Imen toisten tunteet itseeni kuin pesusieni

Moi kaikille! En tiennyt minne tän keskustelun voisin laittaa. Mutta mulla on sellane ongelma et imen toisten tunteet itseeni kuin pesusieni. Jos toinen on pahalla päällä, minäkin muutun pahantuuliseksi sama myös iloisissa asioissa. Oon huomannu et ainaki itselleni tää on tosi uuvuttavaa kun ”teen” tätä. Oon kyllä lukenu aiheesta ja lukenut vinkkejä mutta jotenki en osaa viedä niitä käytäntöön. Sit ku ollu sellane päivä et ympärillä on ihmisiä tai ihminen, joka on tosi negatiivinen vaikkapa ja kaikki on huonosti ni huomaan päivän jälkeen olevani tosi väsynyt ja ärtynyt.

Toivottavasti selitin ymmärrettävästi mut onks jollain muulla samaa ja jos on niin onko tarjota mitään vinkkejä mikä teillä toiminut tähän? :relaxed:

6 tykkäystä

Hei,

Onpa kyllä hyvä, että huomaat, millaisesta ilmiöstä on kyse. Joskus saatamme hämääntyä ja luulla, että tunne on meistä lähtöisin, kun oikeasti se onkin vain tarttunut ympäristöstä.

On varmasti monenlaisia juttuja, joilla voi tätä säädellä. Ehkä joku antaa ihan omakohtaisia vinkkejäkin. Mutta minulle tulee psykologina mieleen pari asiaa: Ensimmäisenä on oikeus rajata ja valita itselleen sellaisia ympäristöjä, jotka tukevat hyvinvointia. Eli joskus tilanne voi olla sellainen, että siitä voi poistua, kun huomaa, että tunneilmasto on itselle liian raskas. Toki tämä ei aina onnistu, mutta yritä havainnoida tätä vaihtoehtoa.

Toisena tulee mieleen se, että voisiko näitä havaintoja käyttää hyödyksi? Kun huomaa toisen olevan huonolla tuulella tai kun huomaa sen fiiliksen tarttuvan itseen, voisiko asian ottaa puheeksi ja kysyä, painaako joku toisen mieltä tai olisiko jotain, mikä voisi kääntää fiiliksen paremmaksi. Joskus voi myös tietoisesti itse ohjailla puheenaihetta sellaiseen suuntaan, joka tasoittaa tunnereaktioita tai ainakin kannattaa olla jatkamatta keskustelua siihen suuntaan, joka ylläpitää negatiivista fiilistä.

Tällaiset ajatukset minulla siis tuli päällimmäisenä, kun luin viestisi.

3 tykkäystä

Kiitos kun vastasit. En ajatellut että kukaan vastaisi mutta joo totta puhut. Oon opetellut erottamaan muiden tunteita omista tunteistani se on vaikeaa mutta toivon opettelun kautta, että muuttuu helpommaksi. :slight_smile:

ti 12.4.2022 klo 11.05 Mari Laari sivustolta Willfeel mielenterveysyhteisö <notifications@willfeel.discoursemail.com> kirjoitti:

2 tykkäystä

Hei Janzzu!
Et varmaan ole yksin tuon ominaisuuden kanssa. Vaikka en mikään ammattilainen ole niin luulisin tuon olevan semmoinen perusominaisuus ihmisessä, kai!?
Voimakkusasteita varmaan on erillsisia.
Itse totesin aikoinaan kun opiskelin lähihoitajaksi, että minusta ei ole tähän hommaan kun jotenkin en kestänyt nähdä sitä kipua, kärsimystä ja yksinäisyyttä mitä työharjoitteluissa kohtasin. Ehkä siinä karaistuu ajanmyötä mutta minut imaisi taksiala jolla nyt 25 olen ollut. Siinäkin tapaa monen moisia tapauksia ja tilanteita, mutta ne on kestoltaan niin lyhkäisiä, että ne on vaikutukseltaan erillaisia.
Muistuu yksi tapaus mieleeni vuosien takaa kun hain asiakkaan sairaalasta ja hän totesi matkan päätteeksi itkuun ratketen että hänellä on todettu vakava syöpä. Siinä me sitten istuttiin taksissa ja itkettiin kumpikin ja joitain sanoja vielä vaihdettiin.
Toisaalta olen ristiriitainen sen suhteen onko tuon kaltainen käytös soveliasta, mutta minkä sitä tunteilleen voi ja ehkä kai hyvä niin, en tiedä sanoa
Oisko se sitten ammatillisempaa kyetä säilyttämään profiilinsa noissakin tilanteissa? Maalaisjärjellä ei, mutta joku voi olla ja saa olla erimieltä.
Itse kun olen kristillisen kasvatuksen saanut ja joskus Raamatusta lukenut, itkekää itkevien kanssa ja iloitkaa iloitsevien kanssa, niin on siinäkin jotkin inhimillistä ja Jumalallistakin, sillä Hän on lohdutuksen Jumala, sanoo Raamattu.

