Ahdistusverho

Tulipa eilen vastaan terapeuttivillen “ahdistusverho” -tiktokvideo ja aihe oli sen verran ajatuksia herättävä, että avaan keskustelun.

Eli niille, jotka eivät videota ole vielä nähneet niin aihe käsitteli sellaista näkymätöntä, äänetöntä “ahdistusverhoa”, mikä laskeutuu esiripun lailla tietyissä tilanteissa. Esimerkki; toisen ihmisen seurassa olo on kevyt ja rauhallinen, niin sanotusti helppo olla, mutta toisen seurassa olo on jotenkin vaivaantunut, ahdistunut ja vaikea olla.

Tunnistatteko?

Itsellä tämä verho on läsnä lähestulkoon jokaisessa ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Voin sanoa jopa kärsiväni siitä. Verho saa aikaiseksi sen, että se painaa harteilla niin paljon, että se vie voimat. Sosiaalisen kanssakäymisen jälkeen haluaa vain olla omissa oloissaan, ei tarvitse “esittää” mitään. Usein kaipaan ja tarvitsen seuraa, missä voin vaan olla, ilman, että siitä tarvitsee vaivaantua.

Näitä verhoja on kuitenkin erilaisia, eri sävyisiä. Usein kun verho laskeutuu, se on jotain mistä ei saa puhua tai mistä ei kuulu puhua. Mistä se vaivaantunut olo tietyssä seurassa johtuu? Odotuksista? Kirjoittamattomista säännöistä? Energioista?

Ahdistusverho (tästä tuli uus lempparisana :grin:) tuntuu jännitteeltä, jotenkin olo on valpas, keho on “taistele tai pakene” - tilassa, mutta miksi? Tää on jotain mitä täytyy itse tutkiskella ja haastaa itseään näissä tilanteissa.

Saitteko kiinni yhtään vai puhunko puutaheinää? Mielelläni kuulisin teidän ajatuksia :blush:

4 tykkäystä

Hyvin kuvattu vaikea asia. Itsellä kun tapaan paljon taksityössä humalaisia ihmisiä varsinkin yö- aikaan, niin tulee aina jotenkin semmoinen jännittynyt ja ylivalpas olo, kun humalaista ihmistä pitää , kuin näkymättömästi kannatella jotta heidän mieliala pysyisi enimmäkseen todellisuudessa kiinni( ei tosin kaikkien kohdalla näin), ettei lähde niinsanotusti mopo keulimaan . Myös aamuyön pikkutunneilla kun verensokerit voi olla jo alhaisella tasolla niin väkivallan pelko on jotenkin läsnä. Sitä yrittää pysyä mahdollisimman neutraaleissa keskustelu aiheissa.
Sitten on myös asiakkaita joiden seura on levollista ja keskuteluaiheet itseäkin sivistäviä ja henkisesti ravitsevia.

On myös kavereita jotka ovat ns. Helppoa seuraa ja sitten on niitä jotka kaipaavat huomiota ja hehkutusta tekemilleen asioille.
Meitä on moneksi. Pitäs varmaan kysyä joltakin minut tuntevalta mihin kategoriaan itse kuulun.

Mielestäni olen liian kova puhumaan ja analysoimaan kaikkea. Voi johtua Karjalaisista sukujuurista tai ihan vaan valuviasta päässä, tiä häntä, mutta hyvin olen viiskyt vuotta pärjännyt kavereita on, eikä nenä ole motattu vinoon ja omat hampaat vielä.

Ihmisten kanssa pärjää kun ei ole liian jyrkkä. Meillä kaikilla on oma historiamme joka on muokannut meistä tietynlaisia ja on toki erillaisia tempperamenttejä jo syntymälahjana saatu.
Kaikki ollaan kuitenkin elämän arvoisia olit sitten extro tai -inrovertti tai jotaki siltä väliltä.

Kaikkia teitä rakkaudella ja lämmöllä ajattelen TaksiMika

2 tykkäystä

Tavoitit muuten tosi hienosti videon aiheen!

2 tykkäystä

Ville hei! Arvosta niin paljon tekemääsi työtä ihmisten hyvinvoinnin eteen, että olen todella otettu antamistasi sydämistä ja kommenteista. Onkohan se huolestuttava asia terapeutin näkökulmasta katsottuna. Ota tämä viesti totena mutta kevyesti silti.

Toki muidenkin antamat sydämet ovat minulle signaali etten ihan daijuja kirjoittele.

Ainahan sitä ihminen ajattelee että olenko nolannut itseni jutuillani, vaik en siitä nyt tässä iässä suurempia paineita otakkaan.

Sinua ja perhettäsi siunaten TaksiMika

1 tykkäys

Kiva kun vastasit ja mukavaa kun samanlaisia ajatuksia :blush:

Oon löytänyt usein itseni pohdiskelemasta miksi eräiden ihmisten seurassa keho virittäytyy jännittyneeksi, ei uskalla olla oma itsensä. Vaikkei ole mitään syytä. Toinen voi olla todella mukava ja tullaan juttuun, mutta silti siinä on jotain jännitettä.

Ajattelen, että ahdistuksen verho on jäänteitä lapsuudesta, sieltä koetuista tunnereaktioista. Esimerkkinä: isäni oli väkivaltainen, jonka seurassa piti olla aina hyvin neutraali ja olo oli jännittynyt, ettei vain isä suuttuisi. Sama kaava toistuu edelleen alitajuntaisesti ja sisäänrakennettuna tapana, eli joidenkin ihmisten seurassa en ole ihan täysin varma voiko häneen luottaa - ahdistuksen verho.

Mielenkiintoinen aihe!!

…ja kiitos @terapeuttiville :blush:

1 tykkäys

Itsekin katsoin tuon videon ja heti tunnistin itseni. Isän ja isän vanhempien kanssa on tuo verho. Isän kohdalta saanut kokea henkistä väkivaltaa ja hänen vanhempien puolelta vähättelyä ja arvostelua omista elämänvalinnoista. Mielenkiintoinen aihe ja tuon asian hoksaa, kun joku sen ääneen sanoo.

3 tykkäystä

Niinpä! Ei ole tullut ennen ajateltua vaikka tiedostanut asian. Nyt kun Ville sen ääneen sanoi niin heräsi monta ajatusta! On kyllä tutkimisen arvoinen asia :blush:

1 tykkäys

Mulla on tapana sanoa että “Mikä ei tapa ahdistaa”, ja se kuvastaa omaa elämää oikein hyvin.

Ahdistusverho laskeutuu usein kun olen koulussa, ihmisten seura ei itsessään ahdista (esimerkiksi voin olla ongelmitta bussissa tai kaupassa), mutta jokin koulu-tilanteessa saa kehon ahdistustilaan. Mua on kiusattu eskarista lukioon, ja se viimein loppui taidekoulussa. En koe olevani kiusattu, mutta pelkään muiden pitävän mua sinä ärsyttävänä papupatana joka ei voi olla hiljaa ja haluaa kommentoida asioita paljon. Mua on sanottu ärsyttäväksi ja ettei mun jutut kiinnosta, ja on usein pyydetty olemaan hiljempaa kun äänentasolla on paha tapa nousta kun oikein innostun.

Elän suuressa ristiriidassa sen välillä, etten oikeasti välitä siitä mitä muut ajattelee musta. Pukeudun niin kuin haluan ja menen oman tien mukaan, mutta samaan aikaan pelkään ettei kukaan musta oikeasti pidä.

Onneksi on ihmisiä joidenka seurassa en tätä tunne, mutta olisi kiva vapautua tästä ahdingosta ja olla vain oma itsensä pelkäämättä sitä että suurin osa kanssa opiskelijoista pitää rasittavana.

1 tykkäys

Kirjoituksestasi huomaa että sinun persoonassasi on jo tiettyä vahvuutta kun uskallat olla oma itsesi, ole armollinen itseäsi kohtaan ja huomaat että tuo ominaisuus vahvistuu sinussa ajan ja oman heikkouden tunnistamisen ja hyväksymisen myötä. Kumma juttu että voima on kätketty heikkouteen. Sen oppii ajan kanssa. Ota päivä kerrallaan ja huomaat että tuo toimii.

1 tykkäys