Ahdistus ja pelot

Moikka,
Onko muilla tämmöistä yliajattelua ja miettimistä. Minulla on todettu mm. Ahdistuneisuushäiriö ja julkisten paikkojen pelko. Elikkä oon nyt tämän kevään aikana ja välillä näitä on myös aikaisemmin tullut lyhytkestoisemmin, että mietin tosin paljon syvällisiä (eksistentiaalinen kriisi/ahdistus/ocd), jonka takia tulee sellainen epätodellinen olo. Lisäksi kun miettii liikaa niin tulee ja on päällä sekoamisen pelko😥. Välillä on parempia hetkiä, mutta silti aina jostain se pelko tulee takaisin… Haluaisin päästä noista eroon ja olla “normaali”.

Koin vahvaa samaistumisen tunnetta tekstiisi, jotain tuommoista olisin voinut itsekkin kirjoittaa muutama kuukausi sitten.
Marraskuussa 2021 sain diagnoosin, masennus, ahdistuneisuushäiriö ja julkisten tilanteiden sekä paikkojen pelko. Olen aina ollut elämän iloinen ja rakastanut ihmisiä ja kommunikointia ja hakeutunut tuntemattomien pariin päästäkseni tutustumaan uusiin ihmisiin. Jälkikäteen pohdin todella paljon päivän aikana käymiäni keskusteluja ja olisinko voinut toimia jotenkin toisin, monia mitäkin olen valvonut tuon takia.

Marraskuusta - helmikuuhun mulle tuli hetkittäin epätodellinen olo ja tunne niinkuin ajatukseni ja tunteeni eivät olisi omiani. Ahdistuskohtauksen aikana aivoni jumittui aivan täysin enkä pystynyt yksinkertaisesti vain toimimaan, kuin joku piuha joka käskee raajoja liikkumaan olisi katkennut. Samaan aikaan mieli pyörii hullun lailla ja ajatuksia ja tunteita on monta sataa päällekkäin, mutta en pystynyt toimimaan. Ylianalysoin kaikkia tekemiäni asioita, joka kuormitti mieltä, joka sitten taas pahensi ahdistustani ja lopulta olin niin uupunut että nukuin loppupäivän.
Monta kertaa hermostuin ja itkin että miksi en voisi olla normaali, tunteet heittelee minuutin välein ja järki huutaa jossakin takaraivossa että lopeta.

Kuukausia kärsittyäni ymmärsin alkaa kirjoittamaan kaikki pienimmätkin asiat paperille, että ne ovat poissa mielestä. Järjestin viikot niin että teen ainoastaan yhden asian päivässä enkä yhtään enempää. Päivän loputtua kirjoitin taas mielessä olevia asioita paperille niin että en vajoaisi pohtimaan niitä. Illalla tai seuraavana päivänä soitin yleensä isälleni, kerroin hänelle ylös kirjoittamani asiat ja yhdessä pohdimme ne läpi.
Pienin askelin ahdistuskohtaukseni muuttuivat paremmin hallittaviksi ajatusten osalta. Fyysinen toimintakyky on edelleen vähän hakusessa, mutta mieli pysyy kasassa.
Joskus edelleen vajoan jonnekin synkkyyteen murehtimaan sairauttani ja sitä kun en ole oma vanha itseni, mutta sitten taas kynä käteen ja kirjoittamaan.

Kaikki vaatii kamalan paljon aikaa. Toivon sulle jaksamista ja kärsivällisyyttä, että saat ajatukset kasaan :heart:

Tulipa ihan kamalan pitkä vastaus, mutta näin niin itseni kirjoituksessasi samankaltaisessa tilanteessa.

2 tykkäystä