Moikka Janzuu

Et oo yksin tuntemuksiesi kanssa, itse olen samanlainen että olen hyvä aistimaan ihmisten tunnetilat vihasta iloon. Se että otat omalle itsellesi toisen tunnetilat on hyväksyttävää mutta yritä erottaa omat tunteet muiden tuntemuksista, se että kuuntelet ja olet tukena on hyvä mutta jos ne alkaa vaikuttaa suhun myös on syytä miettiä miksi koet niin? Voit auttaa tiettyyn piisteeseen muita mutta sun on myös opeteltava ottaa itsesi huomioon ja oma hyvinvointisi.

Opin ainakin itse että voidaan auttaa toisiamme x pisteeseen mutta omat voimavarat ensin, ja se että meillä kaikilla on erimielipiteitä tai tunnetiloja. Loputtomiin ei kannata auttaa jos omat voimavarat tuntuu loppuvan. Me ei voida muuttaa ihmisiä mutta omaa käytöstä voidaan yritä opetella kuuntelemaan omaa itseäsi ja jaksamista ilman että tarvii kokea uuvuttavuutta.

Toivottavasti tästä voisi olla apua :slight_smile:

pe 12.8.2022 klo 1.37 Maski sivustolta Willfeel mielenterveysyhteisö <notifications@willfeel.discoursemail.com> kirjoitti:

Hei, huomasin että olit saanut paljon vastauksia. Itse olen myös erittäin herkkä ja muiden tunnetilat huomaan vahvasti. Olen kuitenkin oppinut suojaamaan itseäni ulkopuolelta tulevilta vahvoilta tunteilta niin että en itse niistä kärsisi.

Minun harrastuksiini kuuluu tänä päivänä hevosten koulutus ymmärryksen kautta. Hevosten kanssa työskennellessäni olen päivittäin tekemisissä eläimen kanssa joka lukee meidän ihmisten tunntiloja, jos minä pelkään niin se tarttuu hevoeen, jos minä käsittelen hevosta luottavien mielin, silloin hevonenkin aistii minun itsevarmuuteni sen kanssa.

Tarkoitukseni ei ole alkaa puhumaan hevosista ja niiden tunteista täällä, mutta vertauskuvallisesti kaikki elävät olennot ” joihin kuuluu myös ihmiset” ovat herkkiä ja imevät toisten energioita itseensä.

Ihan sanalla tavalla kuin hevosten keskuudessa on enemmän ja vähemmän herkkiä yksilöitä, löytyy näitä myös ihmisissä.

Hevosta ja ihmistä ei voi kuitenkaan verrata toisiinsa kokonaisvaltaisesti, sillä hevosen analysoiva toiminta on huomattavasti primitiivisempi kuin ihmisen. Hevonen pakoeläimenä joutuu elämään vaistojensa varassa ja sitä kautta miettiä mikä on sille turvallista ja mikä ei.

Minulle hevoset on ollut se ratkaiseva terapeuttinen lähde, joka on auttanut minua oppimaan tuntemaan kadotettua itseäni.

Itse sairastuin noin 22 vuotta sitten burnouttiiin, minun kohdalla kyse oli siitä että elämäni kaikilla osa alueilla oli liikaa asioita. Lopulta aivot väsyi ja analyyttinen aivotoiminta lakkasi toimintansa, vastaukset arjen kysymyksiin alkoi tulla muistilohkosta, joka sai aikaan valtavia muutoksia tunne maailmassani.

Jouduin tästä sairaslomalle kolmeksi kuukaudeksi ja toipuminen kesti varmaan lähes 15 vuotta.

Syy tähän sairastumiseen 22 vuotta sitten, oli että nuorena en osannut suojata itseäni ulkopuolelta tulevilta virikkeiltä ja elämän erilaisuuksilta. Osa syynä oli myös lapsuuden traumat, joita en ollut missään vaiheessa elämää vielä kerennyt käsitellä.

Mutta mukavaa kun olet löytänyt tiesi tälle keskustelu sivustolle, jossa pystyt avautumaan ja samalla lukea toisen kokemuksista.

Kiitos paljon viestistäsi :heart: Olen kuullutkin tuosta hevosterapiasta ja miettinyt sen kokeilua mutta vielä en ole vain saanut aikaseksi.

su 4.9.2022 klo 9.00 Kenneth sivustolta Willfeel mielenterveysyhteisö <notifications@willfeel.discoursemail.com> kirjoitti: