Äitisuhde

Ois kiva kuulla millasia äitisuhteita teillä on ollut? Tai suhteita ylipäänsä vanhempiin? Oon aina tähän päivään asti halunnut ajatella omasta äidistä jotenkin hyvin, enkä oo oikeen tajunnut sitä että mun suhde äitiini on oikeesti tosi ristiriitainen ja on hirveän monta aukkoa meidän suhteessa. Koen syyllisyyttä siitä, että se ei ookkaan sellanen mitä oisin halunnut ja mulla on tällaisia ajatuksia. Oon vihainenkin. Mun äiti ei oo koskaan osannut tukea mua missään. Lapsena ja nuorena oon saanut nähdä läheltä kaverini vanhempien suhteen ja heidän suhteensa lapsiin ja oon ollut siitä niin kateellinen ja surullinen, koska mun vanhempien suhde ei ole eikä tule olemaan niin rakastava kuin mun kaverin :frowning: tää on mulle tosi kipeä asia ja pelkään että päädyn samanlaiseen suhteeseen kun mun vanhemmat. Heidän välillä ei oo avoimuutta ja en tiedä rakkaudestakaan. Onko täällä muitakin ristiriitaisesti kiintyneitä?

4 tykkäystä

Heippa!

Jos yritetään miettiä vanhempiemme näkökannalta niin heidän nuoruudessaan ei ole paljon heidän mielenterveyttä katsottu ja he ovat joutuneet pärjäämään itsekseen. Se aiheuttaa paljon stressiä sekä traumaa ja koska me äidit tai vanhemmat olemme mitä olemme, yritämme aina parhaamme lastemme eteen mutta jos emme ole oppineet käsittelemään omia tunteitamme, se vaikuttaa myös lapseen ja ylipäätään äiti-lapsi suhteeseen.

Vaikka kuinka haluaisimme olla läsnä niin se voi olla vaikeaa olla läsnä jos oma psyykkinen terveys ei ole kunnossa, ja valitettavasti monen meidän vanhempiemme tilanne on tämä.

Sama pätee myös omaan äitiini ja minun suhteeseen, välissä olen kokenut samoja tunteita häntä kohtaan kun sinä tunnet sinun äitiäsi kohtaan, mutta nykyään olen sujut asian kanssa koska ymmärrän että äitini ei tarkoita pahaa vaan nimenomaan generationaalinen trauma vaikuttaa hänen käytökseensä eikä hän ole niitä oppinut käsittelemään.

Kommunikaatio on tärkeää myös äiti-tytär suhteessa ja voisit yrittää ilmaista halua olla hänenkin tukena ja pyytää hänenkin tukea sinua kohtaan koska me äiditkin välissä tarvitsemme sitä rakkautta voidaksemme rakastaa.

Give and take, don’t drain :smiling_face_with_three_hearts:

1 tykkäys

Hei “jaahas” :slight_smile: Moniakin ajatuksia tulee mieleen, mutta ehkä ihan päällimmäiseksi se, että varmaan kuullostaa monelle tutulta.
On aika hyvä ja luonnollinen suoja kasvuaikana nähdä oma vanhempi riittävän hyvässä valossa. Jotta elämä sujuu niin hyvin kuin se on mahdollista silloin kun ollaan saman katon alla.
On mahdoton protestoida, jos vanhemmalla ei löydy kykyä vastata siihen ja/tai muuttaa omaa toimintaansa.
Toiseksi on tosi hienoa, että nyt pohdit asiaa. Vain tuntemisen ja pohtimisen kautta voi löytyä tie muutokseen. Jos asioita ei pohdi, lähtee helposti toistamaan samaa. Mutta hei! Sä voit nyt valita toisenlaisen tavan!
Sä haluat avoimuutta, puhumista, asioiden kohtaamista ja rakkautta!
Älä tyydy vähempään!

2 tykkäystä

Kiitos molemmista vastauksista. Tulee aina kiva olo kun joku vastaa itse aloittamaan ketjuun, vaikka jotkin asiat tietää jo niin silti on aina kivempaa kuulla se jonkun toisen sanomana.
Mieleeni tulee monta miksi-kysymystä, miksi hän toimii näin, miksi ajattelee näin, kun itse ei ikinä ajattelisi. Tuntuu pahalta kuunnella millä tyylillä hän puhuu jostakin, ja kun yritän oikoa on soppa vielä kauheempi. Tulen entistä onnettomammaksi ja toivottomammaksi. Tällä hetkellä koen, että mua ei ees tee mieli olla hänen seurassa, välttelen paljon. Silti koti tuntuu ainoalta paikalta jonne ikävöin (sisaruksia suurimmaksi osaksi).
Tällä hetkellä tää pyörii jatkuvasti päässäni ja oon niin harmissaan. Toivon että jonain päivänä olisin antanut kaiken anteeksi enkä toivoisi hänen olevan muuta kuin hän on.

2 tykkäystä