Ero, ahdistus, AD(H)D, oman itsensä löytäminen

Moi.

En edes tiedä mistä alottaisin, mutta koitan saada tämän tekstin nyt edes jotenkin järkevästi luettavaksi.

Olen ollut jo pitempään kotona, ilman töitä tai koulua koska minua yksinkertaisesti ahdistaa. Tällä hetkellä odotan päätöstä, pääsenkö kouluun vai en.

En ole ikinä ollut mitenkään erityisen hyvä missään, eikä minulla muita harrastuksia olekaan kuin pelaaminen ja joskus exän kanssa käytiin kalastamassa ja se minua kiinnostaisi enemmänkin, mutta uusien harrastusten hankkimisessa ongelmaksi on muodostunut se, etten tiedä mistä aloittaa… Metsästyskin kiinnostaisi, mutta pelottaa jos teen jotain väärin tai en pääsekään kokeita läpi. Ja hävettää jos en tiedäkään jotain käytännön asiaa joka kaikkien pitäisi tietää. Ehkä joku ymmärtää mitä tarkoitan.

Lisäksi myös töihin meno pelottaa, mitä jos en osaakkaan tarpeeksi hyvin asioita ja teen jonkun suuren mokan joka vaikuttaa muihinkin? Mitä jos en enää jaksakkaan käydä töissä? Mitä jos, mitä jos. Ei vain pysty muuta ajattelemaan.

Minulla on nyt meneillään ADD lääkekokeilu ja en ainakaan vielä koe saavani siitä mitenkään erityisen paljon hyötyjä, haittapuolia kyllä on, mutta odottelen jos ne tasaantuisi ja annostusta saisi isommaksi. ADD näkyy minulla tosi pahasti arjessa esim. en saa asioita aikaiseksi, läheisten pitää muistutella minua. Unohtelen, häärään ja häslään turhaan, koska keskittyminen on niin hukassa. Kun koulussa olin niin kaikki jaksaminen meni siihen, ei enää muuta iltapäivällä jaksanutkaan.

Ero tuli eilen ja oon vaan ihan hukassa. Rakastin sitä ihmistä niin paljon että ei vaan voi käsittää. Ymmärsin kuitenkin että paras vain lopettaa koko homma, koska en saa sitä mitä parisuhteelta haluaisin… Mutta en uskaltanut edes avautua nuista peloista tai mistään muustakaan, koska hän on ennenkin tuominnut ja ihmetellyt että miten voin olla tämmöinen. Hän on aina tehnyt paljon töitä ja on oikeastaan työnarkomaani, ahdistuu jos ei ole seuraavalle päivälle mitään tekemistä ja sitä on pakko jostain keksiä. Ei päivääkään niin, että olisi oltu pelkästään kotona. Monesti on sanonut että kyllä sinunkin pitää poistua mukavuusalueeltasi, ei kaikki ole aina helppoa ja kivaa ja hauskaa. Ihan niinkun en tietäisi tai olisikaan ikinä niin tehnyt. Hän sai aikaan sen, että tunnen itseni vain arvottomaksi ja pelkäksi laiskottelijaksi. Jos en vaikka tänään jaksakaan imuroida tai tiskata, siitä tulee ihan valtava ahdistus ja syyllisyydentunne. Pelkäsin sitä hetkeä kun hän tuli kotiin ja huomaakin ettei täällä ole mikään edistynyt. “Sä oot kokopäivän vaan maannu etkä oo saanut edes tiskattua, yritä ny ees. Minä olen kuitenkin ollut töissä kellonympäri tienaamassa meille elantoa.” Tiedostan sen itsekin että ADDn takia se perse vaan liimaantuu siihen sohvan nurkkaan eikä saa motivaatiota mistään. Painotan vielä tähän että minua ei todellakaan kiinnosta makoilla kotona loppuelämää ja olla tekemättä mitään, tässä ei ole siitä kyse.

Nyt olis kuitenkin aika muuttaa pois ja mietin että miten pärjään yksin, siis yksinäisyyden kannalta… Kavereita ei juurikaan ole, olen kyllä yrittänyt tutustua uusiin ihmisiin mutta tuloksetta. Ahdistaa kun ei ole sitä yhtäkään ihmistä enää “turvana” tai sitä kenen viereen nukahtaa. Kun oli edes se joku joka laittoi viestiä… Muistot vain hiipivät mieleen ja se sattuu niin paljon kun ajattelee niitä hyviä hetkiä, kun oli hauskaa ja tehtiin asioita. :pensive: Tiedostan itse, että kyse on läheisriippuvuudesta, tekee mieli vain korjata asiat ja palata takaisin entiseen, tuttuun ja turvalliseen, mutta tiedän sen että ne asiat ei muutu.

Haluan pärjätä yksin, haluan olla itsenäinen, haluan uskaltaa ja mennä vain tekemään asioita mutta en tiedä mistä aloittaa tai miten selvitä.

Kiitos että sain avautua.

4 tykkäystä

Ero on aina tuskallinen prosessi, mutta ajan kanssa sinäkin selviät siitä ja elämä alkaa jälleen hymyillä. :slight_smile:

Toivottavasti löydät elämääsi ihmisiä, joille voit kertoa avoimesti ajatuksistasi, haasteistasi ja tunteistasi.

1 tykkäys

Itsekkin koen etten juuri missään ole hyvä, mutta olen silti touhunnut yhtä sun toista, erehdyksen ja virheitä tekemisen kautta oppii kun vaan rohkeasti uskaltaa todeta esim työnantajalle että koen epävamuutta kyseisen tehtävän edessä, niin ymmärrystä varmasti löytyy työnantajan ja työkavereiden suunnalta.

Ja voimia tuon parisuhtern päättymisen käsittelyyn. Ottaa oman aikansa päästä niistä tunteista yli. Kokemusta löytyy ikäväkyllä siltäkin saralta.

1 tykkäys