Imen toisten tunteet itseeni kuin pesusieni

Moi kaikille! En tiennyt minne tän keskustelun voisin laittaa. Mutta mulla on sellane ongelma et imen toisten tunteet itseeni kuin pesusieni. Jos toinen on pahalla päällä, minäkin muutun pahantuuliseksi sama myös iloisissa asioissa. Oon huomannu et ainaki itselleni tää on tosi uuvuttavaa kun ”teen” tätä. Oon kyllä lukenu aiheesta ja lukenut vinkkejä mutta jotenki en osaa viedä niitä käytäntöön. Sit ku ollu sellane päivä et ympärillä on ihmisiä tai ihminen, joka on tosi negatiivinen vaikkapa ja kaikki on huonosti ni huomaan päivän jälkeen olevani tosi väsynyt ja ärtynyt.

Toivottavasti selitin ymmärrettävästi mut onks jollain muulla samaa ja jos on niin onko tarjota mitään vinkkejä mikä teillä toiminut tähän? :relaxed:

6 tykkäystä

Hei,

Onpa kyllä hyvä, että huomaat, millaisesta ilmiöstä on kyse. Joskus saatamme hämääntyä ja luulla, että tunne on meistä lähtöisin, kun oikeasti se onkin vain tarttunut ympäristöstä.

On varmasti monenlaisia juttuja, joilla voi tätä säädellä. Ehkä joku antaa ihan omakohtaisia vinkkejäkin. Mutta minulle tulee psykologina mieleen pari asiaa: Ensimmäisenä on oikeus rajata ja valita itselleen sellaisia ympäristöjä, jotka tukevat hyvinvointia. Eli joskus tilanne voi olla sellainen, että siitä voi poistua, kun huomaa, että tunneilmasto on itselle liian raskas. Toki tämä ei aina onnistu, mutta yritä havainnoida tätä vaihtoehtoa.

Toisena tulee mieleen se, että voisiko näitä havaintoja käyttää hyödyksi? Kun huomaa toisen olevan huonolla tuulella tai kun huomaa sen fiiliksen tarttuvan itseen, voisiko asian ottaa puheeksi ja kysyä, painaako joku toisen mieltä tai olisiko jotain, mikä voisi kääntää fiiliksen paremmaksi. Joskus voi myös tietoisesti itse ohjailla puheenaihetta sellaiseen suuntaan, joka tasoittaa tunnereaktioita tai ainakin kannattaa olla jatkamatta keskustelua siihen suuntaan, joka ylläpitää negatiivista fiilistä.

Tällaiset ajatukset minulla siis tuli päällimmäisenä, kun luin viestisi.

3 tykkäystä

Kiitos kun vastasit. En ajatellut että kukaan vastaisi mutta joo totta puhut. Oon opetellut erottamaan muiden tunteita omista tunteistani se on vaikeaa mutta toivon opettelun kautta, että muuttuu helpommaksi. :slight_smile:

ti 12.4.2022 klo 11.05 Mari Laari sivustolta Willfeel mielenterveysyhteisö <notifications@willfeel.discoursemail.com> kirjoitti:

2 tykkäystä

Hei Janzzu!
Et varmaan ole yksin tuon ominaisuuden kanssa. Vaikka en mikään ammattilainen ole niin luulisin tuon olevan semmoinen perusominaisuus ihmisessä, kai!?
Voimakkusasteita varmaan on erillsisia.
Itse totesin aikoinaan kun opiskelin lähihoitajaksi, että minusta ei ole tähän hommaan kun jotenkin en kestänyt nähdä sitä kipua, kärsimystä ja yksinäisyyttä mitä työharjoitteluissa kohtasin. Ehkä siinä karaistuu ajanmyötä mutta minut imaisi taksiala jolla nyt 25 olen ollut. Siinäkin tapaa monen moisia tapauksia ja tilanteita, mutta ne on kestoltaan niin lyhkäisiä, että ne on vaikutukseltaan erillaisia.
Muistuu yksi tapaus mieleeni vuosien takaa kun hain asiakkaan sairaalasta ja hän totesi matkan päätteeksi itkuun ratketen että hänellä on todettu vakava syöpä. Siinä me sitten istuttiin taksissa ja itkettiin kumpikin ja joitain sanoja vielä vaihdettiin.
Toisaalta olen ristiriitainen sen suhteen onko tuon kaltainen käytös soveliasta, mutta minkä sitä tunteilleen voi ja ehkä kai hyvä niin, en tiedä sanoa
Oisko se sitten ammatillisempaa kyetä säilyttämään profiilinsa noissakin tilanteissa? Maalaisjärjellä ei, mutta joku voi olla ja saa olla erimieltä.
Itse kun olen kristillisen kasvatuksen saanut ja joskus Raamatusta lukenut, itkekää itkevien kanssa ja iloitkaa iloitsevien kanssa, niin on siinäkin jotkin inhimillistä ja Jumalallistakin, sillä Hän on lohdutuksen Jumala, sanoo Raamattu.