Intro- ja ekstroversio

Tämä ei nyt ole persoonallisuuden pulma varsinaisesti, mutta liittyy muuten persoonallisuuteen.

Moni persoonallisuusteoria tunnistaa tämän persoonallisuuden jatkumon: ääripäinä introversio ja ekstroversio ja niiden välimaastossa ambiversio. Usein tunnutaan puhuvan vain ääripäistä, koska onhan ilmiö siten selkeämpi ja aivommekin pitävät lokeroinnista. Totuus kuitenkin on, että tämä on tosiaan jatkumo ja me kaikki asettaudumme hieman eri kohtiin tällä jatkumolla.

Moni meistä osaa kuitenkin tunnistaa omassa persoonassa jompaakumpaa tyyppiä enemmän. Kiinnostaisi tietää, miten tämän palstan keskustelijat kokevat. Oletko enemmän intro- vai ekstrovertti? Mitä hyötyjä tai haittoja huomaat tässä persoonallisuuden ulottuvuudessasi?

Ja niille, joille ilmiö ei ole tuttu, tässä joitain luonnehdintoja. Introverttejä kuvataan usein sisäänpäinkääntyneiksi ja he kuormittuvat liiallisesta sosiaalisuudesta, viihtyvät yksinään, tekevät usein teräviä havaintoja muista ihmisistä, koska tarkkailevat uusissa tilanteissa pidempään, ennen kuin tekevät tulkintoja jne. Ekstrovertit puolestaan ovat ulospäinsuuntautuneita, nauttivat sosiaalisista tilanteista saaden niistä energiaa, viihtyvät ihmisten seurassa, ovat puheliaita ja sanavalmiita myös uusissa tilanteissa. Nämä luonnehdinnat ovat kuitenkin vain pintaraapaisu aiheeseen.

Mitä havaintoja sinulla on näihin persoonallisuuden piirteisiin liittyen? Mitä hyviä tai huonoja puolia huomaat? Miten kompensoit huonompia puolia tai hyödynnät vahvuuksiasi tähän liittyen?

3 tykkäystä

Itse tulen perheestä jossa meitä on seitsemän sisarusta ja meidän kotona kävi todella, siis todella paljon vieraita ja isäni liikekumppaneita ja uskon veljiä ja sisaria, tulen siis hengellisestä kodista. Minulla oli myös kasvatti veli jonka vanhempani ottivat meidän muiden lisäksi.
Eli noissa olosuhteissa kasvoin suhteellisen tai jopa välillä suhteettoman ulospäinsuuntautuneeksi.
Nyt vanhemmite ( kun olen koko 35vuotta kestäneen työurani tehnyt hyvin ihmisläheistä työtä), huomaan että sosiaaliset tilanteet kuormittavat, kun olen semmoinen persoona että annan itsestäni kaiken sosiaalisissa tilanteissa ja vedän puoleeni ihmisiä jotka ovat jollain lailla huomiota vailla ja minultahan sitä saa. Tiedän että minulla on yliempaattisuuden kanssa ongelma, mutta en voi itselleni mitään.
Vapaa-aikana tykkään kävellä metsässä yksin ja hakea sitä kautta voimaa jakamiselle. Olen miettinyt että onko se itsetunto ongelma kun haluan miellyttää ihmisiä ja otan heidän taakkoja kannettavaksi? Läheisriippuvainen en ole koska en pyri sitomaan ihmisiä itseeni, olen vaan käytettävissä jos joku niin haluaa. Olen saanut siitä kommentteja ystäviltäni kun minä en ole se joka ottaa yhteyttä juuri koskaan. Varmaan juuri sen takia kun en hallitse tuota distanssin pitoa kovin hyvin, sosiaalisissa tilanteissa.

Auttakaa minua ymmärtämään!!!

Voi olla että olen “piilojotakin”, kun miellyttämisen tarve on kumminkin iso osa minun persoonaa.

2 tykkäystä

Antakaa palstan terapeutit, psykologit tai muut asiasta ymmärtävät joku analyysi. Saa olla rajuikin en tässä iässä enää kun korkeintaan tiputa peruukkini päästä ja irtoa henkseleistäni.

No tämän voisi aloittaa siten että olen INFJ-T persoonallisuudeltani ja noiden introverttien kuvaukset ovat läsnä täällä lähes joka päivä, mutta meillä on myös joitain eroja muihin esim itse tulen usein yksinäiseksi jos olen osa jotain isompaa ryhmää (siihen itseasiassa riittää että on kaksi muuta + minä). Pistän muut kuten ystävät itseni edelle ja olen heti valmis auttamaan ja huolehtimaan kun heillä tarvetta on. Huolehdin välillä jopa liikaakin, huomaan.

Ja koska kannan huolta niin joskus se ajautuu siihen että kun jonkun käytös muuttuu tai on totutusta erilainen niin mulla alkaa päässä raksuttaa että mikä tuolla nyt on, onko sillä kaikki hyvin, miten mä voin auttaa, olenko minä syy tuohon ja teinkö nyt jotain mikä loukkasi jne shaibaa, ja tämä lähinnä intuition luoma kuva tai ajatus alkaa pyöriä päässä, mä alan koota pienistä yksityiskohdista suurta kuvaa ja saada näistä jotain missä olisi järkeä.

Kritisoin itseäni tosi helposti kaikesta jos jokin ei mene kuten olin odottanut asian menevän, nostan myös rimaa ja odotuksia usein liian korkealle.

Tässä on usein itsellä vaaranna joutua niin sanottuun Ni-Ti silmukkaan.
Mikä tämä Ni-Ti silmukka sitten on?
Ni Ti Loop on silmukka, johon INFJ juuttuu, kun he luottavat voimakkaasti hallitsevaan intuitioon ja kolmannen asteen ajattelutoimintoihin. Kun INFJ vetäytyy ulkomaailmasta ja välttää kommunikoimista ihmisten tai asioiden kanssa, hän voi jäädä kierteeseen ja tulla epätavallisen kylmäksi ja vetäytyneeksi.

INFJ:nä tunnet olosi kauheaksi Ni-Ti-silmukassa, joten alat olla olemassa omassa mielessäsi, hylkäämällä ajatuksesi ja tekemällä loputtomasti uusia ajatuksia hylättäviksi, vain tunteaksesi syyllisyyttä siitä.

Tästä silmukasta on välillä tosi vaikeaa päästä ulos.

Minulla tuli mieleen kirjoituksestasi ambiverri, joka on osittain introverttikin.
Ja toisaalta persoonallisuustyypiltä voisin kuvitella sinun olevan sovittelija, eli INFP-A / INFP-T.

Itsekin kuulun tuohon sovittelija ryhmään ja mulla on samaa, vaikka en ole suurperheestä tai joutunut lapsena ihan hirveästi olemaan niin sosiaalinen kuin sinä. Mua on pikkulapsesta viety vain sukujuhliin paljon, mutta oon ite kääntynyt eniten introverttiin ambivertin sijaan. Oon tarkkailija luonne, joka mielummin kattelee millainen porukka on ja sitä kautta etenen.

Oon kuitenkin oppinut huomaamaan, että mä oon omalla tavallani introverttiydestä huolimatta ulospäinkin suuntautunut, ainakin mä koen kirjoittaessani et pystyn avautumaan paremmin kuin suullisesti. Ehkä siinä on se, et saan myös miettiä sanoja miten muotoilen ne ennen kun sanon mitään.
Ja empaattisuutta sekä sympatiaakin mulla on sekä herkkyyttä.
Se mikä mussa on huonoa on, että murehdin aina tulevaa. Stressaannun aina herkästi asioista ja oon armoton itselleni. Koulu elämässä musta on kasvanut vanhemmiten jopa täydellisyyden tavoittelija, peruskoulussa en ollut mut heti ammattikoulussa kasvoin siihen ja edelleen sitä ollaan.
Lisäks huonoja puolia mussa on se, että mä pidän herkästi itseäni huonompana ja mulla on myös huono itsetunto. Tunnistan itsessäni kyllä tuntemuksia terapian avulla, mutta mä en osaa arvostaa itseäni tarpeeksi tehdessäni asioita. Suurin osa kiinnostavistakin asioista voi jäädä tekemättä sen takia, että mä koen ettei se mun tekoni riitä vaan pitää pystyä parempaan. On silti hetkiä, kun pystyn vain tekemään asioita suurinpiirteinkin ja olemaan trallallaa mut ne on niitä hetkiä, kun en jaksa noteerata niin.
Ja siis en oo mikään psykologi tai terapeutti itse, oliskin. Mut mä luulen, että mua parempia löytyy siinä. :slight_smile: Mä ite tykkään vaan yrittää olla mahdollisimman paljon avuks tilanteissa, joissa pystyn jotain sanomaan ja sanoillani ehkä auttamaan toista jotenkin.