Isän ikävä

Puhutaanko siitä millainen suhde sinulla on/ oli isääsi ja kuinka se on vaikuttanut sinuun?

Kerron oman tarinani myöhemmin, jos ketään voisi vähempää kiinnostaa?

4 tykkäystä

Aaahhh isäsuhde. Yksi mielenkiintoisimpia aiheita, mitä voin keksiä =). Tiktokissa joskus olen kysellyt isäsuhteen merkityksestä ja moni on puhunut sen haasteista. Moni haluaisi myös syvällisemmän suhteen isäänsä.

1 tykkäys

Kunhan kerkeän niin kerron oman kokemuksen asiasta. Tarinasta tulee hieman pitkä, mutta uskon että siunä voi olla mielenkiintoisiia elementtejä.

Suhde isääni on vaihdellut elämäni aikana. Lapsuudestani muistan vain, että minulla oli usein isää ikäävä, koska hän oli usein töissä. Hataria muistikuvia minulla on, kun hän jakoi ananaspurkin sisällön minulle ja neljälle veljelleni. Puukon terän kärjellä hän ojensi ananaspalan vuorotellen jokaiselle.

Kouluikäisenä tavallaan pelkäsin ja inhosinkin isääni, koska hän tuli usein humalassa kotiin. Äiti ja isä riitelivät kova äänisesti. Kerran isä iski suutus päissään humalassa hevosen kavioviilalla pöydän reunaan niin kovasti, että siihen tuli iso lommo. Kerran yhden riitelyn jälkeen isä tuli viereeni nukkumaan. Se tuntui ilkeältä. Nousin nopeasti sängystä ja juoksin äidin viereen nukkumaan leveään sänkyyn. Eräänä talvi-iltana isä oli sammunut lumihankeen talon taakse. Äiti kuuli isän kuorsauksen pimeässä pihalla käytyään. Isä olisi varmaan paleltunut lumihankeen, ellei kuorsausta olisi kuulunut. Noihin aikoihin isällä ei ollut vakituista työtä. Mammani eli isän äiti oli viellä elossa. Usein mamma käski minun sanomaan isälleni: “Isä hyvä, älä juo!” En voinnut sanoa isälleni noin. Aikuisena olen usein miettinyt, miksi mammani ei sanonut itse eikä muutenkaan puuttunut isäni juomiseen.
Joka syksyiset hirvijahdit viikonloppuisin olivat levotonta aikaa. Löysin piirongi
laatikosta vaatteiden seasta isäni varaamat viinapullot hirvijahtiin. Silloin rohkaistuin ja sanoin: “Älä ota viinoja hirvijahtiin!” Isäni katsoi minuun ja kysyi: " Mitä viinoja?" Minusta tuntui hirveän pahalle, eikä asiasta enää puhuttu. Erään miehen kanssa isällä oli riitaa hirvijahdissa. Pelkäsin, että hän ampuu isääni, koska näin kerran hänellä pyssyn. Noihin aikoihin jahdissa kai “sallittiin” humalaiset hirvimiehet.
Äitini sairastuttua isäni lypsi lehmiä välillä kai humalassakin. Säälin lehmiä, koska näin isäni lyövän lehmiä kepillä. Kodinhoitajakin kävi meillä. Kerran kodinhoitaja sanoi, että hän ei enää tule meille, koska talon isäntä on useasti humalassa.

Tilanne muuttui täysin sen jälkeen kun isäni täytyi “ryhdistäytyä” ja viedä äitini mielisairaalaan. Olin silloin itse teini-ikäinen. Isä soitti äidin veljen meille autokuskiksi, koska ei kyennyt itse ajamaan. Äiti jäi sairaalaan. Sairaalareissulta kotiin tultua isäni itki. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin isäni itkevän. Hän sanoi, ettei koskaan halua tehdä enää äidilleni näin. Hoitajat olivat joutuneet sairaalassa sitomaan äitini pakkopaitaan, koska hän ei olisi halunnut jäädä sinne. Samana kesänä isäni äiti mamma kuoli.
Isäni raitistui täysin näiden tapahtumien jälkeen.

Jossain tuolla aikaisemmassa ketjussa olen kertonut, että olen käynnyt psykologin luonna juttelemassa lapsuudestani ja alkoholisti vanhemman vaikutuksesta perheen ihmissuhteisiin.

Isän ikävä ja sylin puute, turvattomuus. Liian nuorena aikuisen huolien kantaja ja vastuun ottaminen.
Nämä asiat lapsuudessa ovat vaikuttaneet elämässäni.

Isäni on elänyt nyt täysin raittiina yli 30 vuotta. Kaikenlaista on tänä aikanakin tapahtunut.

Viimeeksi jouluna halasin isääni ja sanoin hänelle, että rakastan sinua.

