Hankalat ihmissuhteet

Moi!

Haluaisin avautua hankalista ihmissuhdeasioita, ois ihanaa saada vertaistukea!!

Oon aina kuulunut useampaan porukkaan ja mulla on aina ollut peruskoulu- ja lukioaikoina paljon ystäviä. Nyt kuitenkin tuntuu, kun oon muuttanut uudelle paikkakunnalle opiskelujen perässä, että ei oikeen osaa tutustua ihmisiin. Osaan olla ihmisten kanssa, mutta osaan olla pinnallisesti. Mun on tosi vaikeaa näyttää sitä millanen oikeasti olen ja uskoa että olisin riittävä ja hyvä. Miellyttäjä-minä tulee aina esiin. Ihailen niitä, joilla on hyviä ystäviä joihin oikeasti luottaa. Oon miettinyt että millaset onkaan niitä munlaisia ihmisiä. Tutustuminen tuntuu työläältä ja tosi pelottavalta. Oon ollut tosi paljon nyt kotona kun en oo uskaltanut jäädä opiskelupaikkakunnalle ja tuntuu että nyt oon varsinkin jo aivan jäljessä tutustumisista ja enää ei voi muodostaa ystävyyssuhteita koska kaikki ovat jo muodostaneet (aloitin opiskelut viime syksynä).

Mulla on yksi vanha porukka, joiden kanssa oon edelleen tekemisissä sillon tällön. Oon aina innoissani kun aiotaan nähdä esim mökillä tms mutta todella lannistunut ja pettynyt viikonlopun jälkeen. Mulla on sen porukan kanssa semmonen olo että leijun vaan siinä. Tää pettynyt olo on jatkunut jo pari vuotta. Oon yrittänyt puhua, että tän porukan ongelma on avoimottomuus mutta sekin ymmärrettiin väärin. Mulla on olo että jos oon vaan mahdollisimman hauton ja mauton ja mukautuva niin se on hyvä. Ne porukan tyypit ei lainkaan inspiroi mua vaan kuluttavat oikeestaan vaan. Uudelle paikkakunnallekin kun muutin, niin outoa kyllä mutta mietin että millasethan ihmiset ois sen porukan ihmisten näköisiä… ja siksi oon ollut tosi ahdistunut ja sekaisin tutustuessa uusiin. Tuntuu että omat arvot eivät enää kohtaa siinä porukassa, oon ajatellut oikeestaan jo pitkään niin mutta pelkään yksinjäämistä. On vaikeaa olla heidän kanssa enää syvällisesti mitenkään, vaikka syvällisyys mulle on tosi tärkeää ihmissuhteissa. Mutta ei vaan enää sen porukan kanssa ole oikein mitään syvällisyyttä. Jotenkin tuntuu että en riitä omana itsenäni ja on vaikeaa olla myötätuntoinen vaikka myötätunnon osoittaminenkin on mulle tärkeää ihmissuhteissa. Tuntuu että oon niin surkea versio itsesäni heidän kanssa… tekisi mieli vaan olla enää ikinä olematta heidän kanssa tai yrittää mitään. Mutta sekin ehkä harmittaisi. En tiedä mitä tehdä.

Miksi ihmissuhdeasiat ovat niin vaikeita? Riittäisi kun olis vaan muutaman ihmisen kaveriporukka jolle riittää täysin ehdoitta omana itsenään. Miten pidempiaikaisia ystävyyssuhteita muodostetaan? Ja miten olla täysin oma itsensä ihmissuhteissa?

2 tykkäystä

Kuulostaa nyt vain siltä, että et ole löytänyt itsellesi täysin sopivia kavereita, tai edes yhtä sellaista joka on paljolti kaltaisesi, eli syvällisempi.

Noita kavereita saattaa ihmisillä olla monia eri tarkoituksiin. Toisten kanssa harrastetaan vain jotain, joidenkin kanssa vain silloin tällöin kahvitellaan ja toisten kanssa rentoudutaan ja jutellaan syvällisemmin kaikesta.

Kaikki kun ei kaverisuhteiltaan halua mitään muuta kuin kevytmielistä hengailua pelkästään, niin heiltä on turha odottaakaan mitään sen syvällisempää, koska he eivät välttämättä edes kykene sellaiseen/halua sellaista. Monesti ihmiset haluavat näemmä mieluiten pitää vapaa-ajanvieton ns. kevyenä ja aivot narikassa-tilassa, jolloin syvällisempiä ei tarvitse pohtia. Sellaisille ihmisille saattaa tulla jopa epämukava olo asioiden pohdiskelusta ja syväluotaavasta keskustelusta, koska avoimuus voi monelle olla todella haasteellista (ja siten ahdistavaakin).

Se on todella hankala meille kaikille löytää täysin omanlaista seuraa, joka täyttäisi kaikki ne tarpeet ihmissuhteessa jota tarvitsisimme toisesta. Omien traumojeni ja omalaatuisen luonteeni takia en itse jaksa nykyään enää yhtään pelkkiä pintapuolisia kavereita, vaan joko ollaan läheisiä tai muuten itseäni ei enää vain kiinnosta. Hyväksyn siis sen, että kavereita ei ole kymmeniä, mutta ne jotka on, on nimenomaan niitä samasta puusta veistettyjä.

Riittämättömyyden ja kelpaamattomuuden tunne porukassa saattaa olla omien mielen peikkojen aikaansaannosta, kun todellisuudessa riität muille omana itsenäsi. Omalla kohdallani toisaalta, jos tuntuu ettei sama sävel soi lopulta millään tietyssä porukassa tai tietyn ihmisen kanssa, niin olen vain todennut, että se seura ei ole minulle se toimivin.

Väkisin ei missään seurassa kannata olla, jos ei pysty olemaan oma itsensä ja porukka ei ole tarpeeksi samanhenkistä. Hyvän ihmissuhteen merkki itselleni on se, että kun toisen seuraan saapuu, niin se on kuin kotiin tulis.

2 tykkäystä

Kiitos vastauksesta! Se on kyllä totta että on vaan erilaisia kavereita joiden kanssa ollaan erilailla eikä kaikilta voi vaatia kaikkia mahdollisia piirteitä mitä itse toivoisin… Harmittaa nämä ajatukset kyseisestä porukasta ja se että tunnen kasvaneeni erisuuntaan vaan minkäpä sille mahtaa. Olisikin kivaa hyväksyä heidät sellaisina ja löytää kaltaisiani syvällisyyksiä, vaikka kyllä itsekin kaipaan muitakin kuin syvällisiä kavereita :slight_smile: en tiedä miksi juuri tältä porukalta odotan syvempää suhdetta…