Toki se vie vielä aikansa, että itsetunto tervehtyy/ parantuu.

Ja kiitos kannustuksesta , tsemppiä myös sulle!