Ahdistus parisuhteessa

[elbel]

Olemme seurustelleet tyttöystäväni kanssa puoli vuotta. Rakastan tyttöystävääni yli kaiken, ja hän on minulle tärkein. Hän on tukeni ja turvani, ja voimme avoimesti keskustella kaikista asioista.

Sain ylikuntodiagnoosin helmi-maaliskuun paikkeilla, jolloin koin ensimmäistä kertaa ahdistusta. En ollut aikaisemmin kokenut vastaavaa, ja se alkoi jännittämään ja jopa pelottamaan. En löytönyt intoa arkipäivän asioista. Sain tyttöystävältäni tukea ja turvaa, ja aloin voimaan paremmin.

Hengailemme tyttöystäväni kanssa joka päivä. Käytännössä asumme yhdessä. Kaikki on ollut aina todella hyvin, ja olen kokenut itseni onnelliseksi. On ollut hauskaa, eikä ahdistus ole ollut aikaisemmin lainkaan läsnä.

Kuitenkin lähiaikoina olen alkanut kokemaan ahdistusta. Ahdistus voi liittyä moniin asioihin samaan aikaan, kuten opiskelutehtävien paljouteen, lähestyvään muuttoon, taloudelliseen tilanteeseen, ylikuntoon jne. Mutta kuitenkin tuntuu, että päässäni kohdistan kaiken parisuhteeseen.

Olen tunnetusti yliajattelija, ja tämä koituu aina kohtalokseni. Olen alkanut hieman ahdistua tyttöystäväni läsnäolosta. Pelkään kamalasti, että rakkaus loppuu, vaikka tilanne ei ole niin. Rakastan tyttöystävääni yli kaiken, ja puhumme avoimesti tulevaisuudesta. Haluan rakentaa tulevaisuuden yhdessä hänen kanssaan. En ole kokenut samanlaista ahdistusta koskaan aikaisemmin, ja se pelottaa.

Ahdistus on ollut aika vahvaa ajoittain. Vatsavaivoja, väsymystä, rinnan puristelua ja sydämen tykytystä. Myös kyyneleitä on vuodatettu. Tyttöystävä on ollut todella ymmärtäväinen, ja on ollut jälleen suurin tuki.

Sanoin, että tarvitsen omaa aikaa asioiden käsittelyyn ja oman elämän rakentamiseen. Tyttöystäväni ymmärsi täysin ja sanoi, että on aina tukena ja hänelle voi soittaa aina. Kuitenkin nyt kun olen kotonani omassa rauhassa, minulla on valtava ikävä häntä. Kun ajattelen hänet tänne, minua alkaa hieman ahdistamaan.

Mistä on kyse? Milloin ahdistus loppuu? Olen varannut ajan YHTS kautta, jotta pääsisin puhumaan asiasta, mutta aika on vasta toukokuun lopulla. Eikai tämä tarkoita, että olen erkaantumassa tyttöystävästäni? En halua menettää häntä, enkä uskalla edes ajatella niin. Onko tässä mitään järkeä?

[aliisa.holkko]

Heippa elbel!

Ihanaa kuulla, että sinulla ja tyttöystävälläsi on hieno suhde, jossa koet itsesi onnelliseksi ja joka on sinulle tärkeä ja rakas. Hienoa myös kuulla, että teillä on avoin keskusteluyhteys ja saatte toisistanne tukea ja turvaa <3

Haluaisin esittää sinulle kaksi eri ajatusta liittyen ahdistukseen.

Kun suhde lähenee ja tiivistyy ja toisesta tulee entistä rakkaampi ja tärkeämpi, on täysin luonnollista, että herää myös ahdistusta. Meidän alkukantaiset pelkomme hylätyksi tulemisesta ja yksin jäämisestä usein heräävät - mikä on täysin luonnollista ja normaalia! Mitä tärkeämpi toinen on, sitä kamalammalta hänen menettämisensä tuntuisi ja siksi saattaa ahdistaa. Helposti me pelkäämme niin paljon tuota pelkoa yksin jäämisestä ja hylätyksi tulemisesta, että päädymme itse sabotoimaan tilanteen ennen kuin niin käy: saatamme välttää ylipäätään tilanteita, joissa jostakusta voisi tulla meille läheinen tai saatamme päättää suhteen itse, ennen kuin näin käy. Yritämme tällä lailla suojata itseämme hylätyksi tulemiselta, mutta näin toimiessamme torppaamme rakkauden mahdollisuudenkin itseltämme Rakkaus vaatii aina rohkeutta ja luottamusta - vaikka koskaan ei voikaan olla 100% varma miten hommassa käy (mutta omasta mielestäni ehdottomasti se on sen arvoista!)

Toisaalta on myös täysin normaalia, että suhteen edetessä alkaa kaivata etäisyyttä. Usein parisuhteessa on vastakkain kaksi luonnollista tarvetta: tarve yhteyteen ja tarve erillisyyteen. Jos siis tuntuu, että kaipaat omaa tilaa ja aikaa, ei ole mitään syytä huoleen. Sen ei tarvi tarkoittaa, että olisitte erkaantumassa - päin vastoin. Pitkässä ja toimivassa suhteessa tarvitaan molempia: kykyä olla yhdessä ja kykyä olla erikseen.

Muista, että ahdistus on ohimenevä tunne - vaikka juuri nyt ahdistaisi, pystytkö tunnistamaan hetkiä, joissa sinua ei ahdista? Tosi hienoa, että olet varannut ajan, jotta pääset juttelemaan asiasta jonkun kanssa: mielestäni on rohkeaa lähteä hakemaan apua, eikä jäädä yksin huolien kanssa. Odotellessasi aikaa, voisiko esim tästä Mielenterveystalon materiaalista olla apua: Mielenterveystalo.fi: Ahdistuksen omahoito

[elbel]

Kiitos upeasta vastauksesta. Helpottaa oloa paljon. Tyttöystävä on ollut vahva ja isoin tuki. Olen huomannut että ahdistus ei johdu aina edes täysin hänestä, vaan ihan ulkopuolisista asioista. Ja se pelottaa.