4 tykkäystä

Kävin vanhimman sisareni luona kyläilemässä ennen joulua.
Vähän aikaa keskusteltuamme hän kysyi minulta, sinä kun olet kova poika analysoimaan kaikkea niin miten luonnehtisit 2012 menehtynyttä isäämme?
Sanoin että hän olì oman aikansa kasvatuksen uhri joka yritti kaikin mahdollisin keinoin katkaista noidankehän, jotta hän ei siirtäisi oman vajavaisen ja kovan kastuksen metodeja meihi, siinä täysin onnistumatta.
Isäni oli pohjanmaalaisen hevosmiehen poika joka menetti äitinsä nuorena tämän yrittäessä synnyttää kaksosia heidän seitsemän sisaruksen lisäksi. Mummoni ja nuo syntymässä olelleet kaksoset kuolivat synnytysksessä ilmenneeseen komplikaatioon. Ukkini joka jäi minulle kovin etäiseksi kasvatti yksin isäni ja sisarusparven joita oli seitsemän, niin kuin isällänikin on seitsemän lasta, eli minä ja sisarukseni.

Ensimmäinen muistikuvani omasta isästäni oli kun menimme äitini kanssa tapaamaan häntä Sörkän vankilaan, jossa hän istui talourikoksen takia.

Vankilassa hän löysi Jeesuksen elämäänsä ja hän muuttui. Onko nämä uskonasiat totta siihen en ota nyt kantaa, mutta isäni elämä muuttui, mutta sama persoona hän kuitenkin oli, hyvine ja huonoine piirteineen.
Isäni oli ankara työnarkomaani, hän ei ollut koskaan juovuksissa, mutta jatkuvasti työvuksissa hän kyllä oli.
Hän istutti meihin lapsiinsa yrittämisen ja periksiantamattomuuden siemenen. Usein hän totesi jos teet jotakin, tee se kunnolla, tai älä tee ollenkaan. Hänellä ei ollut olosuhteita tai aikarajoitteita jos jokin asia piti hoitaa.

Muistan kun kotitalomme takaa kaadettiin metsää, niin jouduin veljeni kanssa 20asteen pakkasessa moottorisahalla pilkkomaan runkoja, meillä oli niin kylmä että itkimme ja sahasimme, muuta vaihtoehtoa isäni ankaran luonteen kanssa ei ollut. Tänäpäivänä tuommoisesta joutuisi vanhempi rikosoikeudelliseen vastuuseen, mutta ajat olivat silloin toiset.

Henkisesti isä oli etäinen joka näytti meistä välittämisen setelin välityksellä, hänellä ei ollut minkäänlaisia eväitä mihinkään hellyyteen ja tunteista puhumiseen.

Koen edelleen valtavaa vajavuutta ja tyhjiötä minkä tuon tyyppinen kasvatus minuun jätti.
Ehkä siksi ja juuri siksi olen niin paljon ollut kiinostunut kaikenlaisesta terapiaan ja itsetutkisteluun liittyvistä asioista.

Vasta vuonna 2005 kun hän hyppäsi kuorma-autonsa lavalta ja loukkasi jalkansa niin että se piti amputoida pohkeen alapuolelta, sain hänee henkisen yhteyden ja puhuimme hänen kanssaan paljon sisäiseen elämään liittyvistä asioista, vaikka kyllä huomasin että ne oli hänelle vieraita ja vaikeita asioita.

Kun isäni kuoli 2012 itkin sitä kaksi vuotta, hän oli minulle niin rakas ja ymmärsin että hän ei yksinkertaisesti oman historiansa tähden kyennyt enempään hekisellä puolella vastaamaan minun isän ikävääni.

Olen tavattoman onnellinen että meillä tämän ajan isillä ja tulevilla isillä on niin paljon enemmän annettavaa ja mahdollisuuksia henkisellä puolella kuin meidän isillä oli. Käyttäkäämme niitä ja uskaltakaa olla heikkoja ja avoimia lapsillenne ja muissakin ihmissuhteissa sama tilanne.

Teitä kaikkia kunnioituksella ajatellen ja rohkaisten TaksiMika

4 tykkäystä

huhhuh @Maikko ja @Mika_Kamarto teidän kertomukset olivat niin tunteikkaita ja koskettavia :sob: :blue_heart: KIITOS.

2 tykkäystä

Maikko hei! Koen suurta lukkarinrakkautta kohtaasi, kun minulla on täti jonka lempinimi on juuri Maikko!

Ihana kun olet tällä keskustelupalstalla!

2 tykkäystä

Ajatteleppa Ville jos sinä, siunattu psykoterapeutti et olisi mahdollistanut tätä keskustelufoorumia, nii kuinka moni meistä pyörittelisi edelleen näitä ajatuksia yksinämme!

Olet tehnyt jotakin senkaltaista että voit hyvällä omallatunnolla olla ylpeä itsestäsi ja ehkä näemme sinut vaimosi kanssa vielä linnanjuhlissa ja pääsemme arvostelemaan rakkaan vaimosi iltapukua.

