Ahdistus väkivaltaisesta suhteesta

Elin sekä henkisesti että fyysisesti väkivaltaisesta suhteessa 1,5v. Erosta on puoli vuotta, eron jälkeen mua ahdisteltiin viestein ja puhelimitse, ilmeisesti käytiin myös ovella, kun olin pakosalla vanhemmilla.

Siedin kaikenlaista väkivaltaa paremman toivossa todella pitkään, yritin lähteä monta kertaa mutta palasin kerta kerran jälkeen takaisin, jos tilanne muuttuisi parempaan. Loppupeleissä ei tarvinnut kuin käyttäytyä siten, mikä ei kumppania miellyttänyt, niin silloin otettiin turpaan ja haukut päälle. Loppupeleissä tapahtui liikaa asioita ja aloin pelätä kotona olemistakin ja vedin säästöliekillä pitkään(nukuin pari tuntia yössä ja loput ajasta olin todella ylikierroksilla). Painajaiset ovat palanneet kuvioihin mukaan ja pelko tietyistä äänistä kotiympäristössä saa ahdistuksen aikaan.

Uudessa parisuhteessakin tämä näkyy epävarmuutena (kuuntelin siis exän kanssa paljon kommentteja esim mun painosta) riitänkö kumppanille jos painan tämän verran, näytän tältä, teenkin niin tai näin, pyytelen liikaa anteeksi tai olen liian äänekäs. Olen avannut joitakin asioita nykyiselle, että ymmärtäisi miksi toimin välillä miten toimin, mutta en halua kaataa kaikkea paskaa hänen niskaan.

Riidellessä mulla täytyy olla pakotie tai sulkeudun, koska paras tapa välttää lyöminen on ollut olla hiljaa. Kun ei sano mitään vastaan, ei oo syytä miksi lyödä.

Exällä on lähestymiskielto nyt ja ennen käsittelyä tuntui, että muisti katosi jäljettömiin. Täytyi kavereille avata asioita mitä puhuin viranomaisten kanssa tai vaihtoehtoisesti kirjoittaa ylös että en unohda, mitä mulle on sanottu ja ohjeistettu. Jopa kaverit sanoivat, että olin niin hajamielinen, että ihan hereillä ja järjissäni oon puhunut asiat puhelimeen, mutta viikon päästä kysytty kuka on esim ohjeistanut hommaamaan apua asiaan x, ei mulla ole ollut mitään muistikuvaa keskustelusta.

Pahoittelut sekavasta tekstistä ja kai tässä olennaiset tuli esille.

Mutta tärkeimpänä kysymyksenä, miten voisin itse lähteä työstämään tätä asiaa omassa päässäni? En haluaisi turvautua ammattiapuun, en ole tarvinnut sitä ennenkään mutta haluan painajaisista eroon.

8 tykkäystä

Hei kiitos rohkeasta avauksesta aiheeseen joka kaipaa avoimempaa keskustelua. Eikä ole lainkaan sekava kirjoitus, ei tarvitse pahoitella. Olet hyvällä tiellä, kun suhde on päättynyt ja uskallat siitä puhua ystäville ja uudelle kumppanille.

Haluaisin kuitenkin nostaa esille sen, että jos oma käsittely / omassa piirissä asian käsittely ei poista ongelmia, niin kävisit vaikka muutaman kerran jonkun ammattilaisen juttusilla. Toki sitten vasta jos ei muuten helpota!

4 tykkäystä

Itselläni samantapaisia kokemuksia. Noin viisi vuotta siinä meni, ennen kuin osasi laittaa selkeän stopin myrkyllisille parisuhteelle.

Ensimmäisen vuoden aikana kerran esitin silloiselle kumppanille, että homma ei toimi ja olisi parempi olla jatkamatta. Toisen ihmisen tunteet veivät voiton. Itkun sekaiset vastalauseet erolle saivat valitettavasti pään kääntymään. Yritetään, yritetään.

Muutamat vuodet vierivät, kaverit/läheiset suhteet vähentyi, oma vapaa-aika jäi, töissä oleminen oli tuskaa kun jatkuvasti esitettiin epäilyjä pettämisestä, ts. ei luottamusta. Jossain kohtaa kuvioihin tuli kumppanin naureskelu minulle, moittiminen ja muutoin naurunalaiseksi saattaminen. Aloin pikkuhiljaa pelkäämään omien mielipiteiden esittämistä. Naurunalaiseksi saattoi joutua jopa ruokaillessa, nykyään toisten seurassa ruokailukin on epämiellyttävää, joskus jopa mahdotonta.

Vuodet vierivät, haukkuminen jatkui, aloin pikkuhiljaa enemmän ja enemmän vetäytymään itseeni/eristäytymään, en uskaltanut sanoa riitatilanteissa mitään ja puoluskeinokseni “valitsin” vaikenemisen, koska tämä tuntui helpoimmalta. Mitä tahansa sanoi, ei voinut toista miellyttää. Mutta, koska vaikenin enkä uskaltanut/kyennyt riitatilanteissa sanomaan mitään, oli tästä vastassa henkistä ja toisinaan myös fyysistä väkivaltaa. Ajoittain pelkäsin menettäväni itsehillinnän, entä jos menetän hermoni ja vahingoitan toista?

Pitkään tätä jatkui, ennekuin viimeisen kerran osasin sanoa riittävän suoraan että tämä on NYT tässä. Silloinkin mm. potkua ja lyöntejä (huom. puhun miehenä). Jälkeenpäin vielä yhteydenottoja: “et voi tehdä näin”, ja kun ex-kumppanin estin jokapaikassa, yhteyttä yritettiin ottaa jopa vanhempieni kautta.

Myöhemmin tämä kys. ex-kumppanini on yrittänyt keskustella kanssani (useita vuosia myöhemmin) jos on törmätty baarissa ja itse olen hänet sivuuttanut, tähän hän vastannut kovaan ääneen “on siinäkin aikuinen ihminen kun ei voi puhua”. Tämän kanssa, joka on vahingoittanut toista niin pahasti, että nyt vuosien terapian jälkeen psyykkinen vointini tuntuu menevän vain pahemmaksi ja menneen parisuhteen muistot henkisestä ja fyysisestä väkivallasta nousevat pintaa päivittäin erilaisissa tilanteissa? Jopa unissa.

Psykologi käynneistä/terapiasta on ollut apunds ja olen pikkuhiljaa alkanut ymmärtämään mistä oireeni johtuvat ja miksi reagoin tiettyihin asioihin tietyllä tavalla. Toivoisin vaan, että olisin osannut laittaa tälle aiemmalle parisuhteelle stopin riittävän ajoissa. Vaikeuksia näkyy edelleen, nykyisessä (onnellisessa) parisuhteessa.

Nimim. mies, 24v.

3 tykkäystä

Todella hienosti kirjoitettu teksti. Olet hyvin jyvällä asioita nyt, jotka varmasti jossakin vaiheessa on ollut vaikeasti sanoitettavia tunteita, kun olet tuossa suhteessa elänyt. Voi olla että tuonkaltainen, toista syyllistävä ja toisen luotettavuutta kyseenalaistava suhde sekoittaa omatkin ajatukset aika lailla pitkäksi aikaa ja niistä parantuminen ottaa aikansa, niikuin kirjoituksessa hienosti kuvasit.

Onnea ja voimia todellisen itsesi löytämiseen ja sitä kautta terveessä parisuhteessa vapautunutta yhteiseloa.

1 tykkäys