3 tykkäystä

Kiitos Mika! Miuta veljet alkoivat kutsua Maikoksi kun olin ihan pieni. On lyhennys nimestäni Marja-Leena. Mul on yks serkku joka myös on Maikko . :relaxed:

1 tykkäys

Tuota olen miettinyt kanssa, että omalla isälläni on ollut oma lapsuutensa ja nuoruutensa. Oma historiansa… Hän on kasvanut ja antanut meille lapsille sitä, miten hänen omat vanhempansa ovat hänet kasvattaneet.
Silloin kun omat lapseni syntyivät ajattelin, että haluan antaa heille paremman lapsuuden kuin itselläni on ollut. Omilla lapsillani olikin hyvä ja kunnollinen isä.
Meillä kuitenkin kohtalo puuttui peliin. Aviomieheni kuoli yllättäin tapaturmassa, meillä nuorin lapsemme oli silloin kaksi vuotias. Isän poismenolla on ollut vaikutusta lasteni elämään. He ovat nyt aikuisia ja olemme keskustelleet asiasta. Vanhemmat lapseni sanovat aina, että heillä on ollut onnellinen lapsuus, koska isästä jäi niin hyvä muisto. Aikuiseksi kasvussa olisivat kuitenkin tarvineet isän tukea. Nuorin lapseni on kasvanut ilman isää. Onneksi hän sai olla ja käydä isänsä sylissä kahden vuoden aikana. :heart:

2 tykkäystä

Koskettava tarina Maikko.

Kaikkea hyvää sinulle ja lapsillesi!

1 tykkäys

On vaikea muistella hyviä muistoja faijasta kun kaikki johtavat aina niihin huonoihin muistoihin. Faijalla on ollut omat ongelmat pitkin elämäänsä joista on sitten lapsellensa itkenyt, aluks se oli vaikeeta nähä että faija itkee ku aina aatellu että se on nii kova että se ei itkis mutta kyllä siihen tottu sitten ku se oli jokapäiväistä. Ei faija sitä tarkotuksella oo tehnyt mutta kun kaikki sen jätti ja olin ainut joka sille jäi. Siitä lähtien ku sisko täytti 18 niin on mulla ollu sellane fiilis että oon vastuussa faijasta, kun joka kerta jos ei vastannu faija puhelimeen ni pelkäsin että oli jotain itselleen tehnyt. Kokoajan pelkäsin faijan puolesta, niin monia öitä oon itkenyt ja oottanu että saan varmistuksen siitä että faija on kunnossa.

Faijalla on siis ollut ongelmia elämässään, päihde ja mielenterveys ongelmia. Faija poltteli kannabista ja sanoi kuinka se on lääkettä ja aina se auttoikin hetkellisesti mutta ei siitä mitään hyvää seurannut. Faijan elämäntavat ei koskaan ole olleet hyvät, ei ole muistanut syödä käydä vessassa, käydä suihkussa eikä pystynut tekemään normaaleja asioita.

Kaikesta huolimatta oon aina rakastanut faijaa ja ymmärrän häntä mutta kyllä kaiken sen mitä yläastelaisena olen joutunut kokemaan ja näkemään faijan takia tulee pysymään kanssani koko elmäni ajan.

Ainut tavoite tällä hetkellä mulla on se että kun saan lapsia aion olla heille paras mahdollinen isä enkä halua että heidän täytyy huolehtia minusta koska se on vanhempien tehtävä huolehtia lapsista eikä toisten päin.

En nyt kovin paljoa tai hyvin pystynyt tätä kirjoittamaan kun en faijasta pysty kenellekkään puhua. Se on vain liian raskasta.

3 tykkäystä

Mulla oli mun iskän kanssa pienenä tosi hyvät välit. Iskä oli ainut jota kiinnosti se,että minua kiusattiin erittäin pahasti ja yritin viedä oman henkeniki sen kaiken keskellä 11vuotiaana. Sinä samana kesänä iskä rakastui toiseen naiseen (ei mun äitiin). Ja kaikki muuttui rupesin pelkäämään tätä naista humalassa, joka aiheutti todella pahoja traumoja minulle. Ja rupesi väkivaltaiseksi ja jota iskä ei sitten enään jaksanut. Iskä masentui ja vei omanhenkensä. Sen päivän jälkeen olen miettinyt joka päivä mitä olisin voinut tehdä toisin että oisin voinut auttaa isääni olin tolloin 12 vuotias.

5 tykkäystä

Voi rakas ystäväni. En voinut välttyä kyyneleiltä kun luin viestisi. Jos voisin niin halaisin sinua pitkään. Toivon että sinulla on ihmisiä ympärilläsi jotka rakastavat sinua.

Lopun elämäni tulen muistamaan viestisi!

Kaikkea mahdollista hyvää sinulle!

Ville kiitos että tämä kanava on! Ettei kukaan kokisi olevansa yksin.

Kiitos kommentoinnista, minulla ei ole oikestaan ketään minun elämässäni, mutta yksimki pärjää.

2 tykkäystä